Maksuttomassa yleisötilaisuudessa kerrotaan, miten hoitamaton heikentynyt kuulo vaikuttaa muistiin

15.10.2023 05:00

Yleisötilaisuus kuulosta ja muistista järjestetään Toijalan yhteiskoulun auditoriossa. Kuva: Mikko Peltoniemi

Kuule ja muista -hanke, Pirkanmaan Muistiyhdistys sekä Akaan Seudun Kuulo järjestävät kaikille avoimen maksuttoman Kuulo ja muisti -tapahtuman torstaina 19. lokakuuta Toijalan yhteiskoulun auditoriossa kello 18–20. Tapahtumassa kuullaan ja keskustellaan siitä, mitä uutta hoitamattoman heikentyneen kuulon ja muistin yhteydestä tiedetään. Samalla pohditaan, kuinka itse voi ylläpitää sekä kuuloaan että muistiaan.

Kuulon ja muistin yhteydestä puhuu Maarit Honkasola Kuule ja muista -hankkeesta, ja Pirkanmaan Muistiyhdistyksen muistiohjaaja Susanne Lempinen antaa vinkkejä muistista.

Heikentynyt kuulo ja muistisairaudet ovat merkittäviä ikääntyneen arkeen ja elämänlaatuun vaikuttavia riskitekijöitä. Hoitamattomina ne aiheuttavat kustannuksia yhteiskunnalle ja haittaa ikääntyneelle itselleen.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että hoitamaton heikentynyt kuulo on yksi muistisairauden riskitekijöistä. On kuitenkin todettu, että kuulon kuntoutus tukee kognitiota, muistia ja tiedonkäsittelyä, ja siten siirtää muistisairauden puhkeamista.

Kuuloliiton Kuule ja muista -hanke haluaa nostaa esille oikea-aikaisen kuulon kuntoutuksen merkitystä ikääntyneen muistin ja tiedonkäsittelyn tukemisessa ja ylläpitämisessä. Hanke kannustaa ihmisiä hakeutumaan kuulontutkimukseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja huolehtimaan näin omasta muististaan.