Huomasin elokuussa, että minulla tuli 50 vuotta omasta konfirmaatiostani. Niin se aika rientää ja vuodet vierivät. Kaivoin rippikuvani esiin ja jäin miettimään, mitä minulle omasta rippikoulusta oli tarttunut mieleeni.
Kävin rippikouluni Vesilahdessa rovasti Simo Laatikaisen ja kanttori Pekka Ventelän ohjauksessa. Silloin ei ollut mitään leiririppikoulua vaan rippikoulutunnit pidettiin iltaisin Vesilahden kirkon sakastissa ja Narvan rukoushuoneessa. Katekismusta opiskeltiin kovasti, ja oli itsestään selvää, että kaikki osasivat käskyt, Isä meidän -rukouksen ja uskontunnustuksen ulkoa.
Myös konfirmaatiovirren, edellisen virsikirjan virren 423 kolme säkeistöä laulettiin ulkoa.
”1. Herraasi kiitä aina, kristikansa, Hän hyvät lahjat jakaa armostansa. Hän kaikki tarpeet antaa sielullemme, myös ruumiillemme.
2. Hän lunastuksen Pojassaan on suonut, kasteessa meidät kansaksensa luonut. Armonsa antaa sanassansa loistaa, syntimme poistaa.
3. Henkensä meitä täällä lohduttaapi, vaivattu hältä virvoituksen saapi. Turvamme hän on aina tuskissamme, on auttajamme.”
Rippikouluaikana taisi tärkeimmältä tuntua virren oppiminen ulkoa, jotta konfirmaatio sujuisi hienosti. Virren sanoma on auennut syvemmin vasta myöhemmin.
Virressä lauletaan hyvin tiivistetyssä muodossa kolmiyhteisen Jumalan hyvästä tahdosta meitä ihmisiä kohtaan. Virsi on vähän kuin lyhennetty napakka uskontunnustus, jossa kiitetään Isää Jumalaa lahjoista, Jeesusta syntien sovituksesta ja Pyhää Henkeä lohdutuksesta, virvoituksesta ja turvasta.
Ensi pyhän teema kirkkovuodessa on kiitollisuus, jolloin puhutaan siitä, kuinka Jeesus teki hyvää erityisesti muiden hylkimiksi tulleille ja siitä, kuinka vain harvat palasivat kiittämään. Kiitollisuus on asia, jota voimme opetella. Olen monesti myöhemmin rippikouluni jälkeen miettinyt sitä, kuinka tuo meidän konfirmaatiovirtemme kylvi sydämeen ajatuksen kiitollisuudesta.
Toki kiitollisuutta opin jo omilta vanhemmiltani. Se kiitollisuuden pohjavire on saanut kasvaa ja kantaakin minua eri elämän vaiheissa. Olen saanut oppia, että kaikki elämässä vastaan tullut on lahjaa, vaikka se olisi tullut joskus surunkin kautta. Luottamus siihen, että Taivaan Isä pitää huolen niin iloissa kuin murheissa, antaa levollisen mielen.
Monissa rippikouluissa olen saanut kanttorina laulattaa useita virsiä ja veisuja. Sydämestä nousee hiljainen rukous siitä, että olisin virsien ja laulujen välityksellä saanut kylvettyä jotain sellaista siementä, joka vielä vuosienkin jälkeen voisi nousta kantamaan elämän vaikeissa kohdissa. Olkoon sitten sanoituksena ”Turvapaikkani, linnani korkein, sinun eteesi tulla näin saan” tai jokin muu.
Heikki Ali-Löytty
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kanttori