Pelastuslaitos neuvoo, kuinka vietät paloturvallisen joulun – Tuikkukynttilän kuori voi lämmetä jopa 200–300-asteiseksi

Joulukuussa tulipaloja syttyy kynttilöistä. Kuva: Tarja Antola

Joulukuussa syttyy eniten kynttilöistä ja avotulista aiheutuvia tulipaloja. Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan suuri osa näistä voitaisiin välttää valvonnalla. Perusperiaatteena onkin, että tulta ei saa koskaan jättää valvomatta. Kiinteistön omistaja ja haltija vastaa aina seurauksista, jos tulipalo syttyy huolimattomuudesta.

Kynttilää tulee aina polttaa tukevalla ja palamattomalla alustalla. Lähtökohtaisesti ei tule käyttää koristeasetelmia tai alustoja, jotka voivat syttyä palamaan. Valvomatta jätetystä palavasta kynttilästä voi aiheutua muitakin onnettomuuksia. Esimerkiksi lapsi tai lemmikkieläin voi vahingossa kaataa kynttilän.

Tuikut voivat sytyttää allaspalon

Pirkanmaan pelastuslaitoksen vs. valvontapäällikkö Aleksi Mertsalmi muistuttaa myös kaikille tuttujen tuikkukynttilöiden vaaroista.

– Tuikkukynttilän kuori voi lämmetä jopa 200–300-asteiseksi, ja siksi sitä on poltettava aina palamattomalla ja kuumuutta kestävällä astialla. Turvallinen lämpökynttilöiden välinen etäisyys on 5 senttimetriä, sillä jos kynttilöitä on useita ja ne ovat liian lähekkäin, saattaa syttyä niin sanottu allaspalo, jossa tuikut palavat yhdellä suurella liekillä. Tällainen palo on sammutettava aina tukahduttamalla, ei siis koskaan vedellä, kertoo Mertsalmi pelastuslaitoksen tiedotteessa.

Tuikkukynttilää turvallisempi tunnelmanluoja on paristokäyttöinen led-kynttilä, jonka voi laittaa mihin tahansa olemassa olevaan kynttiläkippoon tai lyhtyyn.

Ulkokäyttöön tarkoitetut tulet ja kynttilät on tarkoitettu ulkokäyttöön, eikä niitä tule käyttää sisätiloissa. Ulkotulet tulee aina sijoittaa palamattomalle, lämpöä kestävälle ja tukevalle alustalle, esimerkiksi lumihankeen, sillä keventynyt ulkotuli saattaa tuulen mukana kulkeutua lähelle palavaa materiaalia.

Ulkotulet kannattaa sijoittaa vähintään muutamien metrien etäisyydelle rakennusten seinistä. Myös ulkotulet vaativat valvontaa, sillä esimerkiksi sateella tulikuuma massa voi roiskua. Huomioi sijoittelussa myös parvekkeet, kuistit tai katokset.

Huomioi turvallisuus myös jouluvalojen käytössä

Jouluvaloja tulee käyttää aina valmistajan ohjeiden mukaan, esimerkiksi sisällä käytettävät jouluvalot eivät sovellu ulkokäyttöön. Sisäkäyttöön tarkoitettujen jouluvalojen johdot eivät kestä kylmää ja märkää, vaan saattavat haperoitua eikä niiden muuntaja sovellu ulos. Ulkokäyttöön soveltuvia jouluvaloja voi käyttää sisällä.