Liikunnanohjaajan työsuhdetta on jatkettava ikääntyvien takia

Akaan valtuusto päätti kokouksessaan 19.12.2018 palkata määräaikaisen liikunnanohjaajan ajalle 1.1.–31.12. 2019. Liikunta on tärkeää kaikille ihmisille ja erityisesti ikääntyville. Meidän ikääntyvien määrä kasvaa kovaa vauhtia. Meidän tulisi pysyä toimintakykyisinä ja terveinä mahdollisimman pitkään.

Liikunta, jos mikä, on parasta terveyden ylläpitämistä, hyvän elämänlaadun, henkisen hyvinvoinnin ja sosiaalisen kanssakäymisen edistämistä. Akaassa onkin hyvin ymmärretty ennaltaehkäisevän työn merkitys. Ikäihmisten liikuntaryhmien kävijämäärät ovatkin vuosi vuodelta lisääntyneet.

Tällä hetkellä ryhmissä käy Akaassa viikottain noin 400 henkilöä ja ryhmiä on kaikissa taajamissa. Kuntosaliryhmien ohjaus vaatii ammattihenkilöstöä, ja meillä vertaisohjaajat ovat hyvänä tukena. Määräaikaisen liikunnanohjaajan palkkaaminen on mahdollistanut monenlaista uuttakin toimintaa. Vuoden 2019 aikana on lisätty muun muassa matalan kynnyksen kuntosaliryhmiä heikompikuntoisille, vertaisohjattu liikuntaryhmä, on järjestetty erilaisia liikuntatapahtumia, luentoja ja koulutustoimintaa. Myös yhdistysten oma liikuntatoiminta on lisääntynyt.

Akaan valtuusto päättää joulukuun talousarviokokouksessaan muun muassa tämän liikunnanohjaajan työsuhteen jatkosta. Toivottavasti Akaan valtuusto hyväksyy sivistyslautakunnan yksimielisesti hyväksymän esityksen.

Arja Raiski