Jalkapallosarjoissa on nyt tauko – Akaalaiset junnujoukkueet ovat tehneet kovaa jälkeä, KylVe on petrannut nelosessa

Viime elokuussa kuvattu Tero Tromstedt (vas.) on tehnyt tällä kaudella nelosessa jo yhdeksän maalia. Kuva: TomperiMedia.

Jalkapallon miesten kolmosessa on Topalla ja muilla sarjatauko, mutta niin on myös muissa sarjoissa.

Veikot kahdeksantena

Toista kautta miesten nelosessa pelaava Kylmäkosken Veikot on aloittanut viime vuotta paremmin. Leijonapaidat saivat viime kaudella kasaan 22 pelissä 18 pistettä. Nyt on kaksitoista peliä tuonut pinnoja jo 15, ja sijoitus on kahdeksas. Maalintekovastuu on paljolti suoraviivaisen rymistelijän Tero Tromstedtin harteilla. Maaleja on syntynyt jo yhdeksän kappaletta.

Kuutossarjaa pelaava Viialan Peli-Veikot on kauden puolivälissä sijalla seitsemän. 10 peliä on tuonut 12 pistettä.

Topan naisjoukkue pisteittä

Naisten nelosessa, TP-49 jahtaa edelleen ensimmäistä pistettä tai pisteitä tuottanutta peliään. Kymmenen peliä on tuonut rumiakin tappiolukemia, ja siedettävin häviö kirjoitetaan maalilukemin 2–4.

Se tässä pitää kuitenkin ottaa huomioon, että nuoria alle 16-vuotiaita pelaajia on joukkueessa useita. Peukutetaan rohkaisuksi joukkueelle, ettei pidä antaa periksi. Joukkueen tekemästä seitsemästä maalista lahjakas Venla Mattila on tehnyt viisi.

Junioreissa sarjanousuja syksyksi

Juniorisarjoissa on riittänyt tapahtumia runsaasti, sillä Akaasta on niissä 27 joukkuetta. Sarjoissa, joissa lasketaan pisteet, akaalaisjoukkueita on viisi.

Näistä kolmessa sarjassa joukkue nousi syksyksi sarjaa ylemmäksi. Vanhin junioriryhmä on TP-49 pojat 17, joka pelasi kolmosta. Lohkovoitto toi nousun syksyksi kakkoseen. Aapo Närhi teki joukkueelleen kymmenessä pelissä 17 maalia.

Sarjassa pojat 14 kolmonen teki TP-49 hurjaa jälkeä. 10 peliä, maalisuhde 91–3. Lohkovoitto, ja kruununa Rasmus Patrikaisen 35 maalia.

Kolmas nousija oli TP-49 valkoinen, joka tuli kakkoseksi pojat 12 kolmonen -sarjassa. Kokonaisuudessaan noissa vanhempien junioreiden sarjoissa akaalaiset ovat esittäneet mainioita otteita.

Nuorempien junioreiden edesottamukset, eivät jää yrityksessä ja peli-ilossa yhtään jälkeen vanhemmista junnuista. Nautinto on seurata näitä pelitapahtumia. Poimitaanpa sieltä hienona esimerkkinä TP-49:n joukkue tytöt 9 v -sarjasta. Kaikki 13 peliään voittanut ryhmä pursuaa energiaa ja hienoa yhteishenkeä.

Tulevaa jalkapallosyksyä on mukava odottaa, kun kevään pelit toivat näin lupaavia tuloksia. Nähdään siis Topa-kioskin tuntumassa.