Heikki Nevala, Markus Ryhänen, Aino Anttonen ja Veera Linna ulkoilevat vanhusten kanssa – Lisää vapaaehtoisia tarvitaan

Heikki Nevala (vas.) on toiminut vanhusten ulkoiluttajana 14 vuotta. Veera Linna, Aino Anttonen ja Markus Ryhänen aloittivat vapaaehtoisina viime vuonna. SPR Akaan yhdistyksen varapuheenjohtaja Arto Hyöty koordinoi ulkoilutustoimintaa Toijalassa. Kuva: Tarja Antola

SPR Akaan yhdistyksen vapaaehtoiset käyvät joka lauantai ulkoiluttamassa Toijalassa Havulinnan, Torkonkartanon ja Mäntymäen hoivakotien asukkaita. Kylmäkoskella sijaitsevassa Tarpiakodissa ulkoiluttajat käyvät kerran kuussa.

Mäntymäessä asuville 85-vuotiaalle Saara Heikkoselle ja 94-vuotiaalle Marjatta Virtaselle ulkoilu yhdessä vapaaehtoisten kanssa on tuttua.

– Totta kai se on mukavaa. Pääsee ainakin ulos, ja on kivoja ulkoiluttajia, Heikkonen kertoo.

Heikkosen mukaan reitillä ei ole väliä, ja sitä joka tapauksessa vaihdellaan. Marraskuun lopulla hän osallistui Toijalan joulunavaukseen, kun SPR:n vapaaehtoiset veivät Mäntymäen asukkaita Toijalan torille.

Marjatta Virtanen harmittelee polvivaivan haittaavan kävelyä. Hänen mielestään ulkoilu pyörätuolissa on kuitenkin vaihtelua.

Lenkin päälle päikkärit

Mäntymäessä lähihoitajana työskentelevän Kati Järvisen mukaan asukkaat odottavat ulkoilua ja takaisin tultuaan kertovat, missä ovat käyneet. Järvinen pitää vapaaehtoistyötä tärkeänä.

– Arjen sankareita kyllä tarvitaan tueksi. Teemme kuitenkin aika minimiporukalla töitä.

Järvisen mukaan ulkoilulla on rauhoittava vaikutus.

– Aika moni menee vetäisemään sen jälkeen pikku päikkärit. Joku nukkuu sohvalla, joka on aika suosittu paikka.

Ottaa vähän, antaa paljon

SPR:n Akaan osaston ulkoilutustoimintaa Toijalassa koordinoiva, osaston varapuheenjohtaja Arto Hyöty kertoo, että Toijalassa ulkoiluttajia on 20, joista 11 on naisia ja 9 miehiä. Viime vuonna Toijalassa toimintakertoja oli 523, joista yli 90 prosenttia oli ulkoiluja. Huonolla säällä ulkoilu korvattiin muulla ohjelmalla.

– Tämänkokoisessa kaupungissa yli 500 toimintakertaa vuodessa on paljon, Hyöty toteaa.

Tarpiakodissa ulkoilutuksia oli viime vuonna 66 ja ulkoiluttajia kymmenen.

SPR:n paikallisosaston ulkoilutustoiminta alkoi 14 vuotta sitten Havulinnasta. Alusta asti mukana ollut 75-vuotias Heikki Nevala kertoo vapaaehtoistyön ottavan vähän mutta antavan paljon.

–  Jos olen vuorokaudessa hereillä 15 tuntia ja siitä tunnin olen ulkoiluttamassa vanhuksia, onko se paljon vai vähän? Se on tosi vähän. Ja aina vaan pienenee, jos olen viikossa hereillä sata tuntia ja siitä tunnin vanhusten kanssa.

