Akaan Seutu kysyi eri-ikäisiltä akaalaisilta, mihin he veisivät kesävieraansa Akaassa.
5-vuotiaan Eetu Mielityisen valinta on Luttusen uimaranta Viialassa. Vanhempien Laura ja Tomi Mielityisen mukaan Luttunen on myös Eetun pikkusiskolle, 2,5-vuotiaalle Hillalle mieleinen paikka.
Eetua kiinnostaa erityisesti uimarannan kioski, koska sieltä saa jätskiä. Myös tänä kesänä Viialan Kulttuuriklubi ylläpitää kesäkioskia.
Eetu jaksaa jo polkea reilun kolmen kilometrin matkan kotoa Viialan Hukarista Luttusiin. Ilman apupyöriä hän oppi ajamaan viime kesänä. Luttusissa perheellä on tapana käydä myös silloin, kun Eetun ja Hillan isovanhemmat tulevat käymään. Paikka on vanhempien mielestä monipuolinen.
– Nurmialuetta on niin paljon, että täällä voi tehdä kaikenlaista. Kun rantaan ei suoraan paista aurinko, myös siinä on lasten kanssa hyvä olla, Laura kertoo.
Eetua kiinnostavat myös Viialan vesitorni ja korkeat savupiiput.
– Siitä tulee kiva kierros, kun käydään katsomassa vesitornia ja sitten viilatehtaan piippua ja vielä nahkatehtaan piippua, äiti Laura kertoo.
Piknikille Nahkialanjärven rannalle
Viialassa asuva 15-vuotias Topi Rantanen esittelee kesävieraalleen Nahkialanjärven rannalla Toijalassa sijaitsevan Sampolanrannan. Rakennus toimii hyvinvointi- ja vapaa-aikapalveluiden toimipisteenä, jossa on myös Nuorisotila Nurkka.
– Täällä järjestetään nuorisokahviloita. Lisäksi lähellä on järvi, jossa mun ikäiset voivat onkia mato-ongella. Alamäessä on yleinen piknik-alue, jossa pystyy ihan vaan oleskelemaan. Lisäksi täällä ei ole hirveästi liikennettä ja alue on rauhallisempi kuin esimerkiksi Toijalan satama tai Luttunen, jos etsii rauhaa, Rantanen perustelee.
Rantanen on tuore Akaan nuorisovaltuuston jäsen. Kaksivuotiskausi starttaa toden teolla käyntiin kesäloman jälkeen.
– Eniten odotan ehkä sitä, että saisi jotain aikaiseksi, ettei jäisi kädet tyhjiksi, eikä tarvitsisi ihmetellä, mitä tässä tuli tehtyä.
Pörröpäiset alpakat hurmaavat
Sisustus- ja käsityötarvikemyymälä Toijalaarin yrittäjä Janika Kuohukivi, 30, vie kesävieraansa Rockwood Alpacas -alpakkatilalle.
– Alpakat ovat niin hurmaavia ja hyvän mielen eläimiä, ja ne näyttävät voivan täällä todella hyvin, hän perustelee.
Kuohukiven mukaan hyvä fiilis tarttuu taatusti myös kesävieraaseen. Kuohukivi odottaa näkevänsä kesällä myös pikkualpakoita. Maarit Grönforsin ja Reijo Paunun alpakkatilalla Toijalassa on 43 alpakkaa ja kaksi laamaa. Vasoja odotetaan syntyvän kesällä kymmenen.
– Alpakka synnyttää aina aamukuuden ja päiväkahden välillä, jos vasa on terve. Kun vasa on syntynyt, äiti katsoo, minkälainen vasa on ja lähtee sitten synnyttämään jälkeiset jonnekin kauemmas. Sitä varten se valitsee laumasta kummin, joka makaa vastasyntyneen vieressä niin kauan, kunnes äiti palaa. Kun vasa on virkeä ja leikkii, äiti valitsee laumasta myös lapsenvahdin, joka hoitaa vasaa ja leikkii sen kanssa, Maarit Grönfors kertoo.
Pörröpäistä Jackson ja Suttura esiintyvät kolmatta kesää näyttämöllä. Ne ovat mukana Pesänjako-näytelmässä Nilsiässä ja Tampereen Pyynikillä.
Mennyt ja nykyinen kohtaavat
Kylmäkoskella asuva Sirkka Salminiemi, 66, vie kesävieraansa vanhan hautausmaan mäelle, joka sijaitsee lähellä Tarpianjokea ja uutta Kylmäkosken koulua. Salminiemi on Akaassa toimivan mielenterveysseuran, Mieli Akaan Mielenterveys ry:n vapaaehtoisia, ja luonnossa liikkuminen sekä menneisyyden ja tämän päivän kohtaaminen tuovat hänen mielestään hyvää mieltä ja hyvää energiaa.
Salminiemen mukaan vanhaa hautausmaata ja uutta koulua yhdistää myös yhteisöllisyys.
