1970- ja 1980-luvut olivat monessa suhteessa Viialan kulta-aikaa. Viiala oli vireä ja omavarainen pikkukunta, josta kaikki tarvittavat palvelut löytyivät omasta takaa.
Viialan keskustassa toimi neljä suurta ruokakauppaa: E-liike, SOK, K-kauppa Viilari ja T-market Mäntynen. Tämän lisäksi Viialassa oli useita lähikauppoja kuten Tynkkysen liike Taimeloiden lähellä ja Alhon kauppa Oopakassa.
Jossain vaiheessa Viialan keskustaan mahtui myös kaksi urheiluliikettä: torilla sijaitseva Orvo Arosen liike sekä Urheilu-Tepi. Kodinkoneita löytyi Esko Taustilan liikkeestä. Tämän lisäksi Viialassa oli kirjakauppa, vaatekauppoja, kaksi pankin konttoria, Näkin valokuvaamo ja lukuisa määrä kioskeja. Vain suurempia ja erikoisempia ostoksia varten Viialasta piti lähteä Tampereelle saakka.
Kuvaavaa tuolle aikakaudelle on se, että 1970-luvulla vain noin kymmenen prosenttia kuntalaisista työskenteli Viialan ulkopuolella. Viialan kolme suurta tehdasta, Nahkatehdas, Viilatehdas ja Schaumanin lastulevy- ja vaneritehdas työllistivät suuren määrän viialalaisia. Näiden lisäksi Viialassa sijaitsi Montrealin mailatehdas, jossa kaverini isä oli töissä ja jossa poikina pääsimme ihmettelemään Tapparan tähtipelaajan Pekka Marjamäen erikoiskäyriä mailoja.
Verkkareiden väri kertoi kodin puoluekannan
Suuren tehdastyöväestön takia Viiala oli 1970-luvulla Karkkilan ja Kemin ohella Suomen vasemmistolaisimpia paikkakuntia. Vasemmiston vaalikiertueet alkoivatkin useasti Viialasta.
Poliittisesti Viiala oli vahvasti kahtiajakautunut, ja se näkyi myös kouluissa ja urheilussa. Viialassa oli kaksi yleisurheiluseuraa: SVUL:n seura Viialan Viri ja Työväen Urheiluliiton Viialan Pyry. Virin siniset ja Pyryn punaiset verkkarit kertoivat koulussa nopeasti, mihin leiriin kuuluit.
Viialan Peli-Veikkojen jalkapalloseura oli neutraalimpi, ja siinä pelasivat kaikki jalkapallosta kiinnostuneet kodin puoluekannasta riippumatta.
Myös Viialan eri tapahtumat ja juhlat menivät tiukasti puoluepolitiikan jakolinjojen mukaan. Viialan työväentalolla kokoontuivat sosiaalidemokraatit, Sampolassa kommunistit ja Yhteistalolla oikeistolaisemmin äänestävät. Palokadun Kesoilin huoltoaseman kahviossa puolestaan kokoontuivat monet kunnanvaltuuston jäsenet puiman kunnan asioita.
Oma koulutieni alkoi Rasin koulun kivikoulussa vuonna 1973. Koulu alkoi kansakouluna mutta vaihtui pian koulu-uudistuksen myötä peruskouluksi. Rasilta siirryttiin Keskuskoululle, jolla oli Viialassa tiukkaotteisen rehtorin vuoksi hieman pelottava maine ja sitten Hirvialholle yläasteelle ja lukioon. Viialan ammattikoulu puolestaan tarjosi nuorille koulutusta levyseppähitsaajan ja keittäjän ammatteihin.
Kylmäkoskelaisten autot katolleen
Viialasta käsin katsottuna elämänpiiri pyöri aika pienessä ympyrässä. Viiala, Toijala, Lempäälä, Valkeakoski ja Tampere muodostivat silloisen ympäröivän ja tunnetun universumin. Maailmaa avartavasta internetistä ei tuolloin ollut vielä tietoakaan.
Omalla kotikunnalla oli tuohon aikaan merkitystä, ja etenkin nuorilla miehillä oli tämän suhteen tiukat reviirirajat. Toijalalaisten kanssa oli usein jotain kärhämää, ja viikonloppuisin meininki Viialan torilla saattoi yltyä hurjaksi. Jos perjantaina Viialan Palokadun grillille oli eksynyt auto Vesilahdesta tai Kylmäkoskelta, ei ollut harvinaista, että se viialalaisten toimesta käännettiin katolleen. Viialan torin joulukuusen kaatamisesta näytti tulleen myös jonkinlainen traditio.
Vaikka Viiala oli selkeästi pienempi paikkakunta kuin naapurit Toijala ja Valkeakoski, sitä ei Viialassa häpeilty. Kotikunnasta oltiin ylpeitä, ja lähinaapureiden kanssa käytiin tiukkoja kisailuja. Viiala–Toijala kävely ja Peli-Veikkojen jalkapallomatsit Toijalan Pallo-49:n kanssa olivat tuohon aikaan suuria tapahtumia.
