Rautatiealan lakko on päättynyt – Junaliikenne käynnistyy perjantaina 24.3.

Kun veturinkuljettajien lakko alkoi maanantaina 20. maaliskuuta, Toijalan aseman Hämeentien puoleisella parkkipaikalla näytti tältä. Kuva: Mikko Peltoniemi

VR Group kertoo, että rautatiealan TES-neuvotteluissa on saavutettu sopimus ja junaliikenne käynnistyy aamuyöllä perjantaina 24.3. Tiedotteen mukaan VR:n kauko- ja lähiliikenne normalisoituvat noin vuorokauden kuluessa. RAU:n ja Paltan neuvotteluissa on sovittu, että veturinkuljettajat palaavat töihin perjantaina alkaviin työvuoroihin.

Lähiliikenteen ensimmäinen vuoro lähtee liikkeelle kello 04.04 ja kaukoliikenteen ensimmäinen vuoro kello 3.40. Liikenteen käynnistyessä on vielä odotettavissa mahdollisesti muutoksia, kuten korvaavia bussikuljetuksia sekä yksittäisiä peruutuksia lähipäivien aikana. Myös ravintolavaunut voivat olla osassa kaukojunista aluksi suljettuna tai tuotevalikoimassa voi olla puutteita. Pääosin tilanne kuitenkin palautuu normaaliksi noin vuorokauden kuluessa.

Tavaraliikenteessä on odotettavissa lakosta aiheutuneita poikkeuksia useamman päivän ajan.

Oman junan tilanteen voi tarkistaa reaaliajassa osoitteesta www.vr.fi/junaliikenne-nyt. Tiedot päivittyvät päivän aikana.

Ensimmäisenä liikenteeseen lähtevät kaukoliikenteen junavuorot:

IC62 Kajaanista Helsinkiin klo 3.40

IC40 Vaasasta Helsinkiin klo 4:44

S2 Joensuusta Helsinkiin klo 4:58

IC102 Imatralta Helsinkiin klo 05:02

S35 Helsingistä Ouluun klo 5:03

Ensimmäisenä liikenteeseen lähtevät lähiliikenteen junavuorot (VR:n ja HSL:n):

K-juna Helsingistä Keravalle klo 04:04.

P-juna Helsingistä klo 4:18

I-juna Helsingistä klo 4:36

R-juna Riihimäelle klo 4:20

L-juna Helsingistä Kirkkonummelle klo 4:33

 

Tiedotteessa kerrotaan, että kaikille asiakkaille palautetaan lakon ajalle ostettujen matkalippujen hinta automaattisesti noin viikon sisällä samalle maksutavalle, jolla lippu on maksettu (esim. pankkikortti, luottokortti, verkkopankki). Palautuksia käsitellään päivä kerrallaan.

– Jos emme pysty suoraan palauttamaan rahaa automaattisesti, olemme asiakkaisiin yhteydessä sähköpostitse. Jos olet ostanut lippusi R-kioskista tai asemien lippuautomaateista, meillä ei valitettavasti ole yhteys- tai maksutietojasi, emmekä silloin voi palauttaa rahaa automaattisesti. Silloin voit hakea junalipustasi korvausta meiltä täyttämällä lomakkeen osoitteessa www.vr.fi/hae-korvausta, tiedotteessa kerrotaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?