VR jatkaa harvennettua junaliikennettä maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona – Alkuviikon junavuoroja korvataan linja-autokuljetuksilla

 

Pitkä pakkasjakso on aiheuttanut merkittäviä haasteita VR:n junakalustolle, yhtiö tiedottaa. Tavoitteena on saada junaliikenne palaamaan mahdollisimman nopeasti normaaliaikatauluun ja sen varmistamiseksi VR jatkaa harvennettua junaliikennettä myös alkuviikolla. Suurin osa vuoroista korvataan linja-autokuljetuksilla ja osa asiakkaista siirretään seuraaville junavuoroille. Ne asiakkaat, joille ei löydy korvaavaa vuoroa, saavat automaattisesti hyvityksen lipustaan.

VR korvaa linja-autoilla noin 15 prosenttia eli noin 30 junavuoroa per päivä maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona varmistaakseen mahdollisimman nopean paluun normaaliin liikenteeseen loppuviikosta. Normaalioloissa VR liikennöi päivittäin noin 200 kaukoliikenteen junavuoroa.

Suurin osa korvaavista linja-autokuljetuksista kohdistuu Tampere–Pori-välille sekä Seinäjoki-Vaasa- ja Tampere–Turku-väleille. Helsingin ja Kupittaan välillä peruttujen vuorojen asiakkaat ohjataan muihin junavuoroihin.

– Pitkä koko maanlaajuinen pakkasjakso on koetellut joukkoliikennettä ja myös VR:n junakalustoa ennennäkemättömällä tavalla. Tavoitteenamme on palata mahdollisimman nopeasti normaaliin liikenteeseen ja tästä syystä joudumme kierrättämään kalustoamme huollossa tehostetusti alkuviikon aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että siirrämme suurimman osan peruttujen junien asiakkaista korvaaviin linja-autokuljetuksiin tai seuraaviin junavuoroihin. Olemme pahoillamme muutosten aiheuttamasta vaivasta asiakkaillemme, sanoo kaukoliikenteen johtaja Piia Tyynilä VR:n tiedotteessa.

Oman junan tilanteen voi tarkistaa vr.fi:stä

– Oman junan tilanteen voi tarkistaa vr.fi:stä. Niitä asiakkaita, joille uusi vuoro ei sovi, pyydetään olemaan yhteydessä VR:n asiakaspalveluun tai hakemaan hyvitystä vr.fi:n kautta tai puhelimitse. Pyydämme matkustajia varautumaan mahdollisiin viivästyksiin ja kalustomuutoksiin myös ensi viikon aikana, kertoo Tyynilä.