Topalle vihdoin vierasvoitto – Pirkkalan Jalkapalloklubi hallitsi tapahtumia, mutta Topan alakerta katkoi sinipaitojen maalipaikat

Topan kolmannen maalin teki loppuun asti taistellut Akseli Sormunen, joka tempaisi vastustamattomasti pallon vastustajan maalin takanurkkaan pelin 83. minuutilla. Arkistokuva Oona Eskeli.

Toijalan Pallo-49:n miesten edustusjoukkue ei ole enää ilman vierasvoittoa tämän kauden jalkapallon kolmosessa. Tämä varmistui, kun akaalaiset hakivat 1–3 (0–1) vierasvoiton perjantaina 15. syyskuuta Pirkkalan Jalkapalloklubista.

Varsin epätasaisilla otteilla tuo vierasvoitto kauden yhdeksännestä vieraspelistä tuli. Ottelun viimeisen vartin ryhdistäytyminen toi toivotun lopputuloksen. Varoitusten ja työkiireiden johdosta Topalta puuttui useita vakiopelaajia. Aktiivinen ja alati vaarallinen Heikki Kinnari vei vieraat johtoon pelin kuudennella minuutilla. Etunurkkaan suuntautuneeseen tarkkaan maalilaukaukseen vahvan esityön teki Akseli Sormunen.

Maali ei silti tehnyt Topasta pelin herraa. PJK:n liukkaat ja tekniset Ayoub Islam Laouini sekä Ahmad Al Feily olivat jatkuvana riesana vieraiden alakerralle. Punamustien peli oli aika sekavaa. Syötöt lipsuivat, eikä tilanteita pelattu loppuun. Yksi tai kaksi maalia kotijoukkueelle avausjaksolla ei olisi ollut liikaa. Olipa PJK-hyökkääjä Sauli Laaksolla alle viidessä metrissä puoli maalia tyhjänä, mutta niin vain Topa-vahti Mikko Ananin sai jotenkin torjuttua tilanteen.

Tauon jälkeen kotijoukkueelta meni pari minuuttia tasoituksen tekoon. Ayoub Islam Laouini tykitti tarkasti alanurkkaan. PJK hallitsi tapahtumia, kun Topan peli takkusi edelleen. Alakerta sai kuitenkin katkottua sinipaitojen maalipaikat, Ananin viimeisenä lukkona. Vieraiden ryhdistäytyminen konkretisoitui 80. minuutilla, kun Topa-hyökkääjää rikottiin rankkarialueella. Teppo Tenkanen ampui pilkun varmuudella alanurkkaan. Kolme minuuttia myöhemmin lyötiin lopullinen naula arkkuun. Aleksi Lapinleimun hyvä kuti kimpoili maalivahdista vielä pelattavaksi. Johtomaalin lopullinen arkkitehti oli loppuun asti taistellut Akseli Sormunen. Tämä tempaisi vastustamattomasti pallon takanurkkaan.

Voitto nosti Topan 20 pisteeseen, ero Patoon on kuusi pistettä. Seuraavalla eli TKT:llä on 13 pistettä. PJK:lla pisteitä on vain viisi. Topa vierailee seuraavaksi kovakuntoisen sarjakakkosen, Nokian Palloseuran, vieraana. Lauantaina 23. syyskuuta pelataan Keskuskentän nurmella.

Pelikieltoa kärsinyt Niko Laajoki jakoi tämän pelin tähdet Topan parhaille. Kolme tähteä Mikko Ananin. Kaksi tähteä Akseli Sormunen. Yksi tähti Heikki Kinnari.