Vuosi vaihtui jälleen. Maailmassa tapahtuu entistä synkempiä asioita: sodat riehuvat ja ihmishenkiä menetetään eri puolilla maailmaa. Eniten huolestuttavat nuorten ja lasten kärsimykset, kodin menettäminen, sairaudet, haavoittuminen, nälkiintyminen ja menehtyminen meidän aikuisten julmuuden uhreina. Gazassa ja Ukrainassa kuolee ihmisiä mielettömien, epäinhimillisten hyökkäysten seurauksena.
Elämäni varrella oli vielä aikoja, jolloin tuntui toivoa olevan. Lapseni saivat kasvaa maailmassa, jossa ihmisistä huolehdittiin. Terveyspalvelut, koulutus ja muut elämään kuuluvat asiat toimivat vielä kohtuullisen hyvin.
Nykytilanne huolestuttaa nimenomaan ajatellen jälkipolvia, joita on meillekin siunaantunut kohtalaisen runsaasti. Hyvinvointivaltio on muuttumassa pahoinvointivaltioksi. Nuorten ja lasten tulevaisuutta varjostaa mielenterveysongelmien lisääntyminen, eikä hoitopolkuja ole kaikille saatu helpoksi ja matalalla kynnyksellä toimiviksi. Riittävän ja oikea-aikaisen avun puuttuminen aiheuttaa monelle toivottomuutta, syrjäytymistä ja jopa elämän katkeamisen aivan liian aikaisin.
Vuosien karttuessa on myös tullut uusia huolenaiheita kuten ilmastonmuutos, joka aiheuttaa monelle nuorelle ahdistusta. Me kulutusajan vanhemmat jätämme sen heille perinnöksi. Vaikka elinaikanamme viisastuisimme ja tekisimme kaikkemme niin yksilöinä kuin yhteiskuntana, vaikea on korjata aiheuttamaamme tuhoa. Vaikeammaksi sen tekee se, että on ihmisiä, jotka eivät usko tapahtuneeseen ja kiistävät koko tieteelliseen tutkimukseen perustuvan luontomme tilanteen.
Uudenvuodenlupauksena voin lapsillemme ja seuraaville sukupolville ainakin yrittää antaa eväät ymmärtää omien tekemisiemme ja tekemättä jättämisiemme merkitys, mitä meille ei osattu aikanaan kertoa.
Koulukiusaaminen on ollut myös puheenaiheena. Aika järkyttäviä uutisia kuulee nuorten käyttäytymisestä kavereitaan kohtaan. Katselin uudenvuodenaattona Jope Ruonansuusta kertovaa dokumenttia. Hän kertoi siinä avoimesti omista kokemuksistaan koulukiusattuna – siitä millaista on, kun koko kouluikänsä joutuu jatkuvan psyykkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi. Me emme voi kuvitella, miltä tuntuu, jos pelottaa mennä kouluun, ei ole ketään kaveria, jolle puhua tai joka puolustaisi tai olisi tukena, kun on oikein paha olo. Kotona niitä murheita harvoin kiusattu kertoo. Tämän tiedän kokemuksesta aikanaan oman lapseni kohdalla.
Haastan vanhemmat, koulun aikuiset, kouluterveydenhuollon seuraamaan valppaasti, jos joku asia viittaa kiusaamiseen kouluissa, kotona tai somessa. Puuttukaa siihen välittömästi. Kysykää nuorilta, miten he voivat.
Nuoret ja lapset, kertokaa perheellenne tai muille aikuisille, jos teitä kiusataan. Älkää jättäkö kaveria yksin. Jopen sanoin: Aatteleppa ite, no mite, no site, että käyttäisit omaa päätäs, jotta toiset ei sun juttuja säätäs.
Toivoisin maailmaan rauhaa, mutta tiedän, että historiamme on sotaisa, eikä sitä toivomalla muuteta. Ainoa tie on toiminta, valistus, suvaitsevaisuus, solidaarisuus ja toinen toistemme ymmärtäminen.
Jorma Kivi
Kirjoittaja on kirkkovaltuuston jäsen sekä akaalainen isä, isoisä, isoisoisä ja vankkumaton mobilisti.
