Auto-onnettomuudet olivat 1900-luvun alun Suomessa uusi ilmiö. Sanomalehdet kirjoittivatkin auto-onnettomuuksista ahkerasti ja usein samaa kaavaa noudattaen. Auto-onnettomuuksista kirjoittaessa kerrottiin ensin, miksi oltiin liikkeellä. Seuraavaksi siirryttiin vaaratilanteen syntymiseen: yleensä joko lähestyttiin jyrkkää mutkaa, väistettiin muita tielläliikkujia, ajettiin aivan liian kovaa tai autoon tuli yllättävä vika. Erityisen tarkasti kerrottiin, miten auto käyttäytyi onnettomuustilanteessa ja miten kävi matkustajien. Auto-onnettomuuksista raportoitiin tarkasti ja yksityiskohtaisesti tapahtumien kulun selittämiseksi.
Hirsikankaalla pettivät hallintalaitteet
Autoilua koskevat säännöt astuivat voimaan lokakuussa 1922. Tiellä liikkumisen turvallisuuden edistämiseksi eduskunta vei läpi aloitteen tieliikenteen turvallisuuden lisäämiseksi vuonna 1929. Autojen tekninen luotettavuus oli pitkään heikko. Ajo-oikeuden saaneella piti olla ainakin automekaanikon perustaitoja. Turvallisuusasioissa oli kuitenkin suuria puutteita edelleen.
Vaikka autojen määrä kasvoi nopeasti 1930-luvulle tultaessa, ei varsinaisten hallinta- ja turvalaitteiden kehitykseen juuri kiinnitetty huomiota. Hallinta- ja turvalaitteiden pettäminen oli syynä myös elokuussa 1938 tapahtuneeseen onnettomuuteen Viialan ja Toijalan välisellä maantiellä Hirsikankaalla. Viialan pitäjän Tolvilan kylästä saapuva kuorma-auto ja Toijalasta tuleva kuorma-auto törmäsivät tienmutkassa yhteen. Vastaantulevalla autolla oli kuormanaan halkoja ja jälkimmäinen kuljetti lautoja. Viialasta tulleen autonkuljettajan mukaan oli hänen autonsa ohjauslaitteisiin tullut vika, ja auto menetti ohjauskykynsä.
Ulosajot olivat tyypillisiä onnettomuuksia
Tyypillinen kuoleman aiheuttanut auto-onnettomuus oli ulosajo. 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien autot olivat useimmiten niin sanottu avovaunuja. Käytössä oli myös umpivaunuja, mutta niiden kattorakenteet eivät suuresti poikenneet avovaunussa käytössä olleesta nostettavasta katosta, kuomusta. Auton pyörähtäessä ympäri saivat henkilöautossa olleet vielä koko auton painon päällensä.
Tammikuussa 1930 sattui Toijalan Korkeenmäessä auto-onnettomuus, jossa oli aineksia vakavampaankin auto-onnettomuuteen. Toijalasta päin Sotkialle ajava autonkuljettaja sokaistui vastaantulevan auton valoista niin, että suistui autoineen maantien ojaan. Auto kierähti ylösalaisin. Autossa oli kolme miestä, joista kukaan ei juuri loukkaantunut, ainoastaan autonkuljettaja sai pienempiä naarmuja. Auto-onnettomuuksia oli kuulemma tässä mäessä sattunut aiemminkin.
Toistakymmentä henkilöä sai vammoja
Heinäkuussa 1936 Tampereen-Lempäälän-maantiellä sattuneessa auto-onnettomuudessa loukkaantui toistakymmentä henkilöä. Turman syynä oli kova vauhti. Kaikki saivat vammoja. Linja-auto oli ehtinyt ajaa neljä kilometriä Viialasta kaupunkiin päin, kun uhkaava auto-onnettomuus sattui. Valkeakoskelainen linja-auto oli viemässä huvimatkailijoita Pälkäneelle ja oli aamuyöstä kuljettamassa heitä takaisin. Viialasta Lempäälään ajettaessa uuden ja vanhan maantien äkkimutkaisessa yhtymäkohdassa kulki auto liian kovalla vauhdilla syöksähtäen maantien reunassa olleen kummun harjalle. Auto rikkoutui pahoin sekä toistakymmentä henkilöä sai vammoja, niin että kolme heistä, muuan 13-vuotias poika ja kaksi nuorta naista, jouduttiin viemään Tampereelle yleiseen sairaalaan hoidettavaksi, kirjoitti Toijalan Sanomat 11.7.1936.
