Joulukuusikätköily on metsänomistajien jouluntoivotus

Metsänhoitoyhdistys Pirkanmaa osallistuu kolmannen kerran joulukuusikätköilyyn eteläisellä ja läntisellä Pirkanmaalla. Koordinaatit julkaistaan lauantaiaamuna 14.12. yhdistyksen kotisivuilla www.mhy.fi/pirkanmaa.

Pirkanmaalta alkanut jouluntoivotusperinne geokätköilyä mukaillen on laajentunut tänä vuona valtakunnalliseksi tapahtumaksi. Suuresta suosiosta johtuen kuusia kätketään Mhy Pirkanmaan alueella tänä vuonna neljätoista kappaletta eli yksi jokaisen metsäasiantuntijan toimialueelle. Koordinaatit julkaistaan kotisivuilla 14.12. noin kello 8.00, jonka jälkeen joulukuuset löytyvät koordinaattien osoittamista paikoista. Paikalle ensimmäisenä ehtinyt saa pitää kuusen löytöpalkkiona. Kuusen lisäksi kätköpaikassa on kätköpurkki ja lokivihko, johon toivotaan kaikkien paikan löytäneiden kirjaavan käyntinsä.

Tällä tempauksella metsänomistajat ja metsänhoitoyhdistykset haluavat toivottaa kaikille hyvää joulua ja kiinnittää huomiota siihen, että joulukuusen hakeminen metsästä ei kuulu jokamiehen oikeuksiin. Poikkeuksen tekevät nämä joulukuusikätköilyssä löytyvät kuuset, jotka on merkiksi koristeltu punaisella Metsänhoitoyhdistys-kuitunauhalla.