Kun 1990-luvulla kuljin muutaman vuoden yhden keikkabussin matkassa, Keijo-basisti sanoi aina poisjäädessään ”Kiitos, anteeksi ja näkemiin”.
Kiitos on kaunis sana, joka on kiva kuulla. Kiittämällä matkasta, avusta tai vaikka anteeksipyynnöstä osoitamme hyvien käytöstapojen lisäksi toisen ihmisen arvostusta. Arvostamme myös vilpitöntä, aitoa anteeksipyyntöä.
Kun anteeksi aidosti pyydetään, anteeksi myös annetaan. Selkeäsanainen, suoraselkäinen pahoittelu on suotavaa tulla niin sanotusti selkärangasta eikä toisen pyynnöstä, saati kehotuksesta. Lapsiamme opetamme, missä tilanteissa pitää pyytää anteeksi. Tilanteita tulee niin päiväkodissa, koulussa kuin harrastuksissakin. Aikuisilta anteeksipyyntö pitää tulla ilman kehotusta tai kenenkään ”jyrähtämistä”.
Toisinaan tosin loukkaamme tietämättämme, ja silloin on paikallaan, että joku kertoo toisen pahoittaneen mielensä. Anteeksipyynnöstä ei tule tehdä numeroa, mutta asia on hoidettava niin, että loukattu osapuoli kokee pahoittelun aidoksi, jolloin antaa myös anteeksi.
Olen pahoillani, että loukkasin. Anteeksi, että satutin.
Raamatussa anteeksiannoksi käännetty kreikkalainen sana merkitsee kirjaimellisesti ”päästää menemään” eli esimerkiksi sitä, että ei vaadi velkaa perittäväksi. Jeesus käytti tällaista vertausta, kun hän opetti seuraajiaan rukoilemaan: ”Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velkaa.” (Luuk. 11:4)
Antakaa siis toisillenne anteeksi. Anteeksiantaminen on kristillisen uskon ydintä. Se on myös välttämätön osa kaikkia ihmissuhteita.
”Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.” (Kol. 3:13)
Anteeksiantaminen ei ole loukkauksen unohtamista. Ei ole realistista ajatella, että samalla hetkellä, kun annamme anteeksi, asia pyyhkiytyy muististamme. Anteeksiantaminen ei ole loukkauksen vähättelemistä tai kieltämistä. Ei ole tarkoitus, että tukahdutamme vihamme niin, että olemme lopulta kuin räjähtämisvalmiita painekattiloita. Vihansa kieltävä ihminen ei tunnusta olevansa vihainen tai uskoo, että tunnetila häviää itsestään jälkiä jättämättä. Anteeksiantaminen ei ole sitä, että teeskentelemme, ettei meihin sattunut.
Anteeksiantaminen on prosessi, ja siihen voi kulua aikaa, kirjoittaa seurakuntapastori Vihinen. Anteeksiantaminen on luopumista katkeruudesta ja syyttelystä. En haudo mielessäni kokemaani vääryyttä, en nosta asiaa enää esille enkä käytä kyseistä asiaa tulevaisuudessa loukkaajaani vastaan: hän ei ole minulle mitään velkaa.
Näkemiin – siis aina jälleennäkemisen toivossa. Ja kun jonain päivänä tulee se hetki, ettemme enää näe, olen ainakin kaikesta kiittänyt ja pyytänyt vilpittömästi anteeksi.
Bändin laulava basisti Keijo oli hauska mies – siis sen lisäksi että hän osasi laulaa, soittaa bassoa ja muisti aina sanoa ”Kiitos, anteeksi ja näkemiin”. Iloa, valoa, anteeksiantoa ja hauskuutta kaikkien kesään!
Mervi Pulkkinen
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kirkkovaltuutettu.
