Saarioispuolen Metsästysseura esittelee uutta lahtivajaansa

Saarioispuolen Metsästysseura viettää uuden lahtivajan avajaisia 13. toukokuuta.

Saarioispuolen Metsästysseura järjestää uuden lahtivajansa avajaiset ja avoimien ovien tapahtuman lauantaina 13. toukokuuta kello 16. Lahtivaja sijaitsee Juhansalin ja Saarioismajan läheisyydessä osoitteessa Suutarinlahti 21, Valkeakoski.

Uusi lahtivaja rakennettiin viime vuoden aikana. Talkoisiin osallistui yli 40 metsästysseuran jäsentä, ja talkootunteja kertyi 1900.

Rakennuksessa on kylmiö, minikeittiöllä varustettu sosiaalitila, elintarvikehuoneiston vaatimukset täyttävä monitoimitila, varastoa sekä hirvieläinten käsittelyyn soveltuva huone.

Seuran puheenjohtaja Timo Seppälä kertoo, että monikäyttöiset tilat ovat metsästyskauden ulkopuolella myös ulkopuolisten vuokrattavissa.

– Rakennus on tehty sillä lailla, että siellä on mahdollista toteuttaa muitakin toimintoja kuin metsästysharrastusta.