Rockyhtye Motörheadin edesmennyt basisti-laulaja Lemmy Kilmister hämmästeli aikoinaan eräässä haastattelussa sitä, miten ihmiset voivat vihata tuntemattomia pelkän ihonvärin tai kansalaisuuden perusteella. Hän sanoi tuntevansa paljon kusipäitä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miltä nämä ihmiset näyttävät tai mistä he ovat kotoisin. Hänelle rasismi ei ollut vaihtoehto.
Olen Lemmyn linjoilla, mutta samalla olen huomannut itsessäni valitettavan monia ennakkoluuloja. Haluan olla vähemmistöjen oikeuksien puolustaja, mutta saan edelleen itseni kiinni stereotyyppisestä ajattelusta ja ennakkoluuloista. En haluaisi luokitella ja niputtaa ihmisiä, mutta monissa arkielämän tilanteissa mieleeni putkahtava ensimmäinen ajatus paljastaa syvälle juurtuneita asenteita.
Historialla ja menneiden aikojen yhteiskunnallisella ilmapiirillä voi selittää tätä, mutta rasismia sillä ei voi perustella. Se mikä oli aikanaan yleinen tapa tai outoa ja erikoista, ei ole sitä enää. Omia asenteita ja ennakkoluuloja pitää tunnistaa ja aktiivisesti muokata ajatusmalleja, puheita ja käytöstä. Maailma muuttuu, ja meidän pitää muuttua myös.
Omien asenteiden tarkastelu ei riitä, vaan myös muiden ihmisten rasistiseen käytökseen tulisi puuttua. Hiljainen hyväksyntä antaa väärän signaalin sekä rasismin kohteelle että rasistisesti käyttäytyvälle. Sen vuoksi esimerkiksi n-sanan ja muiden halventavien sanojen käytöstä, rasistisesta vitsailusta tai käytöksestä pitää huomauttaa. Vaikka paikalla ei olisikaan ketään rasismia kohdannutta, puuttumattomuus pitää yllä vääränlaista ilmapiiriä.
Käsitys rasismista voi poiketa eri ihmisten välillä, mutta rasismissa ei ole eri tasoja. Se ei yksinkertaisesti ole hyväksyttävää missään tilanteessa. Kritiikki ja rasismi saatetaan sekoittaa, mutta kritiikki saa rasistisia piirteitä vasta kun ihmisryhmä leimataan kulttuurin, ihonvärin tai etnisen alkuperän perusteella, ja niputetaan yksilön tekojen perusteella koko ryhmä.
Kritiikin pitää kohdistua itse asiaan, ei yksilöiden ominaisuuksiin, taustaan tai kansalaisuuteen. Kriittisessäkin keskustelussa osapuolet ansaitsevat kunnioittavan kohtelun, sillä kaikilla meillä on sama ihmisarvo.
Rasismista pitää keskustella, mutta keskustelussa tarvitaan kykyä kuunnella ja oppia. Rasismin kokemusta pitää kunnioittaa, ei vähätellä siksi, että se on itselle tuntematon asia. Vähemmistöjen oikeuksien puolustamisessa tarvitaan nimenomaan enemmistön tuki. Se että puutumme rasismiin, ei vähennä omia oikeuksiamme.
Rasismi on sitä samaa kiusaamisen kulttuuria mitä koulukiusaaminen. Jos aikuiset eivät edes yritä suhtautua toisiinsa ennakkoluulottomasti ja ystävällisesti, tuskin koulukiusaaminenkaan koskaan loppuu.
Asenneilmapiiri ja aikuisten puheet heijastuvat lopulta aina myös lapsiin. Sitä kannattaa miettiä, tulla pois poteroista, opetella pois omista ennakkoluuloista ja muuttaa tapaa puhua ja käyttäytyä.
Lemmy oli nimittäin oikeassa. Rasismi ei ole vaihtoehto.
Erika Löövi
Kirjoittaja on kukkahattutäti ja KTM
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa
