Yrittäjä Maria Valtonen kertoo, miksi hän myy mekkoja enemmän kuin ennen – Kauppiassuku näkyy 10-vuotiaan vaateliikkeen nimessä

Vaateliike Huuskan nimi tulee yrittäjä Maria Valtosen suvusta. Toijalassa yrittäjänä toiminut Eino Huuska oli Valtosen isoisä. Kuva: Mikko Peltoniemi

Toijalan keskustassa toimiva Vaateliike Huuska You&Style juhlisti 10-vuotissynttäreitään perjantaina 12. tammikuuta. Akaan Seutu kysyi vaateliikkeen yrittäjältä Maria Valtoselta muodista ja yrittämisestä.

Mistä liikkeen nimi Huuska tulee?

– Se on minun tyttönimeni ja vanhan Huuskan kauppiassuvun perintöä. Eino Huuska oli minun pappani. Hänellä oli täällä useampi Huuskan kauppa 1950–60-luvuilla.

Mitkä ovat kevään muotitrendit ja -värit?

– Aika raju pinkki, raju vihreä, royalin sininen ja maitokahvin ruskea. Kesälle tulee hempeitä pastellinsävyjä. Kun tähän asti on ollut aika isoa ja väljää, nyt aletaan mennä pikkaisen naisellisempaan suuntaan.

Mitä vaatekappaletta ostetaan eniten?

– Talvella yläosaa ja kesällä ehdottomasti mekkoja. Ennen koronaa myin eniten housuja, mutta viimeiset kolme vuotta ihmiset ovat käyttäneet enemmän mekkoja. Varmaan tämä johtuu siitä, että kenkien käyttö mekon kanssa on muuttunut. Kun ennen mekko miellettiin korkokenkään ja siroon kenkään, nykyään mekon kanssa voi laittaa tennarit, lenkkarit tai maiharit. Se tuo mekolle heti enemmän käyttöä.

Mikä erottaa sinun liikkeesi muista vaateliikkeistä?

– Yritän valita merkit niin, että ne eivät olisi valtavirtamerkkejä. Näen aika paljonkin vaivaa sen suhteen, että materiaalit ovat hyviä ja että hinta koostuu laadusta eikä merkistä. Hyvää palvelua varmasti saa monesta muustakin vaateliikkeestä, mutta minun elämäntehtäväni on palvella ihmisiä. Tulen siitä onnelliseksi.

Mikä on ikävintä yrittämisessä?

– Kun joutuu ennakoimaan niin paljon eikä kuitenkaan tiedä tulevasta. Siihen on vaan luotettava. Nytkin ostan sisään jo ensi talvea.

Mitä tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?  

– Kymmenen vuotta taaksepäin tuntuu tosi lyhyeltä ajalta, mutta toivon, että kymmenen vuoden päästä kirjoitetaan 20-vuotisjuttua. Uskon, että palvelevalla vaateliikkeellä ja ylipäätään kivijalkaliikkeellä on tilausta tulevaisuudessa.

Miten yrittäjä rentoutuu?

– Ulkoilemalla, lukemalla ja lapsenlapsen kanssa leikkimällä.

Lue myös:

Huuska palasi Toijalaan