Toukokuun kolmas sunnuntai on tärkeä kansallinen juhlapäivä. Ensimmäisen kerran tätä päivää vietettiin 19. toukokuuta 1940 talvisodan päättymisen jälkeen. Silloin päivän nimi oli “Sankarivainajien muistopäivä”. Se oli raskaan surun päivä. Suomen lippu laskettiin puolitankoon kello 10–14 väliseksi ajaksi. Suruliputuskäytäntöä jatkettiin aina vuoteen 1995 saakka. Nykyisin lippu liehuu ylhäällä tangossa koko juhlapäivän ajan.
Kaatuneitten muistopäivänä juhlitaan Suomen itsenäisyyttä. Samalla on tärkeä muistaa itsenäisyytemme hinta: nuoret miehet menettivät mahdollisuutensa elää ja toteuttaa unelmiaan, äidit ja isät menettivät tulevaisuuden toivonsa, ja lesket sekä lapset menettivät perheen huoltajan. Sodissamme 1939–1945 kaatui yhteensä noin 90 000 sotilasta. Moni kaatunut oli perheellinen, ja näin isättömiksi jäi noin 55 000 lasta. Lapset joutuivat sotiemme viattomiksi uhreiksi. Vaikenemisen kulttuurissa isän menetystä ei selitelty eikä sotaorpoja tuettu. Traumaattiset kokemukset jäivät muistin mekanismeihin, ja ne ovat ulottaneet vaikutuksensa sotaorpojen koko elämän ajalle.
Monet lapset joutuvat sotien seurauksena tänäänkin menettämään isänsä ja oikeutensa turvalliseen lapsuuteen. Omien sotaorpojemme keski-ikä on jo 84 vuotta. Silti sotaorpouden muistot ovat osa heidän jokapäiväistä elämäänsä. Lapsen kokema menetys tulisi osata hoitaa niin, että siitä ei aiheutuisi elinikäistä traumaa.
Hanna Tähti
