Helga Aleksandra Kauppila o.s. Vehmas nukkui pois 22. elokuuta 2019 Akaassa 100-vuotiaana. Hän oli syntynyt Koijärvellä 26.2.1919 Vehmaan talossa lapsirikkaan (13 lasta) perheen toiseksi nuorimmaksi. Veljistä kaksi kaatui jatkosodan alussa, mutta muut elivät varsin pitkään, vanhin veli jopa 102-vuotiaaksi. Pitkä ikä oli varmaan geeneissä!
Kotitilalla riitti työsarkaa, ja Helga joutui osallistumaan jo nuoresta pitäen maatilan askareisiin. Karkussa käydystä emäntäkoulusta saatu oppi oli suureksi avuksi. Veljien menehtyminen sodassa oli raskas koettelemus ja se sysäsi Helgan suorittamaan lääkintälotta-kurssin, jonka jälkeen hänet määrättiin hoitajaksi sotavankisairaalaan Karjalan Helylään. Siellä hän tapasi parkanolaisen Yrjö Kauppilan, joka oli haavoittumisensa jälkeen saanut komennuksen sinne vartijaksi.
Vuonna 1944 Helga ja Yrjö avioituvat ja alkutaipaleen jälkeen perhe asettui ”junan tuomina” Kylmäkosken Sotkialle 1952. Yrjö oli VR:llä töissä. Perheeseen syntyi kahdeksan lasta, joista nuorimmainen eli vain yhden päivän.
Sotkialla vietettiin työntäyteisiä vuosia. Kotipihassa oli marjapensaita ja omenapuita, joista kerättiin sato talteen. Samoin lähimetsistä ja salomailta poimittiin marjat ja sienet. Helgasta sai aina naapuriapua, oli sitten kyse pitoihin leipomisesta tai maatilan töistä. Lasten vartuttua Helga aloitti siivoojan työt Sotkian terveystalon neuvolassa jatkaen aina eläkeikään asti.
Eläkevuosina pariskunta muutti Toijalaan. Yhdessä he osallistuivat Sotaveteraanien ja Sotainvalidien toimintaan. Samoin jatkui osallistuminen Akaan seurakunnan diakoniapiirin toimintaan, joka oli tuttua jo Sotkian ajoilta.
Leskeksi jäätyään Helga jatkoi aktiivista elämää. Hän oli mukana Toijalan Eläkkeensaajat ry:n toiminnassa, etenkin kotimaan ja ulkomaan matkat olivat mieluisia. Hän jatkoi myös Sotainvalidien naisten kerhossa, mistä sai mukavia virikkeitä ja pitkäaikaisia ystäviä. Vuosittainen viikko veteraanikuntoutuksessa eri kuntoutuslaitoksissa toi mukavaa vaihtelua arkirutiineihin. Viime vuosina hän kävi kerran viikossa veteraanien kuntoutuspäivässä, josta ei sopinut jäädä pois, siellä kun oli aina niin lystiä.
Rakkaisiin harrastuksiin kuului ehdottomasti voimistelu ja liikunta. Vielä 98-vuotiaana hän halusi kokeilla leikkipuiston trampoliinia päivittäisen kävelylenkin päätteeksi. Mukavalta kuulemma tuntui! Tanssiminen oli mieluista, ja valssin soidessa oli Helga valmis pyörähtelemään. Myös saunominen maistui ja ekstraa oli vielä hyvä vihta.
Oma perhe oli Helgalle aina tärkeä. Lähipiiri kasvoi vuosien saatossa, syntyi lapsenlapsia ja melkoinen joukko neljättä polvea. Lapsia Helga kohteli tasavertaisesti ja oli aina tukena ja turvana, kannustavana ja opastavana. Hänellä oli taito löytää asioista hyvät puolet, ja hän halusi kaikkien elävän sovussa ja riitelemättä. TV:stä kiinnosti urheilu, ajankohtaisohjelmat, formulat sekä Kauniit ja rohkeat, samalla valmistui villasukka jos toinenkin. Hän muisti syntymä- ja nimipäivät, postiluukusta kolahti kortti tai sitten puhelin pirisi ja sieltä kuului iloinen onnittelulaulu.
Helgalta riitti rakkautta myös oman perhepiirin ulkopuolelle. Suomalaisille usein vaikea lause ”Minä rakastan sinua” kumpusi hänellä suoraan sydämestä. Hän oli nähnyt ja kokenut paljon enemmän kuin useimmat meistä tämän päivän ihmisistä, ja silti tai siksi hän halusi jakaa rakkautta ja hyväksyntää ympäristöönsä.
Helga oli syvästi isänmaallinen ihminen, sinivalkoinen. Hän täytti velvollisuutensa sodassa. Hän hoiti suuren perheen. Hän oli loppuun asti sitkeä ja rohkea Suomen nainen, sellainen, jonka jokainen voisi ottaa esikuvakseen.
Pitkän iän salaisuus oli myönteinen elämänasenne, jota vastoinkäymiset eivät nujertaneet. Helga-mummua jäivät kaipaamaan lapset perheineen aina neljänteen polveen asti sekä sukulaiset ja runsas joukko ystäviä.
Eija Kärppä, Maija Leino, Sisko Kauppila ja Minna Vuorinen
Kirjoittajat ovat Helga Kauppilan tyttäret, miniä ja hyvä ystävä
