Opettaja-lehden artikkelissa arvellaan jopa joka toisen kunnan tai kaupungin lomauttavan opettajiaan. Erityisen raskaasti lomautusten uskotaan osuvan varhaiskasvatukseen. Yt-neuvottelut painottuvat pieniin kuntiin ja kaupunkeihin. Usein lomautusten taustalla on kunnan pitkäaikaiset talousvaikeudet.
Akaa varmasti vastaa monella mittarilla juuri niitä kuntia, jotka aikovat lomauttaa opettajiaan. Akaassa tällaista suunnitelmaa ei kuitenkaan ole olemassa. Eipä tietenkään ole, koska sellaisen suunnittelussa ei olisi järjen hiventäkään.
Kevään etäopetus oli myrkkyä kaikkein heikoimmille. Niille, joilla on oppimiseen liittyvä asenteellinen ongelma. Niille, jotka eivät saa kotona etäkoulunkäyntiin tarvittavaa tukea. Niille, joita vaivaavat molemmat edellä esitetyt ongelmat.
Mitenköhän käy, kun tällaisessa tilanteessa suuren osan kevätlukukaudesta ”opiskellut” oppilas palaa kouluun, jossa opettajia on lomautettu? Mitä oppimisesta tulee? Mitä tulee muiden lasten oppimisesta, kun luokassa on entistä enemmän sellaisia oppilaita, jotka häiritsevät muiden oppimista elettyään edellisen puoli vuotta kuin pellossa?
Ei siinä hyvin käy. Olisipa ajatuksena edes se, että puolet opettajista voidaan lomauttaa, koska yksi opettaja voi etäopettaa kahta luokkaa aivan yhtä hyvin tai huonosti kuin yhtäkin luokkaa. Mutta ei, nyt ollaan oikeassa luokkahuoneessa. Jos opettaja on poissa, ei lapsia voi kuitenkaan ahtaa johonkin toiseen luokkaan. Lapset siis jäävät luokkaan keskenään. Ne hyvät oppilaat, ne häiriköt ja ne, jotka ovat jo etäopetuksen ja kesäloman aikana sopeutuneet vapauteen. Tällainen ei toiminut kovin hyvin edes ennen koronaa, ja nyt se tulee toimimaan vielä huonommin.
Kun katsotaan ihmiskunnan, kansojen ja valtioiden kehitystä ja nousua siihen asemaan, missä ne nyt ovat, on selvää, että koulutus on ollut avainasemassa jokaiselle yhteisölle, jonka asema on aikojen saatossa parantunut. Miksiköhän opetuksen osaamisen vienti olisi muuten niin näkyvällä sijalla esimerkiksi Suomen tekemässä kehitysyhteistyössä? Kaivoja pitää toki tehdä, että kansa voi nostaa vettä, mutta opettajia pitää kouluttaa, jotta kansa voi nostaa itsensä.
Oppimisen polku on taatusti kaksisuuntainen. Viime kevään jättämän oppimisen aukon vaikutuksia lapsiin ei halua edes ajatella. Kaikkien oppimiseen aukkoa ei toki tullut, mutta se vaati lapsen lähipiiriltä jotakin. Lähipiirin ja lapsen piti esimerkiksi ymmärtää, että koulua ei suoriteta eikä siellä ole pakko olla, vaan koulussa pyritään oppimaan ja oivaltamaan ja siellä saadaan olla. Jos lapsen ja lähipiirin fokus oli siinä, että etäopettajan paiskaamat tehtävät pitää ryskäistä läpi ja sitten saa vaikka pelata pleikkaria, ollaan jo kulkemassa tätä polkua väärään suuntaan.
Kiitos Akaan päättäjille siitä, että meillä tuo kehitys on nyt pysäytetty ja jatkamme lastemme opettamista niin hyvin kuin suinkin osaamme. Kiitos, että poikkeusoloista koituvat säästötarpeet kuitataan jotenkin muuten kuin tulevaisuutemme kustannuksella. Nimenomaan kustannuksella, sillä luonnonvaroja meillä ei ole, sisämarkkinamme ovat mitättömät ja toisiamme palvelemalla emme pärjää. Mitäpä muuta meillä siis oikeastaan on kuin kansamme sivistys ja maailma, jossa osaamisellemme on kysyntää? Ei säästetä siitä oksasta, jolla kaikki istumme.
