– Tapetit ovat tuote, joka kiinnostaa edelleen monia. Ne ovat kotoinen tuote, josta jokaisen on helppo sanoa mielipiteensä, vaikka niihin voi samalla suhtautua myös taiteena. Ne ovat kodin arkitaidetta, sanoo suomalaisten tapettitehtaiden historiasta ja erityisesti 1950-luvun taiteilijatapeteista väitöstutkimuksen tehnyt FT Minna Tuulas-Inkinen.
Toijala oli sopiva paikka tehtaalle
Hänen keväällä 2023 julkaistu väitöstutkimuksensa ”Tyylin luojat, tunnelman tuojat – taiteilijatapetit Suomessa 1950-luvulla” on erityisen kiinnostavaa luettavaa paitsi vintage- ja retrokotien sisustajille myös akaalaisille. Toijalan tapettitehtaat saavat 220-sivuisessa väitöstutkimuksesta osansa.
– Toijala oli tapettitehtaan sijoituspaikkana edullinen. Se oli rautatien risteyspaikka, ja lähistöllä sijaitsi useita paperitehtaita. Esimerkiksi vuonna 1938 Toijalan ulkopuolella Suomessa valmistettiin yli kaksi miljoonaa tapettirullaa ja Toijalassa suunnilleen saman verran, Minna Tuulas-Inkinen toteaa.
Tapettitehtaat myös rakennuttivat ensimmäiset suuret tehdasrakennukset Toijalaan. Sotien jälkeenkin Toijalan kolme tapettitehdasta muodostivat pitkään paikkakunnan teollisuuden selkärangan.
– 1950-luvun alussa ne olivat kolme suurinta veronmaksajaa, jotka työllistivät 120–130 miestä ja naista. Toijalan tapettitehtaiden asema alkoi horjua, kun kotimaan tapettituotanto kokonaisuudessaan pieneni, Sandudd kasvoi kaiken aikaa ja uusia tehtaitakin oli perustettu, hänen tutkimuksessaan todetaan.
Suomen tunnetuimpiin kuuluvat taiteilijat, muotoilijat ja arkkitehdit, kuten Elissa Aalto, Rut Bryk, Li Englund, Kaj Franck, Lisa Johansson-Pape, Birger Kaipiainen, Kimmo Kaivanto, llmari Tapiovaara ja Tapio Wirkkala suunnittelivat 1950-luvulla tapettitehtaille malleja, joita kutsuttiin jo omana aikanaan taiteilijatapeteiksi. Mallien luomiseen osallistui runsaasti eri alojen suunnittelijoita. He tulivat tapettisuunnittelun pariin yleensä tehtaiden järjestämien mallipiirustuskilpailujen kautta.
”Ehkä kirjoitan lisääkin”
Minna Tuulas-Inkisen urakka oli valtava, sillä aiheen tutkiminen vaati valtavasti erilaisten aineistojen keräämistä ja yhdistelyä. Useimmista 1950-luvun tapettimalleista on säilynyt vain vähän tietoa, ja niitä on säilynyt harvoin alkuperäisissä ympäristöissään.
– Oli ihan hyvä juttu, että en aluksi ymmärtänyt urakan suuruutta. Tutkimus laajeni koko ajan sen edetessä. Haasteena oli pitää koko ajan mielessä se, mitä haluan selvittää ja tuoda esille. Halusin alusta lähtien tehdä väitöskirjastani helposti lähestyttävän ja miellyttävän lukea, vaikka se samaan aikaan on taidehistoriallinen tutkimus. Mielenkiintoisia uusia tutkimusaiheita nousi esiin runsaasti, joten ehkä kirjoitan tapeteista vielä lisääkin, hän pohtii.
Tapettimuseo on monipuolinen
Väitöstutkimustaan varten Minna Tuulas-Inkinen vieraili useita kertoja Akaassa jo vuosina 2012–2014 haastatellen muun muassa teknistä johtajaa Pekka Ritolaa ja myynnin johtajaa Juhani Yrjöstä. Myös Toijalan tapettimuseo tuli tutuksi.
– Tapettimuseo on kiinnostavasti ja monipuolisesti toteutettu vierailukohde. On innostavaa ja tärkeää, että se on olemassa kertomassa seudun teollisesta perinteestä ja tärkeästä teollisuudenalasta. Ajattelen, että tapettimuseota voisi vielä kehittää yhteistyössä jonkin toisen museon kanssa ja markkinoida sitä laajemmin yleisölle, hän sanoo.
Toistaiseksi tapettimuseo ei vastaanota yksittäisiä satunnaisia vierailijoita, mutta ryhmät voivat tiedustella opaskierroksista etukäteen.
Tuulas-Inkisen mukaan Toijalassa on henkilöitä, joilla on jo harvinaiseksi käynyttä arvokasta muistitietoa ja omakohtaista kokemusta työskentelystä tapettialalla.
– Tekemäni haastattelut täydensivät merkittävällä tavalla muuta tutkimusaineistoani ja olen iloinen, että siihen tarjoutui mahdollisuus, hän toteaa.
