Televisiosarja Kummelin sketsit ovat suurelle osalle omaa pirkanmaalais-ikäpolveani jonkinlainen henkinen tausta, jonka pohjalle arkipäivän tilannekomiikka rakentuu vielä liki kolme vuosikymmentä myöhemminkin. ”Kyl(l)ä lähtee”, ”kohta napsahtaa”, ja monet muut motot löytyvät edelleen kysymättä monessa käänteessä, ehkä lähinnä omaksi iloksi ja muiden tuhahdeltavaksi. Hölmöjähän nämä ovat, mutta minkäs teet, kun alitajunta tekee työtään.
Otsikkoni ”kovan ajon” toivotuksetkin lienevät alun perin Kummelista, vaikka tästä en aivan sataprosenttisen varma olekaan. Oli miten oli, tämäkin puoliksi älyvapaa fraasi tuli spontaanisti mieleen ensimmäisessä Viialan juuri käyttöönsä otetun koulun vanhempainillassa, jossa asiat vaikuttivat olevan hyvällä tolalla ja huolet kaukana takanapäin.
Koulu on avara, valoisa ja huippuunsa varusteltu, ja takavuosien kokemusten herkistämänä huomioni kohdistui myös korostetun raikkaaseen sisäilmaan. Palvelutalossa, tanssilavalla ja nuorisotilassa saadut alakoululaisten väistötilakokemukset ovat tässä vaiheessa lähinnä absurdi muisto lähimenneisyydestä. Kunnan yhden vetovoimatekijän osalta en siis ainakaan itse löydä huomautettavaa. Ei muuta kun kovaa ajoo siis.
Muutenkin paljon positiivista on tehty ja kaiken aikaa tekeillä. Julkisen liikenteen infra on parantunut, junat ja bussit kulkevat entistä paremmin, virikkeitä löytyy laajalla skaalalla beach volleysta puistofilosofiaan, ja konsertteja, teatteria ja kuvataidetta on tarjolla kaupungin kokoon nähden vähintäänkin kohtuullisissa määrin, ainakin kesäkaudella.
Satama kerää maakunnallistakin huomiota, eikä syyttä. Se, mitä täälläpäin kenties vielä kaipaisi on jonkinlaiset nuorisotilat. Löytyisikö sellaisille käyttäjiä, vai onko virtuaalinen ajanviete, pelit ja sosiaalinen media jo tehnyt tämän tarpeettomaksi? Tavallaan aika huolestuttavaa, jos näin olisi. Ainakin Viialan kulttuuriklubilla tuntuu olevan hyvää pöhinää nuorison suuntaan, ja mikäs olisi pöhistessä, jos edes jonkinlaiset fasiliteetit olisivat kunnossa.
Akaa toteaa strategiassaan olevansa ”kasvun keskiössä”. Yritysten ja ulkopuolelta tulevan investoidun pääoman tavoittelun kannalta tällaisen tietysti ymmärtääkin, mutta uskoisin, että aika harva asukkaista itse asiassa kaipaa edes keskisuuren kaupungin asumisolosuhteita. Pienessä ja provinsiaalisessa on omat etunsa.
Itse ainakin nautin monen arkipäivään kuuluvan asian helppoudesta, jonojen puutteesta, ilmaisesta pysäköinnistä, lähellä olevasta harrastamisesta ja, kuten jo alussa kävi ilmi, upeasta uudesta koulusta. Koko ei korreloi mahdollisuuksien ja potentiaalin kanssa, eivätkä nämä aina liity suoraan valtavaan kasvuun, jossa ei itsessään ole paljonkaan tavoiteltavaa. Sekaan mahtuu silti vielä hyvin, ja tilaa riittää.
Markus Mantere
Kirjoittaja on yliopistomies ja muusikko
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa
