Akaalainen hittituote kehittyi Hunajahulinoilla

Akaalainen keraamikko Mari Pirkkanen sanoi Hunajahulinoilla lauantaina, että on ollut ihana kuulla, että omasta kädentuotteesta on ollut ihmisille sekä iloa että oikeasti hyötyä. Kuva: Pekka Mustonen

Akaalainen keraamikko Mari Pirkkanen näki kuutisen vuotta sitten lehdessä jutun ampiaisen virkatuista valepesistä. Niiden tarkoitus oli estää uusien ampiaisyhdyskuntien syntyminen sinne, mihin niitä ei haluttu kuten ulkovessaan, terassille tai puuliiteriin.

Kun valepesän ripustaa ajoissa keväällä paikalleen, reviiritietoinen ampiainen ei rakenna omaa pesäänsä sen lähelle. Se luulee, että kilpailija on jo paikalla.

Pirkkanen ajatteli, että keraaminen valepesä olisi virkattuakin parempi. Se ei keräisi kosteutta, pölyyntyisi eikä menettäisi muotoaan. Se olisi samalla myös kaunis designesine.

Keraamikko oli oikeassa. Hänen kehittelemänsä valepesä voitti Suomen uutuustuotteen arvonimen vuonna 2017 Tampereella.

Ulkomaille tuliaisena

Alkuvaiheen jälkeen Mari Pirkkanen on edelleen kehittänyt tuotettaan. Siinä on auttanut Akaan Hunajahulinoiden asiakaspalaute.

– Olin ensi kertaa esittelemässä tuotetta juuri täällä Hunajahulinoissa ja sain tuotteesta hyvää palautetta. Olen sittemmin kehittänyt sen ripustusmenetelmää entistäkin paremmaksi, Pirkkanen kertoo.

Hän vinkkaa, että keraaminen pesä kannattaa ripustaa haluttuun paikkaan jo huhtikuussa. Paikkaa on hyvä vaihtaa parin vuoden välein.

– Tähän ei tarvitse lisätä mitään ainetta, tämä vakuuttaa ampiaisen ihan ulkonäöllään, Pirkkanen toteaa.

Akaalaisia keraamisia valepesiä on lähtenyt asiakkaiden mukana ulkomaille saakka. Siellä ne on ehkä nähty pikemminkin suomalaisena designina, mikä sekin on keraamikon itsensä mielestä oikein hyvä juttu.