Toijalan Valtatiellä tatuointistudiota pitävä, Humppilassa asuva Taru Piharinne oli lapsena innokas maalari. Sen sai kokea myös lapsuudenkodin sohvakalusto. Taidemaalaria tai edes tatuoijaa Piharinteestä ei kuitenkaan heti tullut. Viehtymys käsillä tekemiseen kuitenkin näkyi uravalinnassa. Jossain vaiheessa Piharinne hävitti vanhat varusteensa ja maalinsa, vain lapsena saatu paletti ja lapsuudessa saadut öljyvärit jäivät jäljelle.
– Ensimmäinen koulutukseni on teollisen pintakäsittelijän tutkinto. Tein erikoismaalauksia, kynäruiskuhommia. Autojen kolarikorjauksia niihin liittyvinä hiomapölyineen on vieläkin joskus ikävä. Minulla on kädet, joilla teen ja olen luova, Piharinne kertoo.
Öljy vaihtui akryyliin
Piharinne tekee edelleen toisinaan kynäruiskumaalauksia esimerkiksi asiakkaiden kypäriin. Työnsä tatuointiin vaihtanut Piharinne hankki maalit ja pensselit uudestaan vasta koronapandemian sulkiessa yhteiskunnan. Aiemmin öljyväreillä maalannut taiteilija vaihtoi samalla akryyleihin.
– Nyt viisivuotias tyttäreni innostui myös maalaamaan, joten halusin vähän vähentää hajuhaittaa. Muuten kyllä pitäisin edelleen öljymaaleilla maalaamisesta, akryyli kuivuu aivan liian nopeasti minulle, Piharinne kertoo.
Uudelleen virinnyt innostus alkoi tuottaa enimmäkseen ihmishahmoisia töitä. Töitä syntyy tunteista, niin iloisista kuin raskaistakin. Piharinteen töissä vuorottelevat tummat värit ja kirkkaat pastellisävyt. Työn väreistä ei voi päätellä, millaisen tunteen vallassa se on syntynyt. Raskaastakin tunteesta voi syntyä suurikokoinen, vaaleanpunainen työ.
Uusia töitä syntyy inspiraation vallassa sekä kotona että työpäivien aikana.
– Jossain vaiheessa toin kaikki maalaustarvikkeet tänne Toijalaan liikkeen tiloihin. Se loppui siihen, että kun inspiraatio tuli kotona, kaikki keskeneräiset työt olivat Toijalassa. Nyt olen vienyt puolet takaisin Humppilaan eikä tarvitse lähteä Toijalaan ajamaan. Siinä matkan varrella inspiraatio voi kadota, Piharinne kertoo.
My True Colors -näyttelyyn Akaan pääkirjastoon Toijalaan kootut teokset ovat syntyneet osittain Toijalassa, osittain Humppilassa. Kesäaikaan Piharinne on maalannut teoksiaan myös ulkona ja kasvihuoneessa.
– Minut löytää seuraamalla maalivanoja, taiteilija nauraa.
”Olen antanut itselleni luvan sekoilla”
Vaikka hänen nykyinen työnsä tatuoitsijana on myös taiteellinen, ei se kuitenkaan tarjoa mahdollisuutta oman taiteellisuuden tyydyttämiseen. Asiakas tulee usein valmiin suunnitelman kanssa ja haluaa tietysti oman mielensä mukaisen tatuoinnin.
– Nykyinen taiteeni on vastakohta tatuoinneille. Tatuoidessa pitää pysyä tietyissä raameissa. Tauluissa olen antanut itselleni luvan sekoilla, Piharinne sanoo.
Asiakastöitä Piharinne ei tee, koska pelkää niiden rajaavan itseään taiteilijana.
– Teen työt hyvinkin tunnepohjalta. Nämä, jotka tulevat, ne vain tulevat. Aika henkilökohtaisiakin töitä nämä ovat. Ehkä nämä ovat jollain tapaa omakuvia. Niissä on fiilistä ja tunnetta, tosi kipeitäkin asioita ja tosi hyviä asioita tai muuten vain iloinen fiilis, Piharinne kertoo pääasiassa naishahmoja kuvaavien töidensä syntyprosessista.
Aloittaessaan työn maalaamisen Piharinne ei vielä tiedä, millainen työstä tulee. Kivana ja pinkkinä alkanut prosessi saattaa päättyä mustaksi mätöksi, kuten taiteilija itse kuvailee.
– Se on hauskinta, kun ei koskaan tiedä, mitä sieltä tulee. Voi olla idea potretista, mutta tuleekin abstrakti työ. On hämmentävää, miten teen työtä jonkin tunteen vallassa, mutta lopputulos voi silti olla jotain muuta kuin odotin, Piharinne kuvaa.
Näyttelyn nimi My True Colors kuvaa sitä, että näyttelyyn on päätynyt oikeastaan kaikki taide, mitä Piharinne on muutaman viime vuoden aikana tuottanut. Näyttelyn nimikkoteos sieltä kuitenkin puuttuu.
– Taulu pyydettiin Italiaan taidenäyttelyyn, se on ollut Milanossa lokakuusta lähtien. Näyttelyn piti loppua sopivasti niin, että työ olisi ehtinyt tänne Akaaseen. Sitten se kuitenkin pyydettiin vielä Roomaan, näyttelynsä helmikuussa Hämeenlinnaan vielä Piharinne kertoo.
My True Colors Akaan pääkirjastossa 2.1.–31.1.2024.