Hevonen loukkaantui, kuljettaja kuoli
Hevosaikakaudella kun elettiin, moottoriajoneuvon ja hevosen törmäykset olivat tyypillisiä. ”Ankara yhteenajo Tarttilassa” otsikoi Toijalan Sanomat 26.7.1930 tapauksen, jossa maitokuski oli ollut maitokuormineen tulossa Toijalan meijeriin, kun häntä tuli vastaan Maatolpan talosta Toijalaan päin hurjasti ajava moottoripyörä. Maitokuski ajoi tien oikeata puolta, mutta moottoripyörä ei ennättänyt väistää tarpeeksi, vaan törmäsi hevosen etujalkaan katkaisten sen. Tällöin käännähti moottoripyörän etupyörä ja mies löi rintansa aisannuppiin. Rintalasta painui törmäyksen vaikutuksesta sisään. Loukkaantunut urakoitsija vietiin tajuttomana Toijalaan, tarkoituksena viedä Tampereelle, mutta hän kuoli junassa.
Heinäkuisena iltana vuonna 1929 oli asemamies ajamassa autolla Toijalasta Sotkiaan päin vievää tietä pitkin. Korkeen kohdalla oli maanviljelijä syöttämässä lehmiä tien vierellä. Auton lähestyessä koetti maanviljelijä häätää lehmiä pois tieltä, mutta joutuikin itse auton eteen. Tällöin auton lyhty työnsi maanviljelijän nurin. Kaatuessaan hän sai takaraivoonsa ruhjevamman. Asemamies lähti heti viemään loukkaantunutta lääkäriin, mutta maanviljelijä kuoli perille päästyään.
Heinäkuussa 1936 sattui Viialan ja Toijalan välillä auton ja polkupyöräilijän yhteenajo, jossa pyöräilijä sai tuntuvia vammoja ja hänen pyöränsä murskaantui. Tamperelaisen auton ollessa tulossa Toijalaan päin, saapui Virolan talon kohdalla olevalta sivutieltä työmies pyörällä isolle tielle, mistä joutui suoraan auton eteen. Pyöräilijä paiskautui tiehen ja sai otsaansa ruhjevamman ynnä muita kolhaisuja. Lääkärin mukaan vammat eivät olleet vaarallisia. Yhteenajon syyksi arveltiin pyöräilijän huonokuuloisuutta, hän kun ei huomannut auton tuloa ja auton ohjaaja taas ei osannut varoa, kun luuli pyöräilijän huomaavan auton tulon.
Auto jäi junan alle Toijalassa
Yliajoja sattui. Usein niin, ettei kävelijä tai pyöräilijä huomannut takaa tulevaa autoa. Eräässä tapauksessa jäi auto junan alle Toijalassa, mutta kuljettaja selvisi kuitenkin vähillä vammoilla. Lahdensuun kauppatalon kuorma-auto joutui Turusta Toijalaan saapuvan päiväjunan eteen. Juna törmäsi auton oikeaa sivulavaa vasten heittäen auton radan viereen, jolloin auto rikkoutui pahoin. Kuljettaja sen sijaan sai ainoastaan vähäisiä verinaarmuja auton tuulilasin sirpaleista. Näkyväisyys ylikäytävällä oli jonkin verran huono, mutta yhteentörmäyksen syyksi epäiltiin kuitenkin autonkuljettajan huolimattomuutta.
Tämän aikakauden sanomalehtiä lukemalla syntyy hyvin helposti käsitys, että osa autoilun aiheuttamista kuolemista tapahtui yllättäen. Ennalta niihin ei osattu varautua. Autoilu aiheutti erilaisia uhkia. Lisäksi paheksuttiin liikenteen vaarantamista ja onnettomuusriskejä. Toisaalta autoa pidettiin hyödyllisenä, mutta lähinnä tulevaisuuteen kuuluvana kulkuvälineenä. Pienet lehdet puolustivat maaseudun perinteistä elämänmuotoa ja näkivät auton kuuluvan enemmänkin kaupunkiin.
Tuula Vuolle-Selki