– Kun vanha hautausmaa vuonna 1857 perustettiin, kyläläisten edellytettiin tulevan talkoisiin. Luulen, että he tekivät sen mielellään. Ennen omaa hautausmaata ruumiit vietiin täältä haudattavaksi Toijalaan, mikä oli siihen aikaan tosi vaivalloista.
Noin 150 vuotta myöhemmin hautausmaan naapuriin valmistui uusi koulu, joka korvasi sisäilmaongelmista kärsineen vanhan rakennuksen.
– Ajatus uudesta puhtaasta koulusta lähti kylän nuorista perheistä, ja he tekivät hirveästi töitä sen eteen, Salminiemi kertoo.
Lasten vanhempien lisäksi yhteisiin talkoisiin lähti mukaan myös varttuneempaa väkeä ja muita akaalaisia.
– Yhteisöllisyys nousi esiin taas kaikkien vuosikymmenten jälkeen, ja siitä haluaisin kertoa myös kesävieraille.
Kolmas tärkeä elementti maisemassa on Tarpianjoki.
– Joki oli ennen ainoa kulkuväylä, kun ei ollut vielä maanteitä. Se oli tärkeä uittoväylä ja nyt se on mitä parhain alue virkistyskäyttöön, Salminiemi perustelee.
Luupuisto on osuva nimitys
Rovasti Sauli Turja, 80, esittelee kesävieraalle vanhan kivisakastin puiston, joka sijaitsee Toijalan keskustassa.
– Kivisakasti on tiettävästi Akaan seudun vanhin rakennus ja rakennettu puukirkon yhteyteen 1500-luvun tietämissä.
Kivisakastissa säilytettiin kirkollisia kirjoja, kirkkotekstiilejä, ehtoollisvälineistöä ja rahalipasta.
– Vanha sääntö on ollut, että kirkon rahalippaassa täytyy olla kolme erilaista lukkoa ja kolmella eri henkilöllä lukkoihin avaimet, Turja kertoo.
Pieni puukirkko oli olemassa jo ennen kuin Akaan seurakunta erotettiin Sääksmäen seurakunnasta 1483. Akaan seurakunnan nykyinen kirkko valmistui vuonna 1817, ja vanha puukirkko purettiin pois vuosina 1828–29. Vanhan kirkon hirret myytiin kirkkoherra Zacharias Tamlanderille, joka käytti niitä Kurvolan kartanon päärakennuksessa.
Kivisakastin puisto on vanhaa hautausmaata, joka on ollut käytössä vuoteen 1890. Sen jälkeen sinne on vielä eri vapaudella haudattu rovasti Johan Laurénin leski Sofia Laurén vuonna 1912.
Puistoalueella on näkyvissä 1800-luvulla Akaan seurakunnan kirkkoherroina vaikuttaneiden haudat, eräiden perheiden hautasijat muistomerkkeineen sekä kaksi hautakammiota.
Syvemmällä maassa oleva peltikattoinen Konhon kartanon hautakammio on rakennettu 1700-luvun alkupuolella. Toisen, liuskekivikattoisen hautakammion, on rakennuttanut Viialan kartanon omistanut vapaaherra Berndt Johan Mellin vuonna 1844. Vanhojen asiakirjojen mukaan siihen ei ole koskaan haudattu ketään toisin kuin Konhon kartanon hautakammioon.
– Perimätieto kertoo, että kun viimeinen vainaja kartanonväestä haudattiin, avain olisi heitetty oven yläpuolella olevasta reiästä sisään, jotta sinne ei enää avaimella mentäisi, Turja kertoo.
Vainajat yhteiseen hautaan
Turja arvioi, että kivisakastin kirkkomaahan on haudattu 400 vuoden aikana noin 40 000 vainajaa. Seurakunnan väkimäärä oli pieni, mutta lapsikuolleisuus ja tautisuus lisäsivät vainajien määrää.
– Aikaisempina vuosisatoina hautaaminen oli yhteiseen hautaan hautaamista eli kaivettiin kuoppaa, johon vainajat vietiin. Puuristi oli näkyvissä jonkin aikaa, mutta muistomerkkejä ei ollut juuri muilla kuin aatelissuvuilla ja kirkkoherroilla. 1800-luvun puolivälin tietämillä annettiin lupa kenen tahansa nostaa haudalleen muistomerkki.
Vuonna 1828 hautausmaan ympärille päätettiin rakentaa kivimuuri. Turja kertoo, että maa-aines nousi pikkuhiljaa kivimuurin yläosaan asti, kun manttaalikunnat joutuivat tuomaan hautausmaalle lisämaata peittääkseen lähelle maanpintaa haudattujen vainajien ruumiit.
– Voi olla, että vainajat eivät olleet missään kahden metrin syvyydessä, vaan huomattavasi lähempänä maanpintaa. Alueesta käytetty luupuisto on aika kuvaava nimitys, Turja toteaa.