Tuki- ja sijoitusperheenä toimivista Helena ja Kimmo Vaintolasta kertova, Akaan Seudun Perhearki ja harrastukset -teemassa julkaistu juttu keräsi lehden Facebook-sivulla muutamassa päivässä yli 2500 erityyppistä tykkäystä, 100 kommenttia ja 35 jakoa. Jutussa muun muassa kerrotaan, että Kylmäkosken Asemalla asuvilla Vaintoloilla on ollut lähes 30 tuki- ja sijoituslasta ja että jos Vaintolat saisivat päättää, lapset eivät joutuisi Suomessa alle kolmevuotiaina päiväkotiin ja liian suuriin lapsiryhmiin.
Vastasyntyneitä lapsia kuvataan toisinaan tyhjiksi tauluiksi. Se, mitä noihin tauluihin myöhemmin piirtyy, riippuu suurelta osin ympäristöstä. Kaikkiin tauluun tarttuviin jälkiin ei yhteiskunta voi vaikuttaa, mutta kun tarvetta on, yhteiskunnan pitäisi kuitenkin vaikuttaa niin paljon kuin mahdollista.
Lastensuojelutyö ja juuri Vaintoloiden tekemän kaltainen työ, jossa lapset pyritään tarvittaessa sijoittamaan sijaisperheeseen, saattaa olla yksi tärkeimmistä yhteiskunnan toimintamuodoista. Sillä yritetään kääntää kehityksen suuntaa silloin, kun pelkona on, että kehitys kulkee ei-toivottuun suuntaan. Jotenkin tässä tulee onnistua samalla säilyttäen yhteydenpito sijaisperheeseen sijoitettavan lapsen vanhempiin tai muuhun lapsen biologisen suvun jäseneen. Vaikka lapsen sijoituspäätös on usein seurausta useammasta vanhempien tekemästä huonosta valinnasta, pitää lapsen juuret turvata. Jos ne katkaistaisiin, taulusta tuskin tulisi kovin hyvää.
Jos pystyisimme antamaan jokaiselle lapselle täydellisen kasvuympäristön, yhteiskuntamme ongelmat olisivat paljon vähäisempiä. Täydellistä ympäristöä tuskin pystymme tarjoamaan, mutta paljon voimme silti tehdä. Kuten täydellisen kasvuympäristön tarjoaminen ei ole mahdollista, ei lastensuojelutyönkään täydellinen onnistuminen liene mahdollista. Jos kuitenkin pystymme estämään syvimpien arpien muodostumisen ja neuvomaan oikean suunnan, on työ jo kannattanut.
Tyhjä kangas ei ole taulu. Kangas muuttuu tauluksi vasta, kun se saa väriä pintaansa. Kaikki värit eivät ole kirkkaita ja varjostuksiakin tarvitaan, jotta kuva saa syvyyttä ja muuttuu monitahoisemmaksi ja ehkä myös kiinnostavammaksi, ainakin monitulkintaisemmaksi. Tarvittiin varjoja tai ei, niiltä ei myöskään voi välttyä. Jos onnistumme yhteiskuntana vaikuttamaan siihen, että noita tummia sävyjä ja varjostuksia alkaa muodostua kehittyvän taulun pintaan vasta siinä vaiheessa, kun tuo muodostuva taulu eli kypsyvä ihminen voi itse tehdä valintoja siitä, millaisia nuo tummemmat sävyt ovat ja mistä ne taulun pintaan tarttuvat, olemme ehkä tehneet työmme.
Yksikään lapsi tuskin saa elämänsä alkutaipaleella liikaa rakkautta tai tukea. Tämän kirjoituksen alussa kerrotaan Vaintoloiden näkemyksestä, jonka mukaan lasten ei tulisi joutua Suomessa alle 3-vuotiaina päiväkotiin ja liian suuriin lapsiryhmiin. Tällaisia näkemyksiä on helppo vastustaa taloudellisesta näkökulmasta. Kysyä, mitä yhteiskunnalle maksaisi, jos lapset hoidettaisiin kotona kolmivuotiaiksi ja sijoitettaisiin sen jälkeen nykyistä pienempiin ryhmiin. Sitä sen sijaan ei tarvitse kysyä, mitä pienten lasten hyvinvoinnista säästäminen yhteiskunnalle myöhemmin maksaa. Siitä voidaan jo esittää jonkinlaisia arvioita.
