Pysähdy hetkeksi: Lähimmäisenrakkaus - Kolumnit

Maailma on täynnä ohjeita ja sääntöjä. Toiset ohjaavat toimintaa elämässä ja toiset toimintaa yhteiskunnassa. Elämän ohjesäännöistä nostan mietintään seuraavat kaksi: Rakkauden kaksoiskäsky: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” ja kultainen sääntö: ”Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan”. Kuulostavatko tutuilta?

Entä kuka muistaa nähneensä otsikot ”Taksikuski ajoi siilin päälle asiakas kyydissä – Halusin vain tietää, miltä se tuntuu.” tai ”Yli sata huonokuntoista koiraa löydettiin pakettiauton kyydistä Savossa. Poliisi epäilee kolmea henkilöä törkeästä
eläinsuojelurikoksesta.”? Ja näitä vastaavia otsikoita tulee vuosittain eteen kymmeniä, jollei satoja.

Mitä tarkoitetaan lähimmäisellä? Onko lähimmäinen vain oma perhe ja ystävät? Onko naapuri lähimmäinen? Ovatko samassa työpaikassa olevat ihmiset lähimmäisiä? Ovatko ainoastaan ihmiset lähimmäisiä? Jos asiaa kysyy tekoälyltä, saa vastauksen, että lähimmäinen tarkoittaa yleensä henkilöä, joka on meille läheinen tai jonka kanssa meillä on läheinen suhde. Kristillisessä
perinteessä lähimmäinen on usein henkilö, jota tulisi rakastaa ja auttaa, kuten Jeesus opetti. Lähimmäinen voi siis olla kuka tahansa, joka tarvitsee apuamme, oli se sitten perheenjäsen, ystävä, naapuri tai vaikka täysin tuntematon henkilö. Lähimmäisen
käsitteellä on monia tulkintoja eri kulttuureissa ja uskonnoissa, mutta perusajatus on usein sama: auttaminen ja välittäminen muita kohtaan.

Tästä otan kiinni; auttaminen ja välittäminen muita kohtaan. Ihmisellä ei ole yksinoikeutta hyvään oloon. Eikä oikeutta tuhota ja alaspolkea muita lajeja. Ei ole keneltäkään pois ottaa huomioon muutkin samalla maapallolla elävät – niin ihmiset mutta myöskin eläimet! Ihminen on valjastanut suuren osan eläinlajeista omiin tarkoituksiinsa. Ja ne joista se ei voi hyötyä, se ajaa ahdinkoon ja yrittää tuhota – hävittää.

Ihminen on maailman julmin peto ja pahimmillaan itsekäs, tuhoava ja ajattelematon. Maailma on täynnä tarinoita julmuudesta heikompia ja pienempiä kohtaan. Liika teollistuminen, ylenpalttinen uudisrakentaminen, metsien hävittäminen, yhä
nopeammat ja suoremmat tiet ja paremman kuuluvuuden ja yhteyksien takaavat mastot ovat nykypäivänä yksi suurimpia syitä eläinlajien kärsimyksiin ja jopa uhanalaisuuteen.

Jokaisella lajilla on alun alkaen ollut oma tarkoituksensa luonnon kiertokulussa. Kun ihminen valtaa eläinten luonnollista elintilaa, hakeutuvat eläimet usein uusille alueille, niin sanotusti ihmisten alueille. Siitäkään ihminen ei tietenkään pidä ja ajojahdin oravanpyörä on valmis.

Olen pienestä pitäen ollut eläinrakas. Kaikki lajit ovat omissa silmissäni saman arvoisia, kaikilla on oikeus elämään. Kaikki tuntevat kipua ja tuskaa, ja toisaalta ovat vähäänkin tyytyväisiä, jos saavat elää omalle lajilleen ominaista elämäänsä. Inhokkilistallani ovat ainoastaan punkit, hirvikärpäset ja sokeritoukat – en ole keksinyt niille mitään perusteltua tarkoitusta olla olemassa – mutta kyllä niilläkin tietty paikkansa maailmassa on, joten antaa niidenkin elää ja täyttää tarkoituksensa. Haluaisin vielä joskus nähdä sellaisen maailman, jossa arvostetaan ja kunnioitetaan kaikkia ja kaikkea. Luonto, runsas eläimistö ja kasvillisuus on lahja elämälle, sen tarkoitus on olla ja jatkaa olemistaan.

Toki voi olla, ettei omana elinaikanani tähän päästä – eikä välttämättä sen jälkeenkään. Ihminen tavoittelee koko ajan kaikkea enemmän ja parempaa ja samalla tuhoaa omat elinolosuhteensa ja ympäristönsä, oman tulevaisuutensa. Mutta josko edes tässä ja nyt voitaisiin olla suvaitsevaisempia, lähimmäisenrakkaita ja ottaa huomioon kaikki muutkin kuin vain itsemme ja itsemme kaltaiset.

Satu Kari

Kirjoittaja on Akaan seurakunnan talous- ja hallintosihteeri.

Pysähdy hetkeksi on Akaan Seudun kolumnisarja, jonka kirjoittajat edustavat Akaassa toimivia seurakuntia.

Lue lisää