Punaisiin liiveihin sonnustautuneet Veera Linna (vas.) ja Aino Anttonen ulkoilevat Mäntymäen asukkaiden ja Markus Ryhänen Torkonkartanon asukkaiden kanssa. Toiminta on tuttua Saara Heikkoselle ja Marjatta Virtaselle. Kuva: Tarja Antola

Vuodenajat kiinnostavat vanhuksia

Markus Ryhänen, Aino Anttonen ja Veera Linna Toijalasta ovat vapaaehtoisporukan nuorta kaartia. Nuoria ulkoiluttajia on Toijalassa seitsemän.

SSAB:n Toijalan-tehtaalla työskentelevä 21-vuotias Ryhänen on koulutukseltaan datanomi. Ryhänen lähti vapaaehtoiseksi, kun hänen siskonsa bongasi kaupassa ilmoituksen SPR:n ulkoilutustoiminnasta.

– Sisko raahasi ensimmäisellä kerralla mukaan melkein pakosta. Jäin koukkuun.

Torkonkartanon ulkoiluttajiin kuuluvan Ryhäsen mukaan tunti vapaaehtoistyötä viikossa voi tarjota toiselle päivän elämyksen ja on toiselle hyötyliikuntaa.

– Tuntuu, että tekee oikeasti hyödyllistä ajallaan ja pääsee piristämään jonkun päivää sillä tunnilla.

Ulkoilun ohessa vanhusten kanssa muistellaan menneitä ja ihastellaan pihoja. Vuodenajat kiinnostavat aina.

– Eräs herra tykkäsi laulaa koko matkan, Ryhänen kertoo.

19-vuotias Aino Anttonen on valmistunut vastikään hammashoitoon suuntautuneeksi lähihoitajaksi. Anttonen toimii ulkoiluttajana Mäntymäessä, joka on hänelle tuttu myös työharjoittelupaikkana. Ulkoiluttajaksi hän lähti isänsä jalanjäljissä.

– Siitä tulee itsellekin hyvä mieli, kun näkee, kuinka iäkkäille tulee hyvää mieli ja he saavat ulkoilla.

Mäntymäen asukkaiden kanssa ulkoilee myös 17-vuotias Veera Linna, joka opiskelee toista vuotta Akaan lukiossa.

– Tämä on ollut vielä mukavampaa kuin oletin. Mäntymäessä porukka on aivan mahtavaa ja pirteää. Tästä tulee hyvä mieli, Linna kertoo.

SPR Akaan vapaaehtoiset tulivat Mäntymäen asukkaiden kanssa marraskuussa Toijalan joulunavaukseen. Kuva: Pekka Mustonen

Talvella lenkkeillään pyörätuolissa

Talvella hoivakotien asukkaat ulkoilevat vapaaehtoisen kanssa pyörätuolissa istuen. Sulalla kelillä mukaan voidaan ottaa myös kävelijöitä. SPR Akaan osasto on sopinut hoivakotien kanssa, että kerralla ulkoilemaan voi lähteä enintään neljä asukasta. Lähtijät valitsee hoivakodin henkilökunta.

Arto Hyöty kertoo, että myös uudet vapaaehtoiset ovat tervetulleita mukaan toimintaan.

– Kun kyse on vapaaehtoistyöstä, ihmisiä tulee ja menee elämäntilanteiden mukaan. Tarvitaan uusiutumista, jotta voimme kehittää toimintaa. Vapaaehtoisia pitää olla myös pikkuisen enemmän kuin ulkoilevia asukkaita, jotta saamme maksimimäärän ulos ja vapaaehtoisille vapaapäiviä, Hyöty sanoo.

Ulkoiluttajat käyvät Havulinnassa, Mäntymäessä ja Torkonkartanossa joka lauantai. Kuvassa lähihoitajat Elina Kunnari (vas.) ja Kati Järvinen sekä SPR Akaan vapaaehtoiset Heikki Nevala, Veera Linna, Aino Anttonen, Markus Ryhänen ja Arto Hyöty. Kuva: Tarja Antola

Juttua on muokattu: Lukuja on tarkennettu toimintakertojen osalta. Viime vuonna toimintakertoja oli Toijalassa 523 ja Kylmäkoskella 66.