Laulua sellosäestyksellä Kylmäkoskella keskiviikkona

Sellisti ja laulaja Seeli Toivio saapuu Akaaseen keskiviikkona 31. toukokuuta.

Sello ja laulu sopivat hyvin yhteen; sanotaanhan selloa kuin ihmisen ääneksi. Sellisti ja laulaja Seeli Toivio esiintyy Kylmäkosken kirkossa keskiviikkona 31. toukokuuta kello 18. Tunnin pituisessa konsertissa kuullaan Toivion yli 200-vuotiasta selloa muun muassa J. S. Bachin sellosarjojen sävelin.

Toivio myös laulaa konsertissa tuttuja kotimaisia lauluja säestäen itseään sellollaan. Luvassa on esimerkiksi Merikannon ja Kuulan lauluja.

Seeli Toivio ylsi viime Toivo Kuula -laulukilpailussa finaaliin ja voitti erikoispalkinnon. Tänä kesänä hän laulaa kotimaan lisäksi muun muassa Italiassa. Toivio on musiikin tohtori (Sibelius-Akatemia), ja hän on esiintynyt laajasti kotimaassa ja ulkomailla.

Kesäisen illan konserttiin on vapaa pääsy.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?