MAINOS

Enää muutama vapaa tontti Mattilanniityssä – Oriveden tonttihinnoilla selvää säästöä rakentamiskuluihin

Sima, Mattilanniitty
Mattilanniityn asuinalue on kävelymatkan päässä Oriveden keskustasta. Alueella on enää muutama tontti vapaana. Rakentamisen niille voi aloittaa välittömästi. Kuva: Pauli Noronen

Alle kilometri Oriveden keskustan palveluiden pariin ja silti omasta pihasta voi pujahtaa lähes suoraan luonnon helmaan ja ulkoliikuntareiteille.

Siinä on jo kaksi loistavaa syytä, miksi oman kodin rakentaminen Oriveden uudelle Mattilanniityn asuin­alueelle kannattaa. Eivätkä alueen hyvät puolet jää vain näihin.

– Se on rauhallista aluetta, jonne voi rakentaa hyvinkin sellaisen ihan oman paikkansa. Alueella ei ole rakentamistapaohjetta eli rakentamista ohjaavat vain asemakaavamääräykset ja rakennusjärjestys, Oriveden kaavoituspäällikkö Antti Kivikko kertoo.

Tonttien hinnat ovat myös edullisia: Mattilanniityltä paikan omalle kodilleen voi saada jopa alle 12 000 eurolla.

Tonttien koot vaihtelevat 800 neliömetristä 2 300 neliömetriin. Niille voi rakentaa yksi- tai kaksikerroksisia päärakennuksia.

Kotoisasti keskellä kaupunkia ja kivenheiton päässä ulkoilureiteiltä! Klikkaa ja tutustu tarkemmin Mattilanniityn asuinalueeseen!

Mattilanniityn alue tarjoaa mahdollisuudet ympäristöystävälliseen asumiseen. Lähes päivittäin tarvittavat palvelut ovat lähellä ja joukkoliikennettä pääsee hyödyntämään helposti.

– Sijaintinsa vuoksi alueelta on hyvät julkisen liikenteen yhteydet muun muassa Tampereelle. Bussipysäkit ovat kävelymatkan päässä ja rautatieasemalle pääsee kutsuliikenteen avulla. Lähijunalla Tampereelle pääsee reilussa 20 minuutissa, Oriveden elinvoimajohtaja Tuija Aro sanoo.

– Mattilanniitty on myös aurinkoinen alue. Se tarjoaa vaihtoehtoja rakentajille muun muassa energiantuotantokysymyksissä. Myös maalämpöjärjestelmät ovat alueella mahdollisia, Aro lisää.

Mattilanniityn tonteista kaksi on myyty ja yhteensä yhdeksällä tontilla on varaus voimassa. Rakentamaankin alueella on jo päästy.

– Alueella on yhteensä 17 tonttia, joille rakentamisen on voinut aloittaa välittömästi. Niistä seitsemän on tällä hetkellä vapaina. Kiinnostusta niitäkin kohtaan tuntuu olevan, sen verran säännöllisesti olemme niitä koskeviin kyselyihin saaneet vastata, Antti Kivikko sanoo.

– Nyt vapaana olevat tontit ovat hyviä paikkoja unelmien kodeille. Kaiken kaikkiaan Orivedellä on hyvä asua ja elää. Lapsilla on lyhyt matka harrastuksiin, mutta kauemmaksi Tampereellekin pääsee sujuvasti. Kouluissamme on myös huippuunsa viritettyä kansainvälisyyskasvatusta, Tuija Aro jatkaa.

Rakenna unelmiesi koti Orivedelle! Orivesi tarjoaa Tampereen kaupunkiseudun edullisimmat omakotitontit. Lue lisää Orivedellä vapaan olevista tonteista Asumisen ja rakentamisen sivuilta.

Unelmien kodeille Mattilanniityltä löytyy tilaa myös tulevina vuosina. Kaupunki on jo aluetta kaavoittaessaan varautunut asuinalueen laajentumiseen ja nyt markkinoitavan alueen takaa löytyy toinen pientaloalue. Sieltä tontteja ei kuitenkaan vielä voi varata.

– Toiselle alueelle ei ole vielä rakennettu kunnallistekniikkaa. Sen rakentaminen voidaan toki tarvittaessa aloittaa nopeallakin aikataululla, Kivikko toteaa.

Kysy lisää:

Kaavoituspäällikkö Antti Kivikko, 040 133 9133, antti.kivikko@orivesi.fi

MAINOS