Ylöjärvelle kolmas sija keskikokoisten kuntien sarjassa Yrittäjien kuntabarometrissä

Kuntabarometrin tulokset kiinnostavat kovasti Kunnallisjohdon seminaarin osallistujia. Tulokset julkaistiin tiistaina iltapäivällä Turussa. Kuva: Vesa-Matti Väärä.
Kuntabarometrin tulokset kiinnostavat kovasti Kunnallisjohdon seminaarin osallistujia. Tulokset julkaistiin tiistaina iltapäivällä Turussa. Kuva: Vesa-Matti Väärä.

Suomen Yrittäjät tekee kahden vuoden välein kuntabarometrin, josta on tullut niin yrittäjäyhdistysten kuin kuntien merkittävä työkalu. Yrittäjien kuntabarometrista selviää, missä kunnissa on paras yrittää.  Tällä kertaa Pirkanmaalta kärkisijalle nousi Ylöjärvi, joka sai kolmannen sijan keskikokoisten eli 10 000 – 50 000 asukkaan kuntien sarjassa.

Yrittäjien kuntabarometri -kyselyllä kartoitetaan elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti. Tänä keväänä vastauksia annettiin lähes kymmenentuhatta, joista 852 pirkanmaalaisilta yrittäjiltä. Taloustutkimus kysyi Suomen Yrittäjien toimeksiannosta yrittäjiltä mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Kysely tehtiin 1.2.–8.4.2024, ja siihen vastasi 9 627 yrittäjää eri puolilta Suomea.

Etelä-Pohjanmaan keskuskaupunki Seinäjoki pitää tiukasti kiinni suurten eli yli 50 000 asukkaan kuntien ykkössijasta. Seinäjoki on ykkösenä jo viidennen kerran peräkkäin. Toiseksi tuli pohjanmaalainen Vaasa. Kolmanneksi selviytyi kymenlaaksolainen Kotka. Huomionarvoista on, että Pirkanmaan dynamokaupunki Tampere sijoittui seitsemänneksi. Sarjassa kisaili 21 kaupunkia.

Varsinaissuomalainen Liedon kunta nappasi myös viidennen kerran ykköspaikan keskikokoisten eli 10 000 – 50 000 asukkaan kuntien sarjassa. Toiselle sijalle nousi pohjoispohjanmaalainen Nivala. Pirkanmaalainen Ylöjärvi ylsi kolmanneksi. Naapurikaupunki Nokia nappasi seitsemännen sijan.

Pirkanmaalta keskikokoisten sarjassa 23. oli Lempäälä, 30. Pirkkala, 53. Akaa ja 58. Kangasala.

Pirkanmaalla yli koko maan keskiarvon pääsivät keskisuurten, 10 000–50 000 asukkaan kaupunkien sarjassa Ylöjärvi, Nokia, Lempäälä ja Pirkkala. Pienissä, alle 10 000 asukkaan kunnissa Virrat, Ikaalinen, Pälkäne, Vesilahti, Parkano ja Orivesi ylittivät valtakunnan keskiarvon.

Sekä Ylöjärvi että Nokia mahtuivat useammassakin elinkeinotoiminnan osa-alueessa Suomen kärkikymmenikköön. Päätöksenteon yrityslähtöisyydessä Nokia on tulosten mukaan valtakunnan paras, Ylöjärvi kolmas. Yrityslähtöisyyttä on yritysten huomioiminen jo päätöksiä valmisteltaessa sekä päätöksenteon avoimuus ja tehokkuus.

Hankinnoissa Ylöjärvi ja Nokia nousivat kärkijoukkoon ja ainoina pirkanmaalaiskuntina yli valtakunnallisen keskiarvon. Julkisissa hankinnoissa on kyse merkittävästä, valtakunnallisesti vähintään 35 miljardin euron vuotuisesta markkinasta.

Pienten eli alle 10 000 asukkaan kuntien ykkönen on Vieremä Pohjois-Savosta. Kakkoseksi selviytyi Alajärvi Etelä-Pohjanmaalta. Kolmanneksi tuli Muhos Pohjois-Pohjanmaalta. Maaliskuussa Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunnaksi valittu Virrat ylsi nyt 166 kunnan sarjassa parhaana pienenä pirkanmaalaiskuntana sijalle 19.

Pirkanmaalta pienten kuntien sarjan 48. oli Pälkäne, 52. Vesilahti, 63. Orivesi ja 118. Juupajoki.

Yrittäjien kuntabarometrin mukaan kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys on yrittäjille elinkeinopolitiikassa ylivoimaisesti tärkeintä. Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Petri Salmisen mukaan kuntien ja yrittäjien välisen suhteen täytyykin toimia saumattomasti.

– Yritysten merkittävä rooli kotikuntiensa elinvoiman rakentajina näkyy konkreettisesti esimerkiksi kesätapahtumissa, joulukatujen avajaisissa ja paikallisten urheiluseurojen toiminnassa, joiden mahdollistajina on poikkeuksetta laaja joukko oman kuntansa elinvoimaan ja palveluihin sydämellään suhtautuvia paikallisia yrittäjiä, Salminen tarkentaa.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kertoo, että barometrin mukaan kunnan päätöksenteon yrittäjälähtöisyys, yrityspalvelut ja elinkeinopolitiikan asema kunnassa ovat yrittäjien mukaan tärkeitä elinkeinopolitiikan osa-alueita.

Pirkanmaa vetää puoleensa

Laajimmin positiivista palautetta Pirkanmaa sai puoleensavetävyydestään. Tampere on tunnetusti vetovoimainen kasvukaupunki, mutta tuloksissa Tampereen keskisuurista ympäryskunnista Pirkkala, Ylöjärvi ja Nokia nousivat yritysten kannalta houkuttelevimmiksi kunniksi. Pirkkalan imu oli valtakunnan toiseksi paras heti Liedon jälkeen, ja kaksi muutakin mahtuivat kymmenen kärkeen. Lempäälä ja Kangasala ylsivät vetovoimallaan yli valtakunnan keskiarvon, kuten myös Parkano ja Virrat pienemmistä kunnista.

Tampereen imu riitti yli 50 000 asukkaan kaupungeista neljänneksi. Maakuntakeskus arvioitiin paikallisten yrittäjien toimesta vahvaksi puoleensavetävyyden lisäksi ulkomaisen työvoiman saannissa ja oman toiminnan avoimuudessa. Elinkeinopolitiikan asema ja yrityspalveluiden saatavuus arvioitiin myös hyviksi. Päätöksenteon yrityslähtöisyyteen, yritysvaikutusten arviointiin ja hankintoihin sen sijaan toivottiin kehittämistä Pirkanmaan pääkaupungissa.

MATTI PULKKINEN