
Akaa on noussut matkailukaupungiksi viime vuosina. Matkailumenestyksen nosti esiin Akaan valtuuston puheenjohtaja Janita Puomila (kok) puhuessaan Toijalan Yrittäjien perinteisessä joulunavauksessa. Puomila totesi, että matkailun kokonaisvaikutukset Akaassa olivat viime vuonna lähes 15,5 miljoonaa euroa.
Puomila mainitsi puheessaan myös Akaan kouluverkon rakentumisen ja Postin logistiikkakeskuksen odottelun.
– Syksyllä 2019 avattiin Kylmäkoskelle uusi alakoulu. Tänä syksynä avattiin Viialaan uusi yhtenäiskoulu. Tänne Toijalaan on juuri allekirjoitettu sopimus uuden alakoulun rakentamisesta. Myös Toijalan kouluverkon toinen vaihe etenee.
Puomilan mukaan Akaa odottaa jännityksellä Postin logistiikkakeskuksen sijoittumispäätöstä.
– Se olisi suuri investointi ja aivan mahtava joululahja Akaalle, hän sanoi.

Mäntymäen seniorit mielissään
Joukko vanhusten asumisyksikkö Mäntymäen asukkaita oli lähtenyt joulunavaukseen Toijalan torille. Pyörätuolissa istuvien asukkaiden pääsyn jouluparaatiin mahdollistivat SPR:n Akaan osaston vapaaehtoiset ulkoiluttajat.
Mäntymäen asukas Marjatta Virtanen oli todella mielissään jouluhulinan näkemisestä torilla.
– Eikä minulla ole yhtään kylmäkään, kun olen pukeutunut kunnolla. Lapaset ovat tyttären käsialaa ja tulivat kyllä tarpeeseen tässä säässä, hän totesi.
Toijalan taajamassa toimivien SPR:n ulkoiluttajien vetäjänä on Arto Hyöty. Hän on mielissään, että ulkoiluttajia on ringissä jo parisenkymmentä ja iso osa heistä on nuoria.
Hänen mukaansa lisääkin tarvittaisiin, sillä ulkoilutusta tehdään joka lauantai kolmessa akaalaisessa asumispalveluyksikössä. Lisäksi SPR:n vapaaehtoisia käy ulkoilutusreissulla kerran kuussa tiistaisin Tarpiakodilla Kylmäkoskella.
– Lauantaisin ulkoillaan kolme varttia. Jos sää on huono, ollaan sisällä ja jutellaan, pelataan ja vietetään yhdessä aikaa. Meitä kyllä odotetaan aina kovasti, tämä on mielekästä vapaaehtoistoimintaa, hän sanoi.

Tujusen perhe joulumielellä
Perhe Tujunen eli vanhemmat Jussi ja Sanna–Mari ja lapset Toivo, Aamos, Nuutti ja Vertti olivat tulleet joulunavaukseen hakemaan joulumieltä. Samaan aikaan perheen Peppi-tytär oli koulunsa myyjäisissä myyntihommissa.
Tujusten perheestä 9-vuotias Nuutti toimi pukkiparaatissa yhtenä joulupukkina ja 10-vuotias Vertti oli kulkueessa tonttuna.
– Halusin paraatiin mukaan, kun en ole aiemmin ollut. Ihan mukavaa oli olla paraatissa, Nuutti tuumi.
Hänellä itsellään oli joululahjatoiveet jo mietitty. Toiveissa oli niin dronekameraa kuin maalipyssyjä ja niihin panoksia.
– Joulukinkku ja porkkanalaatikko, ne ovat minun lempijouluruokia, hän jatkoi.
Muillakin lapsilla oli jo selvät sävelet joulun lahjatoiveista, mutta vanhemmat Jussi ja Sanna-Mari toivoivat vain yhtä:
– Sellaista leppoisaa ja perinteistä joulunviettoa joulusaunoineen, he totesivat.









