Yksi merkittävä hetki tulevaan jouluun valmistautumiseen oli minulle pieni välähdys presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotosta, jota seurasin vaimoni kanssa televisiosta. Siellä kättelyjonossa huomasin suuresti kunnioittamani emerituspiispa Eero Huovisen. Mieleeni nousi useampikin kohtaaminen hänen kanssaan ja yksi hänen kirjoittamansa kirjoitus, jonka olin laittanut talteen. Kaivoin vanhan kirjoituksen esiin. Kirjoituksessaan Eero Huovinen muistelee lapsuutensa jouluja ja sitä, mikä on milloinkin tuntunut tärkeältä joulussa. Suhde joululahjoihin oli muuttunut aikojen kuluessa ja iän karttuessa. Aluksi lahjat tietysti olivat tärkeitä, mutta myöhemmin lahjojen sijaan tärkeiksi nousivat rakkaiden kasvojen näkeminen. Eero Huovinen kirjoittaa, että muistiin piirtyneet kasvot ovat joululahja, joka ei kulu eikä vanhene.
Tänä adventtiaikana olen monta kertaa pysähtynyt ajattelemaan, mitä kasvoja olen saanut kohdata täällä Viialassa kuluneen neljän vuosikymmenen aikana. Minulla on kanttorina ollut etuoikeus olla mukana monen perheen ilossa ja surussa. Olen saanut siunata ristinmerkillä pieniä kohtaamiani vauvojen kasvoja, olen saanut laulaa päiväkerholaisten, koululaisten, partiolaisten ja lapsikuorolaisten iloisten kasvojen kanssa riemullisia lauluja. Olen saanut iloita lahjakkaiden nuorisokuorolaisten joskus salaperäiseen hymyyn kätkettyjen kasvojen kanssa musiikin rikkaudesta. Olen saanut nauttia motivoituneiden aikuiskuorolaisten joskus vakavistakin kasvoista musiikillisten haasteiden kasvaessa. Jaksan aina ihastella myös ikääntyneiden kasvoja, joista heijastuu paljon kokemusta ja viisautta elämästä. Olen saanut myös iloita laulavan seurakunnan levollisista kasvoista tuttujen virsien äärellä. Hääparien jännityksestä punastuneet kasvot ovat kertoneet yksistä elämän tärkeistä hetkistä. Monta kertaa olen myös vain halannut surun koskettamia kyynelehtiviä kasvoja.
Jotkut kasvoista ovat jääneet selkeinä mieleen, toiset vähän hämärämpinä. Mahtuupa joukkoon myös kasvot, joita en muistanut muutaman vuoden jälkeen, vaikka vihkimusiikkia oli valittu kahtenakin eri iltana. Jokainen meistä on saanut yksilölliset, persoonalliset kasvot. Lapsuuteemme ja perhepiiriimme kuuluneet kasvot ovat katsoneet ja katsovat meitä rakkaudella. Se rakkaus on ruokkinut meitä ja kantaa meitä edelleen. Rakastavia kasvoja olen saanut kohdata myös työssäni.
Mitkä ovat joulun kasvot? Tule seimen luo ja katso. Ne ovat pienen Jeesus-vauvan kasvot. Niistä kasvoista loistaa enkelin ilmoittama ilosanoma. Teille on syntynyt Vapahtaja. Uskalla katsoa Jeesus-vauvan kasvoja. Hän katsoo sinua ja kertoo, että juuri Sinä olet Jumalalle tärkeä ja juuri Sinusta hän haluaa pitää huolen. Ne samat kasvot katsovat meitä rakkaudella myös Viialan kirkon alttaritaulusta keskellä arjen huolilla täyttynyttä kuvaa. Sen alttaritaulun edessä on ollut ja on edelleen hyvä olla. Siitä on myös hyvä lähteä arkeen opettelemaan katsomaan toinen toisiamme rakkauden kasvoilla.
”Sua, Jeesus, katsomaan saanko tulla luo seimen Daavidin kaupunkiin? On kasvot lapsosen myös sulla ja kädet pienoiset, eikö niin?”
Heikki Ali-Löytty
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kanttori.
