”Akaa ei olisi mahdoton messukohde” – Kaupunkikehitysjohtaja ideoi asuntomessuja Toijalan keskustaan

Yksi mahdollisuus olisi järjestää asuntomessut Toijalan keskustassa. Tilaa olisi Arvo Ylpön koulun ja entisen virastotalon alueella. Kuva: Akaan kaupunki.

Kaupunginhallitus päätti 19. maaliskuuta, että Akaan kaupunki jatkaa asuntomessujen järjestämiseen liittyvää selvitystä yhteistyössä Suomen Asuntomessujen kanssa. Konsulttiyhtiöllä teetetty asuntomessujen esiselvitys annettiin keskiviikkona 27. maaliskuuta kokoontuneelle valtuustolle tiedoksi. Kaupunginjohtaja Antti Peltola totesi valtuuston kokouksessa, että pientalokonseptia on syytä selvittää Suomen Asuntomessujen kanssa, koska messujen peruskonsepti kaipaa muutosta. Pientalokonsepti vaikuttaisi myös messuhankkeen kustannuksiin.

Kävijät käyttävät rahaa ruokaan ja juomaan

Kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván vahvistaa minitalobuumin olevan käynnissä ja kertoo, että niiden rakentamisesta kiinnostuneilta tulee nyt paljon kyselyitä kaupungin suuntaan.

– Mutta mikä on 10 vuoden kuluttua buumi? Jos nyt sidotaan Akaan asuntomessut pientalojuttuun, ollaanko 2035 ihan pihalla eikä ketään kiinnosta, Silván kysyy.

Silván kertoo katsovansa mahdollista asuntomessuasiaa nyt paitsi konsulttiyhtiön kaupungin tekemän asuntomessuselvityksen, myös aiemmista asuntomessuista käteen jääneen kokemuksen näkökulmasta.

– Yksi tekemäni havainto on, että nämähän on sisustusmessut. Silti talopakettitoimittajat ovat messujen tärkein yhteistyökumppani, koska sieltä rahat tulevat. Talotehtaat taas eivät halua myydä matalan katteen taloja, vaan isompia, Silván sanoo.

Aiemmin järjestettyjen asuntomessujen data osoittaa myös, että messujen kävijät käyttävät rahaa ruokaan ja juomaan ja pysäköintiin. Yksi merkittävä havainto Silvánin mukaan on se, että matkailulla on suuri merkitys messuille.

Akaan kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván väläyttää asuntomessujen järjestämistä Toijalan keskustassa. Arkistokuva.

– Esimerkiksi Naantalin messuilla monet kävijät vierailivat samalla Muumimaailmassa. Jos matkailukohdetta ei ole, pitää olla selvä vau-efekti. Silloin tyypillisiä valtteja messuille ovat vesistön läheisyys ja hyvät kulkuyhteydet isoihin kaupunkeihin. Sikäli Akaa ei olisi mahdoton messukohde.

Kuusi myönnettyä pientalon rakennuslupaa

Silvánin tilastoista selviää, että Akaassa asunnoista on tyhjänä noin 11 prosenttia. Asuntoja kaupungissa on 8863, niistä käytössä on 7977.

– Tämä on sinänsä ihan tavallista, vanhat ovat useammin tyhjänä. Myönnettyjen pientalojen rakennuslupien määrä on huolestuttavan pieni. Vuonna 2023 niitä myönnettiin kuusi. Jotakin pitäisi keksiä, sillä Akaan asuntopolitiikka perustuu pientaloihin.

Kauppoja omakotitaloista tehdään Akaassa noin 89 kappaletta vuodessa. Akaaseen rakennettavien ja täällä myytävien talojen koko ja hintataso kertoo, että Akaa on tavallisten ihmisten kaupunki, Silván kuvaa.

– Asuntomessujen tyypillinen hintataso ei toimi Akaan asuntomarkkinassa. Siellä liikkuu yli 500 000 euron taloja, joita ei Akaassa juuri myydä.

Mahdollisia messualueita riittää

Silván on pohtinut myös sitä, minne asuntomessut Akaassa sopisivat. Yksi uusi avaus on Toijalan keskusta.

– Tästä on purettu pois vanha virastotalo ja kaupungintalo on menossa. Kouluverkkopäätöksen myötä vapautuu Arvo Ylpön alue. Jos vanha meijeri otetaan mukaan myös, messualue voisi alkaa rajoittuisi liikennepuistoon, Silván maalailee.

Alueella yhdistyisivät uudisrakennukset ja vanhat, suojellut rakennukset. Isoin hyöty tulisi siitä, miten messualueen infrastruktuuriin tehtävä investointi jäisi keskustan alueen parannukseksi.

– Koska investointi olisi niin kallis, messujen pitäisi itse asiassa olla kehittämishanke. Sillä ajattelen, että tässä saisi vietyä Toijalan keskustaa eteenpäin, Silvan ideoi.

Muita mahdollisia kohteita voisivat olla joenranta Mortinpellolla Hukarin tonttien vieressä Oopakan eteläpuolella.

– Tämä on yksityisajattelua. Tehtäisiin silta kahden maa-alueen väliin. Puolet maasta on kaupungilla, puolet yksityisillä. Haittapuolena on se, että eivät messukävijät sieltä eksy Akaaseen.

Yksi vaihtoehto voisi olla Viialan vaneritehtaalle johtavan tien vieressä, ei siis itse tehdasalueella.

– Siihen saisi rantabulevardin rakennettua. Asuntomessujen suhteen toivoisin, että kaupunkilaiset innostuisivat ottamaan asiaan kantaa. Hanke vaatisi isoja investointeja, Silván muistuttaa.