Nuorison kokoontuminen ”kylille” aikaa viettämään ei ole uusi keksintö. Tätä tapaa on osattu päivitellä Akaassa jo vuosisatojen ajan. Toijalan kylänraitti oli suosittu vapaailtojen ja pyhäpäivien tapaamispaikka jo 1700-luvulla. Aina ei maltettu pysyä aloillaan, ja tavaksi tuli kulkea porukalla kylästä kylään. Jopa siinä määrin, että nuorison liikehdintä ja levottomuus koettiin jossain määrin häiritseväksi.
Ongelmaan puututtiin kirkonkokouksessa marraskuussa 1779. Siellä sovittiin yhden riksin suuruisesta sakosta niille, jotka syyllistyvät turhanpäiväiseen liikuskeluun, meluamiseen tai vahingontekoon iltaisin ja öisin. Akaan kirkkoherra Favorin valitti vielä seuraavan vuoden piispantarkistuksessa, että seurakunnassa oli pahana tapana juoksentelu kylissä pyhäiltoina ja öiseenkin aikaan.
Samassa kirkonkokouksessa käsiteltiin myös kortinpeluun kieltämistä. Sekin katsottiin Akaassa riksin eli riikintaalerin suuruisen sakon arvoiseksi synniksi.
Rahvaan korttipeliharrastukset alkoivat Suomessa 1600-luvulla, ja ne yleistyivät seuraavan vuosisadan puolella. Kirkko suhtautui uuteen aktiviteettiin kielteisesti, ja joskus pelaajia jopa haastettiin käräjille. Kortinpeluun paheellisuuteen vaikutti se, että usein panoksena oli rahaa ja pelivoitot käytettiin viinaan. Muita kyseenalaisina pidettyjä pelejä olivat ainakin kuoppa- ja seinärahan heittäminen.
Kestikievareiden krouvituvat olivat suosittuja kokoontumispaikkoja, joiden suojissa oli hyvä lätkiä korttia. Krouvien asiakaskunta aiheutti toisinaan valituksia Akaassa, mutta vielä enemmän hankaluuksia syntyi salakapakoiden toiminnasta. Luvaton viinan vähittäismyynti ja muut salakapakoiden paheet kiinnittivät pitäjän papiston ja virkavallan huomion 1760–1780-luvuilla.
Kiekonlyöntiä, kylätappeluita ja siltatansseja
Muita vapaailtojen huvituksia olivat esimerkiksi kiekonlyönti, kapulanveto ja monenlaiset muut voimainkoetukset. Ensin mainittua pelattiin kesällä puisilla kiekoilla ja kepeillä, ja se oli tunnetusti Aleksis Kiven luoman veljessarjan suosikkipeli. Kiekonlyönti eteni usein niin, että kahden kylän joukkueet aloittivat pelin kylien välisellä tiellä, ja peli päättyi, kun hävinnyt osapuoli oli saatu ajettua oman kylänsä puolelle.
Myös kylätappeluista löytyy mainintoja Seppo Suvannon kirjoittamasta Akaan historia I:stä. Ainakin Toijalan ja Sontulan nuorilla miehillä on ollut tiettävästi välienselvittelyjä Sontulan kankaalla.
Tanssit juhla-aikoina ja helavalkeat helatorstai-iltoina olivat viattomampia huvituksia. Muun muassa Toijalan Kilsankalliolla oli sopiva tasanne tähän käyttötarkoitukseen, ja monista kylistä löytyivät omat tanssipaikkansa. Joen yli vievä silta oli toisinaan mieluinen kokoontumispaikka. Esimerkiksi Oriniemen sillalla sekä Vanhan Hautaan kartanon ja Uuden Hautaan kartanon välimaastossa olleella sillalla on järjestetty tansseja.
Kirkkoherra Erik Niklas Hildén arvio vuonna 1846, että Akaan nuoriso elää yleensä siveästi ja on vähentämässä väkijuomien käyttöä. Toisenlaisiakin tietoja ja tarinoita löytyy tuolta ajalta, mutta kenties nuorten tapakasvatus oli onnistunut Akaassa kohtuullisesti.
Sami Tapanainen
