Lea Ranta oli vahvan naisen esikuva, joka antoi jälkipolvelle arvokkaan mallin

Lea Ranta.

Voimistelunopettaja Lea Ranta, o.s. Kajander, kuoli Toijalassa 3.11.2023. Hän oli syntynyt 9.5.1930 Viialassa, josta käsin hän opinhaluisena pyrki ja pääsi lähimpään oppikouluun Toijalaan.

Toiselta paikkakunnalta tulleelle piti vuokrata taukopaikka niin sanotusta koulukortteerista ruokatunteja varten. Koulumatkat taittuivat yleensä junalla. Kun paluujuna lähti Tampereen suuntaan vasta kello 17 riippumatta siitä, milloin koulupäivä päättyi, niin joskus reipas tyttö tuli kotiin salaa jopa tavarajunan kyydillä. Se ei pysähtynyt Viialassa mutta hidasti sen verran nopeutta, että liikkuvasta junasta uskalsi hypätä pientareelle.

Lea Ranta pääsi ylioppilaaksi Toijalan yhteiskoulusta vuonna 1950 ja valmistui Helsingin yliopiston jumpalta 1954. Viisaudenhampaan hoito johti avioliittoon ja kodin perustamiseen Toijalassa koko elämäntyönsä tehneen hammaslääkäripuolison kanssa.

Nelilapsisen perheen äitinä Lea Ranta aloitti virkauransa uudessa Viialan yhteislyseossa vuonna 1965 sen jälkeen, kun häntä oli sinne toistuvasti pyydetty. 35 vuoden työurallaan hän oli tarmokas, ihanteita vaaliva ja vaativakin opettaja. Kotona hän oli kaiken osaava ja kaikkeen vastauksen antava rakastava äiti.

Ennen kaikkea hän oli vahvan naisen esikuva, joka antoi jälkipolvelle arvokkaan mallin. Hän oli peloton, huumorintajuinen, sosiaalinen ja lämmin. Ihailtava kiinnostus uusiin asioihin ja elinikäinen oppimisen halu olivat Lean pääoma; ehtymätön lähde, josta tietoja ja taitoja piirtyi ikuisesti lasten ja lastenlasten muistiin.

Toijalassa hänen harrastuksiinsa kuuluivat seuratoiminta muun muassa Toijalan naisvoimistelijoiden monivuotisena ohjaajana sekä Reserviupseerinaisten ja Maanpuolustusnaisten talkootyötä pelkäämättömänä jäsenenä. Hän harrasti myös kieliä, joista ruotsi oli läheisin nuorena solmittujen ystävyyssuhteiden ja Ruotsissa vietettyjen kesien vuoksi.

Koulussa opitun saksan ja englannin lisäksi hän osasi italiaa, venäjää, ranskaa ja jopa kiinan alkeet. Matkustaminen, kirjallisuus, klassinen musiikki ja lasten musiikkiharrastusten tukeminen, kesämökki sekä kaikenlaisten ajan ilmiöiden seuraaminen ja käyttöön ottaminen perheen iloksi olivat hänelle tyypillistä.

Pitkä elämä päättyi viimeisiin vuosiin Akaan Torkonkartanossa, jossa hyvä ja arvokas hoito toteutui aivan loppuun asti.

 

Terhi Palomäki

kirjoittaja on Lea Rannan tytär