Vaikka olisi aktiivinen liikkuja, ikä vaikuttaa vääjäämättä suorituksiin. Juoksua, pyöräilyä ja hiihtoa harrastavan 65-vuotiaan Jouko Laineen mukaan ikääntymisen huomaa ainakin vauhdin hidastumisena.
– Vauhti hidastuu viidenkympin jälkeen selvästi. Tietysti myös aineenvaihdunta ja palautuminen hidastuvat, mutta eläkkeellä on toisaalta aikaa palautella, lastensuojelussa työuransa tehnyt Laine sanoo.
Laineen mukaan vielä viisikymppisenä juoksu kulki viiden minuutin kilometrivauhtia, kun nyt yli kuusikymppisenä kilometriin kuluu seitsemän minuuttia.
– Samoin voimatasot käsissä putoavat. Jos ei tee käsillä mitään, sen kyllä huomaa, että kädet ovat tyhjät. Käsiin täytyy kiinnittää huomiota, koska se on tärkeä ihan arjessa selviytymisenkin kannalta, kun ikääntyy.
Laineen mukaan arjessa käsivoimien vähenemisen huomaa konkreettisesti esimerkiksi siitä, että painavan kaapin siirtäminen ei onnistukaan samalla tavalla kuin ennen.
– Myös liikeradat supistuvat ja paikat jäykistyvät. Parin tunnin autossa istumisen jälkeen tuntuu kankealta, Laine kuvailee.
Maratonille ilman aikatavoitetta
Sontulassa asuvalle Laineelle liikkuminen on elämäntapa. Tausta on kilpahiihdossa, jossa Laine kilpaili kansallisella tasolla.
– Lahjat eivät riittäneet sen pidemmälle. Jälkeenpäin olen ollut kuitenkin tyytyväinen, sillä kansallinenkin taso antoi paljon.
Keravalla varttunut Laine kilpaili kolmekymppiseksi Keravan Urheilijoiden väreissä. Pirkanmaalaisista seuroista hän on edustanut Viialan Viriä, Toijalan Vauhtia ja aikuisurheiluun keskittynyttä Kunto-Pirkkoja. Kilpaurheilu jäi viisikymppisenä lukuun ottamatta Pirkan Hiihtoja ja Helsinki City Marathoneja.
Pirkan Hiihdon täydelle 90 kilometrin matkalle Laine on osallistunut kymmenen kertaa, viimeksi vuonna 2008. Maratoneja hän on juossut 25 kappaletta, Tukholmassa neljä ja Helsingissä 21 kertaa. Helsinki City Marathonilla toukokuussa reilun 42 kilometrin matkaan kului aikaa 5.49.19.
– Läpipääsy on ihan hyvä tavoite. Aikatavoitetta ei ole, Laine kertoo.
Lähilatu on itse tehty
Laine liikkuu päivittäin lajeinaan juoksu, kävely, pyöräily ja hiihto. Talvella hiihtokilometrejä kertyy noin 400 ja lähin latu on itse suksilla tehty ja lähtee kotipihasta. Myös Kuusikankaan ja Viialan välistä polkua on hyvä hiihtää sekä lenkkeillä.
– Juoksulenkit ovat sellaisia tunnin lenkkejä, mutta maratoniin valmistautuessa lenkit pitenevät yli kahteen tuntiin. Myös talvella pitää yrittää juosta jonkin verran, koska viimeiset pari vuotta Helsingin-maratonit ovat olleet toukokuussa, joka tulee talven jälkeen aika nopeasti. Aiemmin, kun tapahtuma oli elokuussa, oli koko kesä aikaa juosta.
Laineen mukaan maraton ei ole tuskien taival, kun sen voi suorittaa ilman kovaa aikatavoitetta. Myös kilpahiihtotaustan ansiosta pitkäjänteinen treenaaminen on hänelle tuttua.
Älykännykkä vasta pakon edessä
Hyvinvoinnin peruspilareita ovat Laineen mukaan liikunnan lisäksi ravinto ja uni.
– Tänä päivänä ihmiset kyllä tietävät, mikä on epäterveellistä ja mikä terveellistä, mutta on eri asia, miten tiedon saa nivellettyä käytäntöön. Itse yritän välttää epäterveellisiä ruokia. Lihaa syön aika vähän, eikä minulla ole tarvetta syödä kauheasti grillimakkaraa.
Laine menee ajoissa nukkumaan ja pyrkii nukkumaan kahdeksan tuntia yössä.
– Olen tietoisesti välttänyt älylaitteita ja olen niiden suhteen jälkijunassa. Älykännykän hommaan vasta, kun on ihan pakko.
Aktiivisellakin liikkujalla on päiviä, jolloin lenkille ei tee mieli. Lähtemistä ei ole tarvinnut kuitenkaan koskaan katua.
– Siitä tulee aina hyvä mieli. Kun liikkuminen on elämäntapa, siihen suhtautuu kuin hampaidenpesuun. Se kuuluu arkeen, mutta pakkoa ei ole. Kuten yksi rouva kerran totesi tultuaan Kuusikankaalta hiihtämästä: ”Nyt on elämä mallillaan”.
Laine muistuttaa, että jokainen harrastaa liikuntaa omalla tasollaan.
– En ajattele niin, että vain himoliikkujat ovat oikeita liikkujia. On minkänäköinen tai -kokoinen tahansa, kaikki liikkuminen on plussaa. Myös hyötyliikunnalla on merkitystä.
Laineen mukaan liikunnasta tulee helpommin osa arkea, kun laji tuntuu omalta, oli se sitten kävelyä, pyöräilyä tai perusliikkeitä kotona. Laineen aamuverryttely on, kun hän hakee lehden postilaatikosta. Juoksun, pyöräilyn ja lenkkeilyn lisäksi hän aikoo ottaa ohjelmaan myös rullahiihdon, jotta kädet saavat harjoitusta myös kesällä. Myös kuntosaliharjoittelu on suunnitelmissa, vaikka Laine tunnustaakin olevansa enemmän ulkoliikkuja.
Laineen mukaan urheillessa oman elimistön tunteminen on tärkeää ja jokaisen on hyvä tietää leposykkeensä ja verrata sitä suorituksen aikaiseen sykkeeseen.
– Ennen se mitattiin kaulasta tai rintakehästä, kun taas nykyisin nuoret ja osa vanhemmistakin käyttävät älykelloja ja muita laitteita. Sykeseuranta on hyvä asia, mutta pitää osata myös erottaa, onko kyse siitä, että ei oikein huvita vai onko esimerkiksi jotain tulehdusta tai jopa sydänvaivoja. Laitteista ei saa tulla itsetarkoitus. Nykyään osa huippu-urheilijoistakin uupuu laitteista ja seurannasta huolimatta.
Täytyy sopeutua mutta ei luovuttaa
Laine sanoo sopeutuneensa siihen, että ikä vaikuttaa urheilusuorituksiin.
– Hyvä motto on, että täytyy sopeutua, mutta ei luovuttaa. Vaikka olkapää on rikki ja alaselän kanssa on joskus ongelmia, olen tyytyväinen, että olen kuitenkin aika terve ja pystyn harrastamaan jonkinlaista juoksua, vaikka hiljaakin. Tietysti sitä kriittisesti välillä ajattelee, että painoa voisi olla vähempi, jotta juoksu tuntuisi mukavammalta.
Laine on huomannut myös suurimman palon kilpailemiseen hiipuneen iän myötä.
– Nyt tuntuu, että maraton kerran vuodessa riittää. Toisaalta uteliaisuus kasvaa, kuinka pitkään sitä jaksaa.