Voi kun Steven Berkoff istuisi lauantaisessa ensi-illassa! Tai jos englantilainen näyttelijä ja näytelmäkirjailija seuraisi Mulkoilijoita jossakin muussa esityksessä! Toiveet kuuluvat ohjaaja Marika Vapaavuorelle, joka marssittaa Lari Halmeen, Pilvi Hämäläisen, Tommi Raitolehdon, Ola Tuomisen ja Marjut Sariolan Juha Lehtolan suomentaman Berkoffin hekumallisen tekstin muikeiksi tulkeiksi Tampereen Komediateatterin Päänäyttämölle.
Mulkoilijat saa ensi-iltansa lauantaina. Siitä odotetaan uutta suurmenestystä ja kassamagneettia komedian mekalle, jossa viime kuukaudet katsomot ovat täyttyneet kerta toisensa jälkeen Minna Koskelan siivittämän Hyacinth Bucketin seurassa.
Marika Vapaavuori lusikoi höyryävää makkarakeittoa viileässä ravintolassa. Hän on silmiinpistävän liekehtivä harjoituksista, joissa komediantit Lari Halme, Pilvi Hämäläinen, Tommi Raitolehto, Ola Tuominen ja Marjut Sariola hioivat maailmankuulua komediatimanttia Kvetchiä, joka on saanut suomennettuna nimen Mulkoilijat.
– Mitenhän komedian kirjoittanut Steven Berkoff kokisi tämän? Olisi hieno juttu, jos hän saapuisi katsomaan toteutustamme! Vapaavuori aprikoi.
Ohjaaja muistuttaa, että jokainen työ on ainutkertainen ja tärkeä.
– Mutta tämä on erittäin kiitollinen duuni. Olen toivonut, että saisin sen joskus ohjattavakseni. Käsissämme on juuri nyt tapaus, Vapaavuori hehkuttaa.
Vapaavuoren mukaan estradillakin on hänelle suuri merkitys, sillä että komediatimantti tuodaan nyt nimenomaan Komediateatterin näyttämölle.
Tammerkoskessa onkin ennättänyt virrata valtavasti vettä siitä, kun Vapaavuori ohjasi edellisen kerran Komediateatterissa. Vuonna 2009 hän teki täällä Luolanaisen ja Vaahteramäen Eemelin.
Salaperäistä ja arvoituksellista
– Mulkoilijat on kiperä komedia. Näytelmäkirjailija on tehnyt tekstistään muodoltaan poikkeuksellisen haastavan. Vaikeusaste edellyttää näyttelijöiltä vahvoja, konkarimaisia rahkeita, Marika Vapaavuori korostaa.
– Berkoff olisi ihan hyvin voinut tehdä aiheestaan draaman. Mutta hän valitsi vinhasti komedian. Ratkaisu on taannut herkullisemman lopputuloksen, esillepanon. Silottelusta ja pönöttämisestä tulee suorastaan koomista.
Ohjaaja muistuttaa, että Mulkoilijoiden sananikkari muistetaan ilkeistä rooleistaan. Niitä ovat olleet muun muassa everstiluutnantti Podovsky elokuvassa Rambo: First Blood Part II, kenraali Orlov James Bond -elokuvassa Octopussy, Viktor Maitland Beverly Hillsin poliisissa ja Adolf Hitler television minisarjassa War and Remembrance.
– Uskon, että Steven Berkoff on ammentanut omista näyttelijän kokemuksistaan sanomaa ja sisältöä tähän hyvin salaperäiseen ja arvoitukselliseen näytelmään, Vapaavuori miettii.
Ohjaajan mukaan tekstin omintakeisuus konkretisoitui heti lukuharjoituksissa. Käsikirjoitus on moniulotteinen ja -tasoinen. Siinä ollaan monena. Äänessä ovat niin fyysiset roolihahmot kuin heidän sisällään olevat erilaiset minät kaikkine tuntemuksinensa.
Vapaavuori huomauttaa, että Steven Berkoff kirjoitti Kvetchin reippaasti ennen somemaailman valtakautta vuonna 1986. Hän havahduttaa myös tunnistamaan aikakausien väliset erot.
– Me opimme kaikki käyttäytymiskoodeja, ja niihin kuuluu myös sisällä pitämisen taito. Mielestäni jonkinlaiset tavat ja malttamiset ovat tärkeitä ja välttämättömiä edelleenkin kaikessa kommunikoinnissa ja käyttäytymisessä.
Vapaavuori sanoo, että sosiaalisen median hullaannuttamina ja vapauttamina ihmiset purkautuvat äänekkäästi ja kovin ottein.
– Voi olla, että esityksemme kokeilee hyvien tapojen rajoja. Näyttämöllä saattaa olla jotakin sellaista, mikä ei ole täysin kunniakasta. Siloittelemattomuudellekin on tarvetta.
Ihmisen inhimillinen epävarmuus
Ohjaaja Marika Vapaavuoren ansioluettelo on pitkä. Hän ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Mulkoilijoita.
– Tavatessani Juha Lehtolaa, kysäisin häneltä, mitä näytelmää ehdottaisin Panu Raipialle. Lehtola vastasi oitis, että tartu nyt hänen kääntämäänsä Mulkoilijoihin. Näin rattaat alkoivat pyöriä.
Vapaavuori on täpinöissään. Hän ihastelee ihastelemasta päästyään, miten nerokkaasti Steven Berkoff on rakentanut Kvetch-komediansa sisällön ja juonen sekä tarinan juoksutuksen.
– Siinä on sanoma leivottu sisään hyvin ovelasti. Tarina ammentaa roppakaupalla ihmisen inhimillisestä epävarmuudesta. Siitä, miten ihminen pitää pokerinsa. Tai, mitä kaikkea ihminen tuntee tietyissä hetkissä luissaan ja ytimissään.
– Ihminenhän prosessoi omaa elämäänsä, kaikkea sitä mikä siihen mahtuu. Tämä näytelmä toimii ikään kuin peilinä tai kaikuna koetulle. Loputtomat kysymykset sinkoilevat päässä, ja aivot tuottavat erilaisia vastauksia, uskomuksia. Riitänkö? Mitä muut minusta ajattelevat? Pitäisikö minun olla näin vai noin? Olisiko minun oltava jotenkin toisenlainen kuin olen? Loputtomasti kysymyksiä.
Vaikka Mulkoilijoiden vaikeuskertoimet ovat tähtitieteelliset, Vapaavuoren mielestä siinä on emmeet tehdä hyvä juttu.
– Ympärilläni on luotettavia tekijöitä suunnitteluryhmästä lähtien. Näyttelijät hoitavat homman kotiin.
Entäpä sitten salintäysi yleisö? Vapaavuori kuittaa, että rankan komedian sisällä on totuuden pohjavire. Samaistuminen on normaalia ja mahdollista. Tärkeintähän on, ettei ihmisen tarvitse pitää sappea sisällään, vaan hänellä olisi kanava sen purkamiselle, että ryönä pääsee ulos.
– Näyttämöllä on kovin karikatyyriset hahmot, mutta jokaisella ihmisellä on psyyke. Viedäänkö siinä toisten tunteet? Luotan katsojan kokemukseen.
MATTI PULKKINEN
