Katso kuvat hoivakodin kauneusiltapäivästä – Opiskelijat tekivät asukkaille kampauksia ja lakkasivat kynsiä

Parturi-kampaajaksi opiskeleva Nita Lampi (vas.) lakkasi Kaisa Saliniemen kynnet punaisiksi, kun Mäntymäen asumispalveluyksikössä vietettiin kauneusiltapäivää. Kuva: Tarja Antola

Mäntymäen asumispalveluyksikössä Toijalassa vietettiin torstaina iltapäivällä hemmotteluhetkeä, kun Valkeakosken ammattiopiston parturi-kampaajaopiskelijat Nita Lampi, Henna Vuolahti, Tiina Tammi ja Pinja Kahila tekivät naisasukkaille kampauksia ja lakkasivat kynsiä. Ensi keväänä valmistuvien opiskelijoiden mukana Mäntymäessä oli opettaja Outi Mäkiselkä. Aloite vierailusta tuli hoivakodilta.

– On kivaa vaihtelua päästä tekemään töitä vähän erilaiseen ympäristöön, Mäkiselkä kertoo.

Tiina Tammi Iittalasta sai Marjatta Virtaselta vapaat kädet kampauksen tekemiseen. Tammi kampasi hiukset ensin kahdelle saparolle ja ryhtyi kihartamaan raudalla tukkaa pienissä osissa. Hauskannäköiset saparot saivat Virtasen runoilemaan.

–  Sarvetkin päässä on sankarilla aivan kuin pässillä puskurilla, Virtanen tuumasi.

Kiharakampaukseen hän oli tyytyväinen.

– Oikein hyvä. Se oli ennen ihan piikkisuora. Täytyy olla kiitollinen, että joku viitsii tulla, Virtanen totesi.

Aila Paldanius antoi Henna Vuolahdelle vapaat kädet kampauksen tekemiseen. Kuva: Tarja Antola
Aila Paldanius (edessä) oli Henna Vuolahden tekemään kampaukseen tyytyväinen. Kuva: Tarja Antola

Komean punaiset kynnet

Myös Aila Paldanius sai hiuksiinsa kiharat.

– Näyttää hyvältä, Paldanius kommentoi Henna Vuolahden työn jälkeä.

Iittalassa asuva Vuolahti on ensimmäiseltä ammatiltaan vanhustyöhön erikoistunut lähihoitaja, ja hän on työskennellyt hoivakodeissa Hämeenlinnassa. Nyt Vuolahti opiskelee toiseen nuoruuden toiveammattiinsa ja käy välillä tekemässä hoitoalan töitä.

– Hiukset ja hiusten laittaminen ovat aina olleet minulle tärkeitä. Nyt kun lapset ovat isompia, pystyy äitikin opiskelemaan, hän kertoo.

Toijalalaisen Nita Lammen mukaan hoivakotivierailu on kivaa vaihtelua. Myös Lammille iäkkäät asiakkaat ovat tuttuja, sillä hän on kuljettanut ikäihmisiä taksia ajaessaan.

Toijalalainen Pinja Kahila rasvasi Saara Heikkosen käsiä. Heikkosen hiuksissa oli kiharat  ja kynnet oli lakattu punaisella kynsilakalla.

– Komean punaiset. Sellainen erikoinen väri, Heikkonen arvioi.

Parturi-kampaajaopiskelijat olivat varanneet miehiä ajatellen mukaansa hiusvahaa, mutta päiväsalissa iltapäivää viettänyt miesväki tyytyi seuraamaan hemmotteluhetkeä tällä kertaa sivusta.

Korjattu nimivirhe 6.11. klo 18.55. Marjatta Virtasen etunimi oli virheellisesti Marjaana. 

Tyttömäiset saparot naurattivat Marjatta Virtasta. Kuva: Tarja Antola
Parturi-kampaajaopiskelija Tiina Tammi kiharsi Marjatta Virtasen hiukset. Kuva: Tarja Antola
Marjatta Virtanen kiitteli kampausta oikein hyväksi. Kuva: Tarja Antola
Toijalalainen Pinja Kahila (vas.) lakkasi Eija Tuusan kynnet. Kahila on työskennellyt ikäihmisten kanssa ennenkin. Viime kesänä hän oli kesätöissä vanhainkodissa Tampereella. Kuva: Tarja Antola
Saara Heikkonen (vas.) Pinja Kahilan käsihoidossa. – Hienoltahan tämä tuntuu, ja kivoja tyttöjä, Heikkonen kertoi. Kuva: Tarja Antola
Hoitaja Kati Järvinen (oik.) kaappasi Eija Tuusan kainaloonsa. Kuva: Tarja Antola