TP-49 sijoittui neljänneksi futsalin kakkosessa, TP-49/Veikot sarjansa kärkipaikalla vitosessa

Palloliiton Länsi-alueen futsalin kakkosta tällä kaudella pelannut Toijalan Pallo-49 sijoittui B-lohkossa neljänneksi. Sijoitus varmistui, kun joukkue hävisi päätösottelunsa lauantaina 7. maaliskuuta AC Estudiantisille. ACE:n voittonumerot Tampereen Tamppiareenalla olivat 6–4 (3–0).

Avausjakson 3–0 numeroista edettiin toisella jaksolla 6–0 numeroihin, ja kotijoukkue piti vieraansa hyvin kurissa. Topan kiri alkoi, kun joukkue siirtyi pelaamaan lentävällä maalivahdilla.

Akaalaisten avausmaalin syntyaika oli 28.44. Kolmesta Topan ensimmäisestä maalista vastasi Joonas Pietikäinen ja neljännestä Ere Salmi. Neljännen maalin syntyhetkellä peliaikaa oli jäljellä vielä yli viisi minuuttia. Tähän kiri kuitenkin tyssäsi, ja ACE sijoittui kotivoitolla sarjan kakkoseksi.

Topalle voitto olisi tiennyt sijoituksen parantumista kolmossijaksi.

Lohkoykköseksi pelasi sarjaa koko kauden hallinnut Vehmaisten Urheilijat.

Topan kausi oli kokonaisuudessaan onnistunut. Viidestä kärkijoukkueesta, jotka olivat: VehU, ACE, WFT, Valkeakoski, Ylöjärven Ilves FS, Parolan Visa, vain VehU:sta ja WFT:stä jäi voitto ottamatta. Kotisalissa Monarilla elettiin monta huikeaa taistelupeliä.

Topan kauden parhaat pistemiehet olivat Jesse Järvi 25+17=42, Teppo Tenkanen 15+17=32, Janne Hevonoja 10+15=25, Jukka-Pekka Jyrämö 6+9=16, Ere Salmi 12+3=15 ja Joonas Pietikäinen 9+6=15.

 

TP-49/Veikot nousi sarjansa kärkipaikalle

Yhtenäinen ja peliään koko ajan parantava yhtenäisjoukkue TP-49/Veikot otti taas yhden askeleen kohti lohkovoittoa. Palloliiton futsalin Länsi-alueen vitosen B-lohkossa pelaava akaalaisjoukkue löi kärkijoukkue Oriveden Tuiskun selvin 8–3 lukemin.

Toijalan monitoimihallilla 8.3 pelatussa ottelussa avausjakso oli hyvin tasainen. Ainoasta maalista vastasi kotijoukkueen Niko Mustonen. Toinen pelijakso mentiin kotijoukkueen hienojen osumien merkeissä.

Peli oli taputeltu, kun toista jaksoa oli ehditty pelata alle viisi minuuttia. Lukemat olivat tällöin jo 5–1. Voittajien maaleista vastasivat Juuso Ahola 3, Niko Mustonen 2, Valtteri Ahlman, Robert Mattila ja Eeti Rantanen.

Lohkon kärkipaikan ottanut TP-49/Veikot kohtaa viimeisessä sarjapelissään vieraskentällä 15.3. Lammin Vedon. TP-49/Veikot on jo varmistanut sarjassa vähintään kolmossijan.