Sitä mukaa kun arki koronapandemian aikana muuttuu uudeksi normaaliksi, nousevat mitä ihmeellisimmät miten on mahdollista -kysymykset pinnalle. Kyllä. Kaikkea ihmeellistä voi tapahtua siinä todellisuudessa, jossa uskomme, toivomme ja luulemme, että kaikki tapahtuu sovitusti – esimerkiksi, että toisen hätää tai pelkotilaa ei käytetä hyväksi.
Kun talvisota viimeinen päivä marraskuuta 1939 syttyi, elettiin rajan lähellä Viipurissa toiveikasta arkea. Keskeytyksissä ollut koulutyö oli alkanut uudestaan, koska sotaa ei sittenkään näyttänyt tulevan. Myös osa kaupungista sotaa pakoon lähteneistä siviileistä palasi.
Muuan nuori vänrikki Johannes Virolainen ihmetteli ystävälleen Viipurin keskustassa ylös katsoessaan, mistä Suomen ilmavoimat oli noin paljon pommikoneita saanut. Hopeahohtoiset lentokoneet osoittautuivat hyökkäävän vihollisen ilma-armadaksi. Räjähtävät pommit lopettivat toiveikkaan arjen.
Miten on mahdollista, että Suomeen hyökätään?
Viipuri ajautui talvisodan alettua kaaokseen. Ihmiset juoksivat sinne tänne, vaikka jokaiselle oli kokoontumispaikka määrätty. Rautatieasema täyttyi kaupungista pois pyrkivistä. Ihmiset lymysivät pommisuojiin tai talojen kellareihin. Ne, joilla oli auto tai jokin muu kulkuväline, lähtivät kenellekään mitään kertomatta pois. Oli heitäkin, jotka lähtivät vain kävelemään pois kaupungista kyydin toivossa. Osa viipurilaisista päätti myös topakasti: mie en lähe minnekkään.
Junat kuljettivat joukkojen rippeitä ja muuta tarpeellista tavaraa rintamalle. Pois tuotiin kannaksen evakkojen, joten Viipurista pääsi aluksi huonosti junaan. Evakuointi kuitenkin käynnistyi, mutta pääosa kaupungista lähtevien tavaroista jäi paikoilleen. Evakuointia ja elämää kaupungissa haittasivat jatkuvat pommitukset. Palava kaupunki oli helppo maali.
Sekasorron keskellä menestyivät Viipurissa muun muassa varkaat, jotka löysivät tyhjistä huoneistoista ja kaupoista kaikkea arvokasta. Tilaisuus teki myös varkaita, ja monia nimettyjä arvoesineitä ilmestyi sodan jälkeen myyntiin siellä täällä. Olipa niitäkin, jotka tarjosivat maksusta kyytiä sitä tarvitseville. Lupasipa joku maksua vastaan vahtia pakenevan asuntoakin.
Jälkeenpäin on kyselty näihin päiviin asti, miten tämä kaikki oli mahdollista. Suomen toiseksi suurin kaupunki meni aivan sekaisin.
Miten on mahdollista, että Suomessa ei kukaan valmista normit täyttäviä kasvosuojaimia? Jälkeenpäin selviää, että kyllä valmisti, mutta tehdas myytiin ulkomaille.
Miten on mahdollista, että huoltovarmuuskeskuksesta annetaan ulos vanhentuneita kasvosuojaimia? Miten on mahdollista, että huoltovarmuuskeskus tilaa miljoonilla euroilla kasvosuojaimia varmistamatta ensin tavaran toimittajan luotettavuutta?
Miten on mahdollista, että teinit hilluu kokoontumiskieltoa uhmaten Porissa?
Kaikki on mahdollista siksi, että tämä on ihmisten maailma. Kirjailija Veikko Huovinen kirjoitti tämän kaiken aikanaan Havukka-ahon ajattelijan ajatuksiksi.
”Strategia on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseen elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa; asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa tämänkin huomioon, sille on maailman ranta kevyt kiertää.”
Kuka tämän kaiken arvasi? Jälkeen päin on aina helppo etsiä syyllisiä tapahtuneeseen. Viisasta olisi kuitenkin valmistautua ennakolta.
