
Akaan Seutu kysyi kaikille avimessa kyselyssä, mistä valtion menoista tulisi leikata. Kuva Jarno Keskinen.
Akaan Seutu kysyi kaikille avoimessa verkkokyselyssään, mistä valtion menoja pitää leikata. Vastauksia kertyi sekä varsinaisen kyselyn että Facebookissa käynnistyneen keskustelun kautta. Monet vastaajat leikkaisivat erilaisista tukimuodoista.
Näin vastaajat vastasivat kysymykseen, mistä valtion menoja pitää leikata:
”Heinäntekojärjellä ajateltuna tulot ja menot pitäisi olla tasapainossa. Harva ehdokas, saati media, väläyttelee tulojen nostoa. Aina pitäisi leikata, höylätä tai muuten kurjistaa. Ahon lamahallituksen koplaamista pääomaverojen poistojen palauttamisesta ja ylipäätään niiltä ketkä huonoinakin aikoina käärivät muhkeita rahoja ”verosuunnittelulla” taskuunsa on varaa kyllä ottaa yhteiseenkin hyvään.”
”Elitismistä tietenkin, joten urheilusta, kulttuurista, Arkadianmäeltä ja hallinnosta kautta linjan.”
”Hyvä veli ja -sisar -käytännöt tulee ensimmäisenä lopettaa välittömästi. Valtion ja kuntien hallinnossa on älyttömän paljon turhaa ja veronmaksajille kallista toimintaa. Kellokallet jälleen käyttöön ja tutkitaan kunnolla viranhaltioiden tehokkuutta.”
”Yli 100 000 euroa ansaisevien veroja sekä suurten perintöjen verotusta korottamalla, jolloin ei tarvitse pienituloisten tuloihin kuten erilaisiin päivärahoihin ja asumistukiin koskea, kun eivät nytkään riitä.”
”Kaikki yritystuet, myös maatalousyrittäjien tuet, lopetettava. Yrittäjän pitää toimia omalla tai pankin riskillä. Muuten kilpailu vääristyy.”
”Isoista menoista voisi leikata. Yritystuet, aluetuet, järjestötuet, asumistuet. Keskikokoisista menoista voisi leikata. Yleisradio, raviurheilu, kulttuuri.”
”Yritystuet, kansalaisopistot, urheiluseurat ja maataloustuet.”
”Kaikki maataloustuet. Tätä ovat toivoneet myös jotkin tilalliset itse. Kaikki yritystuet, joista tutkitusta noin 90 prosenttia täysin hukkaan heitettyä rahaa. Kaikki poliittisten järjestöjen tuet. Kaikki liikuntatuet liitoille, järjestöille ja seuroille. Muutetaan liikuntatuki liikuntaseteliksi, joka jaetaan lapsille ja nuorille. Saavat itse päättää, mitä liikuntaa haluavat harrastaa, eikä raha valu järjestötoimintaan. Aikuiset voivat harrastaa omalla rahallaan. Kaikki kulttuurituet, kuten taitelijoiden apurahat ynnä muut. Taiteen harrastaminen omalla rahalla tai yksityisten tai säätiöiden tukemana tai rahoittamana. Kansalaisopistojen tuet. Harrastaminen omalla, eikä muiden rahalla. Yleisradion budjetista 400 miljoonaa pois ja keskittyminen tiedonvälitykseen. Yle on tällä hetkellä markkinahäirikkö. Veikkaus- ja alkoholimonopolit pois. Kaikki aluetuet ja julkisen liikenteen tuet pois. Paikallisesti kuntatasolla voidaan tukea omaa toimintaa. Ei kuulu valtion ydintehtäviin.”
”Yleisradio häiriköi mediamarkkinoita viihdetuotannossa. Ylen keskityttävä tehtävissään olennaiseen tiedonvälitykseen ja jätettävä muu yksityisille.”
