Elämme paastonaikaa. Nykyisin puhutaan paastosiivouksesta. Paastoa vietetään eri muodoissa. Se auttaa hiljentymään, rukoilemaan, luopumaan tarpeettomasta, keskittymään olennaiseen sekä kuuntelemaan sydämen ja Kristuksen ääntä.
Ensi sunnuntain aiheena on rukous ja usko. Yksi päivän teksteistä kertoo Markuksen evankeliumin 9. luvussa miehestä, joka toi sairaan poikansa Jeesuksen luo. Jeesus kysyi häneltä: ”Kuinka kauan pojalla on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen,” vastasi isä. Kun Jeesus näki tilanteen, hän käski saastaista henkeä poistumaan hänestä. ”Minä sanon: ”Lähde hänestä.” Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi jalkeille, ja poika nousi. Opetuslapset olivat paikalla ja kysyivät: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?” Jeesus vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”
Miksi me emme voineet? Tätä samaa mekin kyselemme elämän vaivoissa ja vastoinkäymisissä. Täysin yllättäen saattaa tapahtua muutoksia elämämme kulussa. Elinkustannukset nousevat. Sota riehuu ja pelottaa. Työ tai työttömyys vie voimat. Sairaudet kuluttavat ja ihmissuhteet vääristyvät. Tai luonto puuttuu asioiden kulkuun esimerkiksi maanjäristyksen muodossa.
Ystävänpäivänä, tiistaina 14. helmikuuta Ylen toimittaja Sara Saure raportoi Ateenasta Kreikassa syntyneestä voimakkaasta ystävyysliikkeestä Turkin maanjäristysalueella. Hän kertoi, että Kreikka oli ensimmäisiä maita, joka lähetti avustushenkilöstöä Turkin avuksi. Ihmiset olivat rientäneet auttamaan maanjäristyksen uhreja, pelastamaan ihmishenkiä ja pieniä lapsia sekä osallistuneet avustuskeräyksiin runsain määrin. Tähän mennessä Turkissa on menehtynyt ainakin 40 000 henkeä ja Syyriassa 6000. Todellinen luku on varmasti tätäkin suurempi.
Turkin johto välitti vielä viime vuoden puolella pelottelulausahduksellaan presidentti Erdoganin suulla, että he vielä jonakin yönä tekevät joukkoineen maihinnousun Kreikan saarelle. Mutta nyt ne, jotka ilmestyivät, olivatkin lopulta kreikkalaiset, ja paikkana oli Turkki. Kun sitten turkkilaiset näkivät Kreikan lipulla varustetun auton apujoukkoineen, niin he osoittivat suurta kiitollisuutta ja taputtivat käsiään yhteen. Vihollisuudet vaihtuivat ystävyyden osoituksiksi ja avunannoksi. Sanottiin, että Länsi-Turkki on siirtynyt metreissä lähemmäksi Kreikkaa.
Hätä yhdisti kansoja toisiinsa. Näin käytännössä toteutuu Jesajan kirjan 58:10 eli kymppiohje, joka kuuluu näin: ”Jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi.”
Tulevan sunnuntain Vanhan testamentin Psalmiteksti on luku 25. ”Sinun tykösi, Herra minä ylennän sieluni. Jumalani, sinuun minä turvaan. Herra neuvo minulle tiesi, opeta minulle polkusi. Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua, sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala. Sinua minä odotan. Muista laupeuttasi, Herra, ja armoasi, sillä ne ovat olleet hamasta iankaikkisuudesta.”
Kysymys on siis Jumalan turvasta, neuvosta, tiestä, totuudesta, laupeudesta ja armosta ihmistä kohtaan. Parantuneen pojankin isä uskoi, sai avun ja koki pelastuksen ilon.
Laskiaissunnuntaina lähdimme seuraamaan Jeesuksen maallisen elämän kärsimystien vaiheita, jotka johtavat pitkäperjantain syvään suruun, mutta sitä kautta pääsiäisen suureen iloon.
”Käykäämme siis Jerusalemiin, on ikuinen kirkkaus siellä. Ja luoksensa kerran hän kokoaa ne, jotka hän tunsi tiellä.” (Vk 54)
Terhi Hakala-Vappula
Kirjoittaja on Viialasta kotoisin oleva ja sinne aina palaava eläkkeellä oleva diakonissa.
