Pirkanmaa ei ole lintuinfluenssan tartuntavyöhykettä 8. marraskuuta alkaen – Tartuntavyöhyke lakkautetaan

Ruokavirasto lakkauttaa lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi kesällä perustetun tartuntavyöhykkeen laajennuksineen. Pirkanmaa on kuulunut tartuntavyöhykkeeseen. Samalla puretaan tartuntavyöhykkeellä noudatettavana olleet tautisuojausmääräykset. Lakkautuspäätöstä puoltaa luonnonlintujen tautitilanteen laantuminen ja jo toteutunut lintujen syysmuutto. Päätös astuu voimaan 8. marraskuuta 2023.

Korkeapatogeenisen lintuinfluenssan torjumiseksi Ruokavirasto perusti heinäkuussa eläintautilain nojalla tartuntavyöhykkeen, jota myöhemmin myös laajennettiin. Tartuntavyöhyke on kattanut Varsinais-Suomen, Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat, sekä Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakunnat. Tartuntavyöhykkeen määräyksiä kevennettiin jo lokakuun puolivälissä, kun siipikarjatiloille sallittiin henkilöliikenne, joka aiemmin oli rajattu vain välttämättömiin käynteihin.

Tartuntavyöhyke lakkautetaan, sillä Ruokavirasto arvioi, ettei sille enää ole tarvetta lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi. Elokuusta alkaen tartuntavyöhykkeellä todettu ainoastaan neljä H5N1-tyypin lintuinfluenssatapausta luonnonvaraisissa linnuissa. Lisäksi tartuntavyöhykkeen ulkopuolella on todettu vain yksittäisiä luonnonvaraisten lintujen tapauksia. Naurulokkien joukkokuolemia ei ole enää havaittu ja naurulokit ovat siirtyneet Suomesta talvehtimisalueille.