Jouluna yölläkin saa syödä vai saako? – Ravitsemusterapeutti kertoo, kuinka vältät liikakilot

Ravitsemusterapeutti Jella Repo kokosi Akaan Seudun lukijoille vinkkejä joulunajan syömiseen.

Vanhan sanonnan mukaan jouluna yölläkin saa syödä. Ruoka kuuluu olennaisena osana suomalaiseen joulunviettoon, ja pöydät notkuvat herkkuja. Joulun jälkeen herkuttelu voi tuntua kiloina vyötäröllä.

Akaassa, Urjalassa ja Valkeakoskella Pirkanmaan hyvinvointialueen ravitsemusterapeuttina työskentelevä Jella Repo kokosi lukijoille joukon vinkkejä painonhallintaan sekä ylensyönnin hillitsemiseen.

Ruokalajit voi jakaa eri aterioille

Revon mukaan painonhallinnan kannalta ei ole merkittävää, jos syö paljon muutamana päivänä joulunpyhinä. Paino voi olla noususuuntainen, jos runsaammat herkkujen määrät ja isot annoskoot jatkuvat myös joulun jälkeen.

Joulun aikaan annoskoot herkästi kasvavat, kun joulupöydässä on tarjolla useampia herkullisia vaihtoehtoja. Rajaamalla valikoiman määrää voi syöty ruokamääräkin vähentyä. Joulupöytään voi laittaa myös vain osan ruokalajeista esille samaan aikaan ylensyömisen välttämiseksi. Ruokalajit voi jakaa myös eri aterioille ja päiville. Ruoan määrän sijasta olisi hyvä panostaa enemmän laatuun.

Jouluruokia voi vaihdella myös eri vuosina. Kinkun sijasta tarjolla voi olla välillä kalkkunaa ja liharuokien sijasta kasvisvaihtoehtoja.

Kasvikset ja vihannekset ensin lautaselle

Repo neuvoo laittamaan joulupöytään tarjolle myös erilaisia kasviksia ja vihanneksia. Lautasen täyttäminen kannattaa aloittaa niistä, ja niitä voi käydä hakemassa lautaselle myös lisää. Joka aterialla voi tarjota esimerkiksi erilaisia vihersalaatteja tai hedelmiä.

Kasvisten määrää on mahdollista lisätä myös laatikkoruokien, kuten porkkanalaatikon osalta. Joulupöytään voi valmistaa lisäkkeitä myös esimerkiksi lantusta, porkkanasta, bataatista, selleristä, palsternakasta, maa-artisokasta ja mustajuuresta.

Jouluruokia voi vaihdella eri vuosina. Kinkun sijasta tarjolla voi olla välillä kalkkunaa ja liharuokien sijasta kasvisvaihtoehtoja. Kuva: Tarja Antola

Vaihda iso juustolautanen pieneen

Energiapitoisimpia ruokia ovat jälkiruoat. Jälkiruoaksi sopivat myös esimerkiksi marjapohjainen smoothie, hedelmäsalaatti tai hedelmäkakku.

Ison juustolautasen sijaan voi tarjota pienemmän juustolautasen, jossa on esimerkiksi 2–3 erilaista juustoa pieninä paloina

Pidä säännöllinen ateriarytmi

Myös joulunaikaan on hyvä pyrkiä säännölliseen ateriarytmiin napostelun ja suurten annosmäärien välttämiseksi. Myös jälkiruokien, kuten pipareiden, joulutorttujen ja konvehtien, napostelua pitkin päivää on hyvä välttää.

Esille voi laittaa jälkiruokien sijasta esimerkiksi kasviksia, kuten porkkana- ja kurkkutikkuja tai miniluumutomaatteja.

Konvehtien napostelua pitkin päivää on hyvä välttää. Kuva: Jarno Keskinen

Alkoholi lisää ruokahalua

Paljon kaloreita on myös alkoholijuomissa. Alkoholi lisää myös ruokahalu, mikä voi vaikuttaa suuriin annosmääriin. Runsasta alkoholijuomien käyttö on hyvä välttää. Paras janojuoma on vesi.

Revon mukaan suolaa kertyy herkästi runsaasti, mikäli syö paljon esimerkiksi suolaista kinkkua, kalaa ja juustoa. On hyvä laittaa tarjolle myös vähäsuolaisia vaihtoehtoja, kuten sydänmerkkituotteita.