Topa kauden ensimmäiseen tasuriinsa maalirikkaassa kotiväännössä tamperelaisvastustajan kanssa – Jukka ”Jugi” Saari piti akaalaisia pystyssä torjunnoillaan

Jukka Saari hoiti hommansa hyvin Toijalan Pallon tolppien välissä lauantain ottelussa Lastumäessä. Vaikka kotivoittoon oli aineksia, päättyi peli tasatulokseen. Kuva on viime kesältä Topan pelistä Kylmäkosken Veikkoja vastaan Taipaleella. Kuva: Oona Eskeli.

Jalkapallon miesten kolmosessa Toijalan Pallo-49 päätti kevätkauden tasapeliin. TP-49 sai lauantaina 8. heinäkuuta vastaansa Tampereen Kisa Toverit (TKT), ja TP-49 Areenalla päädyttiin loppulukemiin 3–3 (0–1).

Sarjassa kauden ensimmäisen tasapelinsä pelanneen kotijoukkueen hahmoja olivat mainiosti torjunut maalivahti Jukka Saari sekä hattutempun tehnyt Vihtori Sormunen.

Vieraat veivät avausjakson, kun Eeli Virta sijoitti 33. minuutilla alanurkkaan. Maali syntyi vieraiden vastahyökkäyksestä. TKT oli muutenkin hallitsevampi jaksolla, ja etenkin keskikentällä otteet olivat terävämpiä.

Maalipaikatkin menivät vieraille, jotka Jukka Saari kuitenkin hoiteli yhtä lukuun ottamatta hienosti. ”Jugi” piti siis Topaa pystyssä. Läheltä piti -tilanteita toki Topalla oli, ja Jukka-Pekka Jyrämö oli lähellä onnistua.

Vihtori Sormunen oli totuttuun tapaan vireessä ja vastasi kaikista akaalaisten maaleista. Tämäkin kuva on viime kesältä Taipaleelta. Kuva: Oona Eskeli.

”Viki” sijoitti ala- ja ylänurkkiin

Topa tuli vahvana toiselle jaksolle, sillä kymmenessä minuutissa oltiin lukemissa 3–1. 56 minuuttia oli pelattuna, kun Viljo Valoman siirrosta Vihtori Sormunen sijoitti alanurkkaan.

Tästä kaksi minuuttia, ja Jesse Järvi vapautti ”Vikin” tekopaikkaan. Tarkka veto alanurkkaan, ja Topa johtoon.

Vihtorin hattutemppu varmistui kulmapotkun jälkitilanteesta 66. minuutilla: nätti nikkaus ylänurkkaan.

TKT:lle loppuhetkillä paitsiomaali

Topa hallitsi maaliensa jälkeen kenttää, mutta viimeinen isku jäi tekemättä. Niinpä 78. minuutilla vieraat kavensivat kotijoukkueen puolustettua hiukan lepsusti. Maalin viimeisteli alanurkkavedolla Timi Rantala.

Ottelun loppuminuuttien jännitys tiivistyi entisestään, kun vieraat saivat rankkarin käsivirheestä. Pilkun sijoitti varmasti maaliin Deldie Pero Mangala, maalin syntyaika 86 minuuttia. Tämän jälkeen TKT sai pallon vielä kerran verkkoon, mutta se tilanne liputettiin kuitenkin paitsioksi.

Kaksi pistettä menetettiin, mutta oliko se kuitenkaan niin väärin: vieraat järjestivät kuitenkin hyviä tilanteita useita.

Topa on kauden edetessä mennyt eteenpäin. Lauantain pelissä nähtiin taas hyvä nousu lähes voittoon. Kokoonpanossa oli nyt vain kolme vaihtomiestä, joten penkiltä ei riittävästi tuoreita jalkoja saatu.

Topalla alkoi nyt kolmen viikon pelitauko, ja sarja jatkuu lauantaina 29. heinäkuuta. Topa kohtaa tällöin kotona kärkijoukkue TPV:n.

Ottelun palkitut: Topa Jukka Saari ja TKT Musa Trawally. Raadissa ex-TP-49-pelaaja Jussi Toivonen, joka jakoi tähdet Topan parhaille: 3 Jukka Saari, 2 Vihtori Sormunen ja 1 Jukka-Pekka Jyrämö.