Paras paikka päikyssä: Jumppis on Nahkalinnan lasten suosikki – Kaapista löytyy myös jalkoja

Nahkalinnan päiväkodin parhaat paikat esittelevät Atte Seppälä (vas.), Tara Isohaka, Saimi Riihimäki, Venni Pouru ja Joona Koskimäki. Kuva: Tarja Antola

Akaan Seudun juttusarjassa Akaan päiväkotien lapsilta kysytään, mikä on paras paikka päiväkodissa. Viialassa sijaitsevan Nahkalinnan päiväkodin lapsista lempipaikkansa ja -puuhansa esittelivät Auringot-ryhmän Atte Seppälä, Joona Koskimäki, Venni Pouru, Saimi Riihimäki ja Tara Isohaka.

Aten, Vennin, Saimin ja Taran lempipaikka ja -tekeminen liittyy huoneeseen, joka on saanut nimen Jumppis ja jonka kaapista löytyy jumppatarvikkeita.

– Siellä on jalkojakin, 3-vuotias Atte kertoo.

Jalat ovat jalanjälkiä, joita voi asetella lattialle ja joiden päälle voi astua ja hyppiä.

Atte kertoo, että kivointa Jumppiksessa ovatkin juuri jumppajuttuleikit.

Neljävuotiaan Vennin mielestä Jumppis on paras, koska huoneessa voi jumpata. Kotona jalkapalloa harrastava Venni tykkää potkia palloa.

Kolmevuotias Saimi kertoo, että parasta Jumppiksessa ovat pallot ja niiden heittäminen. Saimin toinen lempipaikka päikyssä on ruokahuone.

Neljävuotias Tara tykkää Jumppiksesta, koska kaapissa on jumppistavaroita, joilla voi leikkiä.

– Tykkään palloista. Heitän ja vähän potkin niitä, Tara kertoo.

Jumppiksen viereinen ruokahuone on neljävuotiaan Joonan lempipaikka, koska siellä voi syödä. Joonan lempiruokia ovat maksalaatikko ilman rusinoita sekä makaronilaatikko.

Ruokahuone on päiväkodin monitoimihuone, jossa tehdään monenlaisia pöytäpuuhia, kuten leikitään Legoilla, maalataan sekä tehdään palapelejä ja hamahelmitöitä.

Jumppiksen kaapista löytyy jalanjälkiä. Atte näyttää, kuinka niille astutaan. Kuva: Tarja Antola
Venni tykkää palloilla. Kuva: Tarja Antola
Pallot ovat myös Saimin mielestä kivoja. Kuva: Tarja Antola
Tara heittää ilmaan hernepussia. Kuva: Tarja Antola
Joonan lempipaikka on ruokahuone ja lempiruokia maksalaatikko ja makaronilaatikko. Kuva: Tarja Antola

Lue myös muut Paras paikka päikyssä -sarjan jutut:

Paras paikka päikyssä: Nella Litmanen tykkää pelatajalkapalloa – Veeti Virtasen mielestä parasta on kiipeily kivillä Ylpönpihanmetsässä

Paras paikka päikyssä: Hunajahiippojen Väinö viihtyykävelyllä ja Mila pinkissä keinussa

Paras paikka päikyssä: Sirkusteltassa on kivaa loikoillayksisarvisten kanssa

Paras paikka päikyssä: Daniel ja Eino löytävät päiväkodinpihalta hienoja kiviä – Justiina tykkää tehdä temppuja kiipeilytelineessä

Paras paikka päikyssä: Emilian ja Lennin suosikki Rautalanpäiväkodissa on kiipeilyteline – Iines tykkää pikkulegoista, katso myös video

Katso video: Kylmäkosken päiväkoti aloittaa Akaan Seudunuuden juttusarjan – Lapset kertovat, mikä on paras paikka päikyssä