Eräs tuttuni kertoi joskus, ettei pysty olemaan kotona hiljaisuudessa, vaan tarvitsee aina musiikkia, podcastin tai äänikirjan soimaan taustalle. Mielestäni kuulostaa huolestuttavalta, jos ei pysty olemaan omien ajatustensa kanssa, vaan peittää ne aina ulkoisella metelillä. Viime aikoina olen kuitenkin havahtunut siihen, että minulle on hankala olla tekemättä mitään. Enkä tarkoita sitä, ettenkö pystyisi viettämään kokonaista vapaapäivää sohvalla katsoen sarjaa. Sehän on lempipuuhaani. Harvassa ovat kuitenkin ne hetket, kun istun kotona seuranani ainoastaan omat ajatukseni.
Havahduin itse aiheutetun keskittymisvaikeuteni äärelle, kun ystäväni vei minut hiljattain kokeilemaan rentouttavaa suolakelluntaa. Olen ajatellut, että minun on helppo olla toimettomana ja rauhassa omien ajatusteni kanssa. Kävelylle lähtiessä en laita kuulokkeita korviin, vaan annan ajatusten tulla ja mennä. Suolavesitankissa kelluessa huomasin kuitenkin, että mitä enemmän aikaa kului, sitä enemmän kaipasin liikettä. Huomasin myös ajatusteni siirtyvän vähän väliä siihen, miten voisin käyttää aikaani tehokkaammin. Rentoutumisesta ja palautumisestakin oli tullut minulle jonkinlainen suoritus. Olisikohan korkea aika alkaa opetella elämään kaikesta tehokkuutta etsimättä ja suorittamatta, edes vapaapäivinä?
Onko pysähtymisen oltava aina fyysisesti paikalleen seisahtumista vai voisiko se olla liikettä, tietoista läsnäoloa luonnossa tai ihan vaan syvään hengittämistä arjen askareiden lomassa? Me ihmiset tarvitsemme palautumisen ja pysähtymisen hetkiä joka päivä. Hetkiä pysähtyä hiljaisuuteen, Jumalan rauhoittavaan läsnäoloon. Toimistotyöpäivien keskellä kävely ulkoilmassa on hyvin tervetullutta. Hektisen rippileirin keskellä taas hetkeksi istahtaminen ja kirjaan syventyminen tuo kontrastia aktiivisiin leiripäiviin. Miten sinä voisit hidastaa?
Aino Nurminen
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja.
Pysähdy hetkeksi on Akaan Seudun kolumnisarja, jonka kirjoittajat edustavat Akaassa toimivia seurakuntia.
