Kuvaruudulla näkyisi parhaassa tapauksessakin puhuvia päitä, joita kerran tapasit henkilökohtaisesti näitä tapaamisia varten varatuissa tiloissa. Nyt tiloja ei enää ole, sillä hyvinvointialueesi on päättänyt säästää – minimaalisen summan, joka oli sinun sosiaalisen elämäsi kannalta todella merkittävä. Samaan aikaan hyvinvointialueen johto tahkoo rahaa omaan taskuunsa erittäin huomattavia summia.
Olet ikäsi tehnyt töitä, maksanut veroja ja ollut hyödyksi yhteiskunnalle. Nyt sinuun ja onnellisuuteesi ei haluta panostaa edes sen vertaa, että pääsisit tapaamaan ystäviäsi kerran viikossa.
Rakastin omaa taannoin menehtynyttä mummiani erittäin paljon. Hän nautti kirjojen lukemisesta, sanaristikoista ja Scrabble-pelin pelaamista minun ja muiden lastenlastensa sekä omien lastensa kanssa. Hän oli äärimmäisen älykäs ihminen. Viimeisinä aikoinaan hän ei kuitenkaan juuri kyennyt lukemaan kirjoja. Ehdotin hänelle äänikirjojen kuuntelemista tabletilta. Rakas mummini ei kuitenkaan suostunut koskemaankaan älypuhelimeen tai tablettiin.
Näin ei ole kaikkien ikäihmisten laita. Jos digitaalinen laite tuntuu vieraalta ja oudolta, eikä sen käytön oppimiseen välttämättä ole enää edes kognitiivisia edellytyksiä, ei sen käyttämistä tulisi ikäihmiseltä vaatia. Puhumattakaan siitä, että niin tekoäly kuin puhuva pää tabletin ruudulla ei voi koskaan korvata toisen ihmisen läheisyyttä, kosketusta ja kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta – ystävyyttä.
Pirhan vanhusten päivätoiminnan lopettaminen ei tuo juurikaan säästöjä. Päinvastoin, se syöksee suuren osan vanhuksista entistä suurempaan yksinäisyyteen. Ja yksinäisyys sairastuttaa. Voin nähdä lopputulemana sen, että erikoissairaanhoidon kulut kasvavat tämänkin näennäisen säästötoimen seurauksena.
Milla Zuev
filosofian maisteri, toimittaja, aluevaaliehdokas, Tampereen kuntavaaliehdokas (sd.)