Asiasta riippumatta Viialassa asennoituminen kaikkeen oli rennon reteästi ”En pirä minään”. Samanlaista viialalaispuheenpartta näyttelijä Tenho Sauren käytti sittemmin menestyksekkäästi tv-sarjoissa Tankki Täyteen ja Reinikainen.
Kirjasto oli henkireikä
Harrastus- ja ajanvietemahdollisuudet keväästä syksyyn olivat Viialassa kohtuulliset. Kino-Jumu näytti elokuvia, ja uudet elokuvat saapuivat sinne suhteellisen nopeasti. James Bond -elokuvat olivat Jumussa aina iso tapahtuma.
Luttusiin ja Arajärvelle pääsi kesällä uimaan ja seurakunnan leirikeskukseen Kumpulaan pelaamaan lentopalloa. Musiikin harrastaminen oli yleistä, ja Viialassa oli paljon etenkin heviä ja punkkia soittavia orkestereita. Kesäviikonloppuisin oli linja-autokuljetuksia Punkalaitumen Särkän lavalle katsomaan Suomen kuuluisimpia bändejä.
Talvisin Viiala ei nuorille paljoa tarjonnut, ja varsinaisia nuorisotiloja en muista Viialassa olleen. E-liikkeen kulmassa sijainneessa Rengasbaarissa oli Viialan ainoa flipperi. Jos ei halunnut talviviikonloppuna olla kotona, saattoi mennä kavereiden kanssa alikulkutunneliin värjöttelemään.
Viialan hyvin hoidettu kirjasto oli henkireikä. Sieltä löytyi hyvä kattaus uusia kirjoja, musiikkia vinyylilevyinä, ja siellä saattoi tavata kavereita.
18 vuoden ikä ja ajokortti laajensivat liikkuvuutta Viialasta huomattavasti, ja niiden turvin pääsi tyttöystävän tai kavereiden kanssa heittämään autolla rinksaa Toijalan torin ympäri tai Tampereelle elokuviin.
1980-luvulla ensimmäiset ravintolakokemukset on moni viialalainen, allekirjoittanut mukaan lukien, hankkinut Toijalan Pirkassa tai Sääksmäen Viidennumerolla. Viikonlopun riennot päättyivät Viialassa yleisesti makkaraperunoihin Palokadun Grillille, jota tuolloin kutsuttiin omistajansa mukaan myös Signen Grilliksi.
Lama vei tehtaat ja palvelut
1990-luvulla rakennemuutos iski rajusti Viialaan, ja Viialan isot tehtaat yksi toisensa jälkeen sulkivat ovensa. Tästä oli jo aiemmin saatu esimakua, kun Montrealin mailatehdas oli muuttanut Padasjoelle ja moni viialalainen perhe seurannut tehtaan ja töiden perässä.
Paikallisten työpaikkojen kadottua viialalaiset alkoivat käydä kunnan ulkopuolella töissä, ja samalla Viialan omavaraisuus ja palvelut alkoivat kuihtua. Se näkyi myös kunnan taloudessa ja investoinneissa viihtyvyyteen ja palveluihin. Kun Lempäälässä ja Toijalassa urheiltiin tartaani-päällysteisellä kentällä, Viialan alamittaisella urheilukentällä juostiin vielä 1990-luvulla hiilimurskalla. Kaiken lisäksi jotkut polttivat katsomonkin.
Aiemmin omavarainen Viiala alkoi pikkuhiljaa muuttua Tampereen työssäkäyntialueen osaksi. Tämä kasvukeskus-kehityskulku on toki yleinen myös monissa muissa Suomen kunnissa.
Vaikka oma tie Viialasta on vienyt Tampereen yliopiston kautta aina Kiinaan saakka, Viialan ja Akaan asiat kiinnostavat edelleen, ja vanhalle kotikunnalleen toivoo aina menestystä. Viime vuosikymmeninä Tampereen vieressä sijaitsevista Lempäälästä ja Pirkkalasta on tullut vauraita kuntia, joissa väkiluku on kasvanut rajusti ja joissa on hyvä paikallinen palveluvarustus.
Viialan sijainti Tampereen talousalueella on kuitenkin hyvä. Mielestäni myös Viialalla olisi hyvät mahdollisuudet houkutella alueelleen lisää työssäkäyviä lapsiperheitä ja kasvattaa väkilukua, jos vain koulu- ja harrastusmahdollisuudet hoidetaan kuntoon, paikallisista lähipalveluista pidetään tiukasti kiinni ja huolehditaan siitä, että Akaata ja Viialaa viedään talous edellä eteenpäin.
Martti Mustila
Kirjoittaja on syntynyt Viialassa, asuu Helsingissä ja
tuo kiinalaisia ostajia ja matkailijoita Suomeen
