Iltapäivän yhteislauluja Kylmäkosken seurakuntatalolla

13.02.2025 14:00

Pertti Vesterholm laulattaa Raimo Roihan ikivihreitä kappaleita. Kuva: Jaana Viitakangas-Klemola
Ensi sunnuntaina 16.2. lauletaan tunnetun viihdemuusikon Raimo Roihan lauluja Iltapäivän yhteislauluja -tilaisuudessa Kylmäkosken seurakuntatalolla. Roihan lauluja ja kansainvälisiä ikivihreitä laulattaa Pertti Vesterholm kello 15 alkavassa tilaisuudessa. Lauluja ovat muun muassa On meri ikuinen, Tallinnan illat, Ramona ja Cherbourgin sateenvarjot.

Raimo Roiha (1936–1991) oli suomalainen viihdemuusikko, pianisti ja säveltäjä, joka on edelleen yksi Suomen eniten levyttäneistä studiomuusikoista. Hän soitti pianon lisäksi myös urkuja, sähkösoittimia ja harmonikkaa.

Roiha työskenteli 1950-luvulta alkaen erilaisissa viihdeorkesterikokoonpanoissa televisiossa, radiossa sekä studiomuusikkona. Hänet tunnetaan useista swing-levytyksistä, ja hän oli uransa aikana mukana yli 2 700:llä suomalaisella levytyksellä studiomuusikkona. Hän voitti myös useita sävellyskilpailuja. Roihan tunnetuimpia sävellyksiä ovat muun muassa Jäähyväiset, Tallinnan illat sekä Samettiruusuja.

Yhteislaulut järjestää Kylmäkosken kappeliseurakunta. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ja siellä on kahvitarjoilu.

Tuulikki Moisio