Unilukkarin tehtävä oli pitää seurakuntalaiset hereillä pitkien ja uuvuttavien saarnojen aikana. Ne onnettomat, jotka torkahtivat kirkonpenkkiin, saivat napakan tönäisyn tai kopautuksen unilukkarin pitkästä puusauvasta.
Kirkkoon nukahtelu oli niin suuri ongelma Akaassa 1700-luvun puolivälissä, että järeät keinot jouduttiin ottamaan käyttöön. Kesäkuun 1767 kirkonkokouksessa päätettiin, että toistuvasti torkahtelevat voidaan laittaa jalkapuuhun häpeämään. Unilukkaria motivoitiin tehostamaan toimintaansa lahjoittamalla hänelle yksi vuoden kolehdeista. Samalla päätettiin hankkia kirkkoon hyvä tiimalasi, josta voitiin seurata, ettei saarna veny turhan pitkäksi.
Ongelmia aiheutti myös seurakuntalaisten levoton liikehdintä jumalanpalveluksen aikana. Ihmiset eivät malttaneet istua aloillaan, vaan kävivät ulkona vähän väliä. Edestakaista ramppaamista yritettiin hillitä sulkemalla kirkon ulko-ovet toimituksen ajaksi. Vain alttarin lähellä oleva kuorin ulko-ovi jätettiin auki, ja sitä kautta sai poistua vain erityisistä syistä. Papin ja seurakuntalaisten edestä kulkeminen ja silmätikuksi joutuminen ei tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Piispa huomautti akaalaisia hälisemisestä
Kolmas kehityskohde oli hiljaa oleminen. Seurakuntalaiset puhuivat ja hälisivät keskenään virrenveisuun ja jopa saarnan aikana. Piispa Mennander joutui huomauttamaan akaalaisia tästä asiasta vuoden 1767 piispantarkastuksessa.
Kenties pahin häiriöitä aiheuttanut tekijä oli juopottelu. Ei ollut tavatonta, että pyhäaamuisin ja jumalanpalveluksen aikana kirkon luona nähtiin humaltuneita seurakuntalaisia. Tämä korostui varsinkin joulukirkossa.
Useita akaalaisia joutui 1700-luvulla käräjille esiinnyttyään liian humaltuneena kirkossa. Tästä synnistä syytetiin esimerkiksi Tyrisevältä kotoisin ollutta Anna Simontytärtä vuonna 1755. Hän tunnustikin ottaneensa pari ryyppyä paloviinaa ennen jumalanpalvelusta. Sanktiona oli 25 hopeataalerin sakko, mutta koska Anna ei pystynyt sitä maksamaan, joutui hän kärsimään kahdeksan päivän vesileipävankeuden.
Alpilan seppä joutui kirkolle töihin
Seppä Eero Eeronpoika Kylmäkosken Alpilasta aiheutti pahennusta kirkkokäyttäytymisellään tammikuussa 1696. Mies oli hieman juovuksissa, ja väsymys alkoi painaa kesken kirkonmenojen. Hän haukotteli niin voimallisesti, että alttaripalvelusta toimittava kappalainen Kolckenius kuuli sen. Tämä ei unohtanut asiaa, vaan otti sepän käyttäytymisen esille piispantarkastuksessa myöhemmin samana vuonna.
Eero tuomittiin istumaan yhtenä sunnuntaina jalkapuussa ja maksamaan sakkona yhden hopeataalerin. Lisäksi päätettiin hyödyntää sepän ammattitaitoa, ja hänet velvoitetiin huolehtimaan kirkon rautaosista ja tekemään uuden lukon päätyoveen. Päätös alistettiin kuitenkin vielä maalliseen tuomioistuimeen, ja lopulliseksi rangaistukseksi tuli jalkapuussa istumista kahtena sunnuntaina ja kirkon lukkojen ja muiden rautaosien korjaaminen.
Sami Tapanainen