”Asumistuki, tällä asialla huijataan koska enää ei tarvitse kertoa kovin tarkkaan missä asut. Työllisyystuet sama asia. Puoluetuet ehdottomasti leikattava. Maataloustuet pois rikkailta. Valmisteluun kansanedustajien ja virkakoneiston puolittaminen. Maahanmuuttajien opiskeltava suomen kieli ynnä muuta ja mentävä töihin. Huijausta esiintyy laajasti tässä ryhmässä.”
”Verovälttelystä, veropohjan tiiviydestä.”
”Siitä voisi leikata, ettei syydettäisi ulkomaille rahoja.”
”Leikata voisi hyödyttömistä yritystuista, Business Finlandista ja tietyistä maaseudun edistämistuista ja maataloustuista.”
”Kehitysavusta ja maahanmuuttajien tukemisesta.”
”Herrojen ylisuurista eläkkeistä!”
”Kehitysapu pitäisi lakkauttaa kokonaan, ja pysyvästi. Tästä pelkästään kertyy noin 1,1 miljardin säästö. Seuraavalta kolmikolta kultakin 100 miljoonaa euroa: Kulttuuri, liikunta ja maatalouden niin sanottu ympäristötuki varakkaimmilta maatalousyrittäjiltä. Näistä kertyy 300 miljoonaa euroa. Yritystuista niin, että käydään yritysten kanssa keskustelu mitkä tukimuodot he kokevat tärkeimmiksi, ja kohdennetaan leikkaukset vähemmän tärkeisiin yritystukiin. Säästösumma kuitenkin noin 400 miljoonasta eurosta ylöspäin. Kelan maksamat tuet ulkomailla asuville ulkomaiden kansalaisille. Summaa en osaa sanoa. Kuitenkin tuen jakaminen on aivan älytöntä.”
”Kehitysapu, työttömyyden ansiosidonnaisen tukiajan lyhentäminen, asumistuen raju vähentäminen.”
”Kehitysavusta ja eduskunnasta löytyy varmasti paljon leikattavaa.”
”Kelan ja sosiaalitoimen tuista tulisi leikata siten, että tarkistettaisiin että tukia käytetään vain ja ainoastaan niiden tarkoitettuihin kohteisiin. Tällä keinolla aika monet tuet euromäärällisesti pienenisivät väkisinkin.”
”Virkamiehistä, niitä on aivan liikaa hallinnossa kautta linjan.”
”Rikkaiden verotusta pitää kiristää. Ei tukia voittoa tahkoaville yrityksille. Kulttuurista voisi myös nipistää.”
”Asumistukia voi kohtuullistaa, asunnon koko verrattuna asukaslukuun. Varallisuus huomioitava.”
”Kehitysavusta ja puoluetuesta.”
”Ympäristön ja eettisyyden näkökulmasta ongelmallisten asioiden ja yritysten tukemisesta, esimerkiksi turkistarhaus, ”turhat” uudet tie- ja rakennushankkeet, pidetään mieluummin huolta olemassa olevista.”
”Avustukset ulkomaille on se sitten raha tai aseet. Tuulivoimateollisuuden tukeminen ja avustus pois. Valtion hallintomenoista leikkaaminen järkiperäistää toiminnot. Kansanedustajien lukumäärän pienentäminen. Kansanedustajien avustajien lukumäärän vähentäminen. Äänestykset verkkoon. Puoluetuet pois, jokaisen pitäisi pärjätä omillaan. Edustajien taksimatkat, ruokailut, ilmaiset alkoholitarjoilut pois. Valehtelusta ja oman edun tavoittelusta potkut. Ylen tukeminen pois. Eliittikulttuurille ei tukea, muun muassa oopperalle. Ilmastohöpötys pois.”
”Julkishallinnosta sekä kehitysavusta.”
”Leikkaus on vain yksi tapa vähentää menoja. Menoja voidaan vähentää myös tehostamalla, järkevämmillä toimilla, säästämällä tai jopa pienillä investoinneilla voidaan saada aikaan isompia menojen vähennyksiä.”
”Eduskunnasta.”
”Puoluetuista ja kansanedustajien avustajista.”